Bonarda johdannaisineen on ollut Pohjois-Italiassa suosittu nimi monelle toisiinsa muuten kuin maantieteellisesti liittyvälle tummalle lajikkeelle. Kolmannen vuosituhannen tuomilla geenitutkimusmenetelmillä on alettu päästä selvyyteen monen Bonardaksi nimetyn lajikkeen oikeasta nimestä. Selvyyden vuoksi Pohjois-Italian lajikkeen nimi on nykyisin BONARDA PIEMONTESE. Kansainvälinen sekaannus johtuu puolestaan siitä, että argentiinalaisten omiman lajikkeen kansainvälinen nimi on myös Bonarda. Argentiinan Bonarda on kuitenkin ranskalaisten Douce Noire –lajike eikä se ole sukua Bonarda Piemonteselle. Sekaannusten välttämiseksi Pohjois-Italian lajikkeeseen ei kannata viitata pelkällä Bonarda-nimellä.

Määrällisesti eikä myöskään laadullisesti Piemonten Bonarda ei ole merkittävä lajike. Ensimmäinen maininta lajikkeesta löytyy 1700-luvun lopulta. Ennen viinikirvaa Bonarda Piemontese oli kuitenkin Piemonten valtalajikkeita. Piemonten paikallishallinnon vuoden 2001 tilaston perusteella Bonarda Piemontesen viljelyala oli 218 hehtaaria. Lajikeviinit eivät ole tuntemattomia, mutta lähinnä Bonarda Piemontese on sekoitelajikelajike. Säädökset eivät tosin ole yksiselitteisiä sen suhteen mikä on Bonardaksi nimetty lajike. Lajike on taudinkestävä mutta ei kuitenkaan satoisa. Omimmillaan köynnös on pergolan muotoon sidottua, kuten monissa romanttisessa kuvailmaisussa viiniköynnöksiä esitetäänkin.

Lajikkeen viinien pääominaisuuden ovat viinien syvä väri ja korkea sokeripitoisuus etanolipitoisuuden nostamiseksi, joista on eniten hyötyä sekoitteissa. Lajike on keskitanniininen ja monesti sillä pehmennetään Nebbiolon reiluja tanniineja. Hapokkuus on kuitenkin italialaisittain vain kohtuullista. Aromeja kuvataan kukkamaisiksi ja yrttimäisiksi.

Bonarda Piemontesen kanssa eri italialaisia lajikkeita ovat (Oltrepo Pavesen) Croatina, (Novaran) Duresa, Neretta Cuneese, Neretto Dure, Refosco dal Puduncolo Rosso sekä Uva Rara. Ennen kaikkea Argentiinan Bonarda alias Ranskan Douce Noire on eri lajike ilman sukulaisuutta Bonarda Piemonteselle. Nautiskelija käyttää kuitenkin Argentiinan Bonardasta vakiintuneen käytännön mukaista, tosin harhaanjohtavaksi varmistunutta lajikenimeä Bonarda.

Bonarda Piemontesen synonyymejä ovat Bonarda del Monferrato, Bonarda dell'Astigiano ja Bonarda di Chieri.

Viinien laatupotentiaali    HYVÄ.

Sivu tehty 30.1.2016.