Monien, myös Suomeen rantautuneiden varakkaiden snobien mielestä, listan viinit ovat vielä turhan junnuja ja vaativat potentiaalinsa realisoitumiseksi lisävarastointia… (Katso esimerkiksi Pekka Nuikin kirjan arvostelu.) Mikään bisnes, mukaan lukien viinin tuotanto ja myynti, ei enää sido pääomaa varastoon. Lisäksi Alko on virallisesti ilmoittanut, että viinien varastointi kuuluu ostajalle. (Tosin Alkosta pystyy valistunut kuluttaja tekemään valistuneita kypsyneitä hankintoja, koska jotkin vähämenekkiset ja ei-nimekkäät viinit ovat myynnissä pari kolme vuotta.) Maistetut viinit on hankittu yleensä nuorena sekä säilytetty sen jälkeen jäähdytetyissä kellareissa. Osaa listan viineistä ei kannattanut edes ostohetkellä uneksia Alkosta hankittavaksi, tosin jo ennen EU-aikaa – vuoden 1994 jälkeisestä EU-ajasta puhumattakaan - oli viininharrastajilla käytettävissään kollektiivisia hankintamenetelmiä matkustajatuonnin lisäksi.

Makumieltymykset suhteellisia

Listan viineistä iloisen poikkeuksen omalla rahalla operoiville tekee edullisin vuonna 1992 96 markan ja nykyrahassa reilun 16 euron hintaan Alkosta hankittu Beringer CS Sonoma Knights Valley 1986. Kaiken lisäksi tämän harrastajan luokituksen saaneen viinin voisi tarjoa myös maallikolle hyvän viinin edustajana. Kriitikon suosikkeihin ei kuulunut liian tammitettuna, ja maineeseen verrattuna simppelinä, myös Suomessa hyvin edustettu Antinori Tignanello vuodelta 1988. Viini maksoi Alkossa vuonna 1994 178 markkaa tai nykyrahaksi muutettuna 30 euroa.

Makumieltymyksen erilaisuutta tosin kuvaa, että kriitikon paremman puoliskon mielestä Tignanello oli kolmesta viinistä paras ja Beringerin CS 1996 heikompi. Paremman puoliskon mielestä puolestaan nuorena juotavaksi suunniteltu Porvoon blendillä (eli käytännössä Merlot-lisäyksellä) valmistettu vuoden 1993 Beringer Napan Meritage oli aivan liian toffeisen tammen dominoima. Kriitikolle korostui vielä tammen tuoma nautittavuus (tai kriittisille harrastajille helppous ja imelyys). Vanhojen viinien ystäville Tignanello olisi vielä säilytettävissä, tosin siinä korostuu jo nyt ongelmallisesti vihreys ja kirpeä hapokkuus, tosin uuden ranskalaisen tammen pyöristämänä. Oletusarvoisesti CS-viinit säilyvät parhaiten etenkin Merlot- ja Sangiovese-viineihin verrattuna, mitä ainakin todistaa Beringerin viinin täysin yllättävä ja erittäin onnistuneet ja integroituneet katkeroaineet.

Porvoon ”laatutekijöitä”

Bordeaux’n ykkösluokan viinien ja erityisesti vuosikerran 1986 edustajien pitäisi säilyä huippupitkään (Cabernet Sauvignonin ansiosta). No, Pauillacin Château Latour ei ainakaan vakuuttanut ja nyt hapot olivat liian ärhäkät, mutta viini parantunee tulevaisuudessa… Juomisella ei vielä ole kiirettä. Hieman otetumpi kriitikko oli Latouria reilusti enemmän hehkutetusta saman vuosikerran ja vuotta aikaisemmin perusteellisesti tutkitusta Château Margaux’sta, joka on myös edelleen hyvin varastoitavissa, ja pisteet olivat sentään kiitettävät. Huippuporvoolaisissa juodaan yleensä harvinaisuutta ja sen tuomaa korkeaa hintaa. Viinien laatutaso kuvitellaan tulevaisuuteen ja maisteluhetken laadulla on vähäinen merkitys. Nautiskelijan kalliiden viinien ”alhaisia” pisteitä heijastaa myös suuri annoskoko ja ennalta määritetyt ei-markkinointivetoiset, analysointikriteerit sekä ehdottomasti paria senttilitraa suurempi annoskoko.

Vuoden 1977 portteja hehkutettiin - poikkeuksellisen monen heikon vuoden jälkeen - ainutlaatuisina, mutta nykyisin niitä maistaneiden gurujen kuuluu lisätä varoituksia osittain odotusten vastaisesta kehittymisestä. Kriitikko on maistanut vain muutaman vuoden 1977 portviinin, mutta niiden (huipuksi) yllättävän vetistä ja turhan vihreää tyyliä jatkaa Dow. Viini hyötyy vielä muutaman vuoden säilytyksestä ja potentiaaliennuste on 89 pistettä. Hapot ovat portiksi poikkeuksellisen selvät eikä huipputyylikkyys ole kuulunutkaan Dow’n talon tyyliin.

