Kuuma Portugali ei ole saanut mainetta valkoviineistään eivätkä sen kotoperäiset lajikkeet ole olleet selvän ominaisaromisia. Potkua ja säilytyskestävyyttä haettiin valkoviineihin aikaisemmin tammesta ja hapoista (tosin hedelmäisyyden kustannuksella). Nykytekniikalla ja nykyhiivakannoilla saadaan korostettua myös nuoruuden hedelmäisyyttä ja nuoruuden aromikkuutta. Koska eri alueiden viineistä puuttuvat selvät ominaispiirteet, niputtaa Nautiskelija useammasta lajikkeesta valmistetut portugalilaiset valkoviinit tämän otsikon alle, vaikka pohjoisen viileän ja suhteellisen sateisen Minhon alueen happoja korostavat valkoviinit ja lajikkeet eroavat aavikkomaisen Etelä-Portugalin viineistä ja lajikkeista.

Pohjoisten alueiden viineissä tavoitellaan happoja, ja yleensä aromit ovat sitrusmaisia ja/tai omenamaisia. Yrttimäisyyttä löytyy monesti sekä mausteisuutta korostavaa maanläheisyyttä. Etelämpänä korostuu kypsyyden ja etanolin tuoma pyöreys etelään mennessä lisääntyvän hiekkamaisella ja tupakkamaisella maanläheisyydellä. Tammitettuina viineihin tulee pippureita ja sekahedelmiä. Säilytetyissä viineissä korostuvat monesti lehtimäiset aromit sekä valkoviineihin helposti kehittyvä pienoinen petrolimaisuus. Tyylikkyys ei ole portugalilaisten viinien tunnuspiirteenä. Nykymuodin ja nykyisten bisnessoppien mukaisesti myöskään portugalilaisia valkoviinejä ei enää varastoida ja oletusarvoisesti jäännössokerilla avitetaan viinien pyöreyttä ja pehmeyttä , etenkin edullisissa viineissä.

Portugalin kirjava nimeämispolitiikka samoille lajikkeille eri alueilla kannattaa pitää mielessä samoin kuin valtaosin kotoperäiset lajikkeet Portugalin tumman sekoitteen tyylisesti. Samat periaatteet soveltuvat valkoviineihin. Käytännössä mikään Portugalin mietojen viinien vaaleista lajikkeista ei ole saanut, eikä kaiken todennäköisyyden mukaan tule saavuttamaan maailmanmainetta. Makeiden väkevien viinien epämuodikkuus on lisääntynyt jo monia vuosikymmeniä. Madeiran jaloissa lajikkeissa ‒ Malvasia, Bual, Verdelho ja Sercial ‒ on epäselvyyttä kuinka samat lajikkeet on nimetty mantereen puolella ja mahdollisesti muissa maissa. Kolmannella vuosituhannella Portugalin ja koko Iberian niemimaan hämmentävään ja epäjohdonmukaisesti nimettyihin lajikkeisiin on geenitutkimusmenetelmillä alkanut löytyä lajikkeet yksilöiviä nimiä.

Vinho Verden lajikkeita ovat Alvarinho, jonka Nautiskelija nimeää Espanjan Galician mukaisesti Albariñoksi, Loureiro, joka on myös etelämpänä viljelty, Arinto de Bucelas alias Pedernã sekä Trajadura alias Treixadura Espanjassa. Muita Minhon lajikkeita ovat mm. happojen ja satoisuuden vuoksi viljellyt Avesso ja Azal. Porton alueella on jälleen kirjava joukko vaaleita lajikkeita, kuten Viosinho, Siria alias Roupeiro alias Codega, Godello alias Gouveio. Etelämpänä Bairradassa ja Dãossa on Fernão Pires alias Maria Gomez sekä Bical. Dãon laadukkain lajike on matalasatoinen Encruzado. Bicalilla on selvempää laatupotentiaalia. Lisäksi on kirjava joukko erilaisia vaaleita lajikkeita, joista valmistetuilla viineillä on vaikea päästä maailmanmarkkinoille. Harvinainen Malvasia on yleensä selvemmän laadun ja paremman säilyvyyden tae. Portviinisekoite sisältää myös Douron vaaleat lajikkeet, joten Douron valkoviinit saavat Nautiskelijalla rypäleluokitukseksi Portviinisekoite.

Nautiskelijan arvioimat kuivat sekoiteviinit.

Sekoiteviinien laatupotentiaali    HYVÄ,   mutta rypälekoostumus on ratkaiseva.

Sivu päivitetty 12.7.2016.