Midin tumman volyymilajikkeen Aramonin, tai tarkennettuna Aramon Noirin, kehityskulku kuvaa hyvin viinimaailman muutoksia. Kun härmä (engl. powdery mildew) tuli 1800-luvun puolivälissä Eurooppaan ja ranskalaisille tarhoille, Armon-köynnökset tarjosivat sitä vastaan hyvän taudinkestävyyden. Köynnöksistä pystyttiin saamaan kuumassa Ranskan viiniaitassa Midissä tarvittaessa useiden satojen hehtolitrojen hehtaarisatoja kuumassa kasvuympäristössä, tosin värin, etanolin, konsentraation, tanniinien ja happojen kustannuksella. Näitä ominaisuuksia ei arvostettukaan – suomalaisittain ilmaistuna ‒ maidon korvikkeissa. Väriä punaviineihin saatiin tummamaltoisesta Alicante Boushet’n volyymilajikkeesta. Laatuviinien viljelyn perusidea on köynnöskohtaisten satojen ankarakin rajoittaminen. Elinvoimainen Aramon huipputuottava lajike ja jonkinasteisen laadun saamiseksi juotavaan viinin saakka köynnöksen sidontamenetelmillä on pitänyt ankarasti rajoittaa köynnöksen tuottavuutta.

Aramon sai antaa tilaa Ranskan viljellyimpänä lajikkeena hieman laadukkaammalle toiselle kuuman ilmaston lajikkeelle Carignanille. Carignan puolestaan on joutunut antamaan jälleen tilaa laadukkaammille ja myyvemmille lajikkeille. Nykymarkkinoilla Aramon-viinit eivät enää ole kilpailukykyisiä ja viljelyala on vastaavasti romahtanut viranomaisten suositusten sekä etenkin tukiaisten kannustamana. Toisen maailmansodan jälkeen Aramon oli ylivoimaisesti Ranskan viljellyin lajike. Ranskan siirtomaista tosin virtasi tuhdimpaa ja värikkäämpää viiniä kilpailukykyisempään hintaan. Ranskan vuoden 1958 rypälealalaskennassa Carignan ohitti ensimmäisen kerran Aramonin viljellyimpänä tummana lajikkeena. Silloin Aramonin viljelyala oli vielä hulppeat 150 230 hehtaaria eli yli 1500 neliökilometriä. 50 vuotta myöhemmin, vuonna 2008, Aramonin silloisesta viljelyalasta, 3304 hehtaaria, oli hävinnyt 98 prosenttia.

Aramonin viljelyn kannalta kaksoishaitta aikainen silmikoiminen (budding) sekä myöhäinen kypsyminen eli pitkä kasvukausi ovat rajanneet tehokkaasti viljelyalueen kuumaan Etelä-Ranskaan. Köynnökset tertut ovat isoja isoilla rypäleillä. Härmää lukuun ottamatta lajikkeen taudinkestävyys ei ole hyvä. Lajiketta on viljelty lisäksi hieman Espanjassa ja Algeriassa. Satojen ankara karsinta on tuonut hieman karkeatekoista potkua ja kohtuullista väriä viineihin. Aramon-lajikkeen maininnan oikeuttaa sen historiallinen merkitys, tosin volyymimielessä.

Lajikkeen todennäköinen koti on Etelä-Ranska. Aramon on puhtaasti ranskalainen lajike. Rypälemaailman hedelmällisellä vanhemmalla Gouais Blancilla ja Aramonilla on vanhempi-lapsi-suhde. Vaikka Aromin laatutaso on heikohko, on sillä Gouais Blancin toimesta vähintään 80 sisarpuolta Länsi-Euroopassa ja monet niistä nykyisin rypälemaailman tähtiä.. Ensimmäiset luotettavat maininnat lajikkeesta ovat 1800-luvun alusta. ARAMON NOIR-lajikeesta on myös vaaleat variaatiot ARAMON BLANC ja ARAMON GRIS, jotka ovat Ranskassa virallisesti eri lajikkeita. Vaaleiden muunnosten viljely oli vuonna 2006 enää marginaalista. Blancin viljelyala oli 22 hehtaaria ja Gris’n 41 hehtaaria. Myös ne häviävät halvalla hinnalla myytävien viinien nimettömään massaan.

Aramonista käytettyjä synonyymejä ovat Aramonen, Gros Bouteillan, Pisse-Vin, Plante Riche, Rabalaire, Raballaire, Revalaire ja Ugni Noir. Monet niistä vahvistavat mistä Aramon-lajikkeessa on kyse. Lisäksi Portugalin Alentejossa Amor-Não-Me-Deixes on paljastunut geenitutkimusmenetelmillä Aramoniksi. Nykyisin viinilajikkeissa erittäin harvinaiseksi käyneeseen tarinointiin antaa aihetta nimen Amor-Não-Me-Deixes käännös ”Rakkaani, älä jätä minua” (engl. My love, don’t leave me).

Viinin laatupotentiaali    HEIKOHKO.

Sivu päivitetty 12.7.2017.