Chardonnay myös samppanjan ihmerypäle

Valkoviinien, ja etenkin huippuburgundereiden, tyyliin Chardonnay on myös samppanjassa ihmerypäle. Kun vielä tammea lisätään niin säilyvyys on happojen ansiosta taattu. Hapokkuutta ja siten pitkään säilyvää vuosikertaa edustaa Jacques Selosse Grand Cru Blanc de Blancs 1988. Ärtsyt hapot vaativat viimeistään erityisasiantuntijan otetta eikä viiniä kannata suositella samppanjaharrastustaan aloittelevalle (ilman sadistissävytteisiä tausta-ajatuksia). Pullo oli hankittu ennen millenniumia vuonna 1999 Systembolagetista 35 euron hintaan. Selosse on lisäksi panostanut kuluttajaystävällisyyteen ilmoittamalla sakanpoiston hetken. Tässä pullossa korkinvaihdon päivämäärä oli 16.11.1997. Jos jostakin saat vaikka viisi vuotta myöhemmin sakkapoistetun viinin ovat aromit ja rakenne erilaisia… Maistettu viini edustaa pullokypsytettyä tyyliä. Samppanjan kehittyminen kiihtyy huomattavasti säilyttävän hiivasakan poistamisen jälkeen. Selossen samppanja säilyi lisäksi erinomaisesti useita päiviä pullossa, joten viinillä pitäisi vielä olla hyvää säilytyspotentiaalia.

Kuplimattomissa valkoviineissä pitkä säilytys on aina ongelmallista eikä Sauternes’n vuosikerran 1986 Chateau Suduiraut’n kohdalla nautittavuus ainakaan ollut tunnuspiirteenä. Vielä seniilimpi ja listan heikoin viini on vuosikerran 1994 kalifornialainen Beringer Chardonnay Private Reserve Napa Valley. Tosin vertailun vuoksi listalle otettu saman viinin vuosikertaa 1999 edustava ”junnu” kesti jo heikosti hapettamista, eli viini on ehtoopuolella. Vielä pisteet ovat erittäin hyvät, mutta jälkimaku jo yllättävän punkkumainen. Viini on Alkossa edelleen myynnissä 30,80 euron hintaan. Viiniä kannattaakin verrata kolme vuotta nuorempaan ja suunnilleen saman hintaiseen (29,00 €) rankasti tammitettuun Torreksen Milmandaan. Listan viiniksi voi sanoa puhtaasti älyllistä otetta vaativan fino-sherryn tyylisen ja rutikuivan Ranskan Juran Henri Mairen vuosikerran 1983 Chateau-Chalonin Keltaisen viinin. Sherrystä poiketen Vin Jaune on väkevöimätön, mutta muuten pitkään savun ja mausteiden aromeja antavissa tynnyreissä hiivaketon suojassa varastoitu viini. Viinissä on huippukonsentraatio ja jälkimakua voi maiskutella monta minuuttia.

Tulkintaohjeita

Nautiskelijan vuoden 2004 punaviini-, valkoviini-, kuohuviini- sekä portviiniparhaimmisto eli arvoviinit. Säilyttämisen hyödyllisyydestä kertoo peruspisteitä (P) korkeammat potentiaaliset pisteet (PP). Nautittavuuspisteet (N) annetaan arviointihetken viinille ja ovat herkimpiä ajan tuomille muutoksille. Nautiskelija arvostaa tavaraa sekä etenkin hedelmäisyyttä kaiken tyyppisissä viineissä ja juuri aika vähentää näitä ominaisuuksia. Viinin eräs keskeisimmistä lisäarvoista muihin elintarvikkeisiin verrattuna ovat sävykkäät (moniulotteiset) aromit. Aromien vaativuus kuitenkin lisääntyy iän myötä. Erityisasiantuntijan viinin aromipaletti poikkeaa radikaalisti arkielämän ruokapöydästä ja ympäristöstä, jota edustaa Harrastaja viinin luokitus.

Lisäksi nykyaikana viinit, myös huiput, on suunniteltu nuorena juotavaksi eivätkä ne säily enää menneiden vuosikymmenten tyyliin, koska korkeiden hintojen edellytys on helppo nuorena juotavuus heti tynnyrinäytteiden ja etenkin välittömästi markkinoille laskun jälkeen. Nautiskelijalla pisteytys on absoluuttisella asteikolla (vallitsevan suhteellisen vastakohtana), joten pisteillä voi viinit helposti laittaa paremmuusjärjestykseen ja tietokantahaun parillakymmenellä kriteerillä tehdä erilaisia vertailevia hakuja. Eri henkilöiden pisteet vaihtelevat väistämättä erilaisten painotusten ja prefenssien vuoksi, joten omiin mieltymyksiin sopivuuden varmistaa vasta sanallinen kuvaus. Mikäli painotat jälkimakua Nautiskelijaa enemmän, ovat monien viinien pisteet reilusti korkeammat.

Analyyttisesti orientoineiden ja markkinoinnin rahantekomenetelmistä kiinnostuneiden kannattaa lukea artikkeli Michael Broadbentin isännöimästä Latour-maistelusta otsikolla Englantilaisen maun oppitunnilla Christie´sin maisteriluokalla. Artikkelin ”rivinvälit” kannattaa ”lukea”.