Huutokauppakamarit järjestävät tämän tyylissä tilaisuuksissa monesti maksullisia tutustumismaisteluita. Chriestie´sillä pääsi 85 punnalla (Luottokunnan muuntokurssilla 123,83 eurolla) maistamaan kakkosviiniä Les Forts de Latouria kolmea vuosikertaa 2000, 1996 ja 1990, sekä viittä vuosikertaa 1999, 1989, 1988, 1985 ja 1982 itse Grand Viniä gurujen johdolla. Tilaisuuden ilmoitettu alkamisajankohta oli 18.30 ja todellinen vartin myöhemmin. Turhaan ei tarvitse viinin ihmeellisyyksien tutkimiseen kuluttaa aikaa, sillä tilaisuus oli ohi klo 20.20. Tehokkuutta vaatiikin jos samalla maistaa viinejä, tekee muistiinpanot ja seuraa vielä alustajien keskustelua. Erillisiä maistelutaukoja ei ollut.

Paikalle oli tullut 72 vierasta, joista yllättävän paljon oli turvallisesti keski-ikäisiä pariskuntia. SARS riehui silloin Aasiassa, minkä vuoksi paikalla oli ainoastaan viitisen japanilaista pariskuntaa eli kiinalaisperäiset puuttuivat. Myyjien edustajia ja nuorehkoja kaatajia riitti salin sivussa. Toimittaja (38 v) kuului tilaisuuden nuorimpiin, tosin paikalla oli yksi selvästi alle kolmekymppinen viinimyyjä. Yllättävintä oli pariskuntien suuri määrä. Rennohkosti pukeutuneita ja esiintyneitä viinifriikkejä riitti myös.

Alustajia ei tarvitse kuulla

Suomalaiset nimet ovat vaikeita, mutta osanottajat listannut nuori nainen, ei tavaamisenkaan jälkeen löytänyt toimittajan nimeä aakkosellista listasta, vaan se piti itse näyttää. Hieman tuli mieleen, että kuinka sitä selvitään vielä eksoottisempien maiden nimistä. No, Englanti ei aina ole saanut mainetta koululaitoksestaan. Tilaisuudessa annettiin tuottajasta myös kuuden sivun monistenippu, josta tosin kahdelta sivulta oli oikean reunan tekstiä jäänyt pois. Sali oli iso, osanottajat istuivat riveihin asetettujen pöytien ääressä, eli tila vaatii kaikilla mittapuilla äänentoistolaitteet. Niitähän ei ollut. Tämä aiheutti takarivin valinneelle toimittajalle - englannintaidoiltaan ja kuuloltaan ei-huippuhyvälle - ongelman, sillä lisäksi koko salissa kuulunut ilmastointi piti häiritsevää ääntää.

Nautiskelijan kriitikko voi olla niuho, mutta seuraavaksi joutui miettimään lasipolitiikan sanomaa. Lasit olivat Englannissa yleistä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan vuokrattua, suurehkoa ja jyrkästi ylöspäin levenevää bulkkimallia, joka kapenee vasta lähellä yläreunaa. Lasit siis haihduttavat erittäin tehokkaasti. Pienen tipan maisteluun lasit ovat liian suuret. Viinejä kaadettiin vähitellen ja itse kaato sujui ripeästi. Vapaalla kädellä kaadettuna annoskoot vaihtelivat, mutta kokonaisuutena ne olivat arviolta kolmesta neljään senttilitraa. Tämä oli myös yllättävää kun kuhunkin pulloon jätettiin lähes puolet sisällöstä. Allekirjoittanut elätteli etukäteen toiveita, että annoskoko olisi ollut riittävä analyysin kannalta.

Tässä sitten syvällisesti viiniä analysoimaan kun sitä ei saa edes muutamaa minuuttia pysymään stabiilina vaan se on voimakkaassa muutoksessa. Allekirjoittanut ei ainakaan pysty näin nopeasti muuttuvasta ja oksidoituvasta viinistä tekemään lopullista - eikä ainakaan virallista - arviota viinistä. Nyt pitäisi vielä miettiä mahdollista täydellisyyttä. Oltiinhan sentään ainutlaatuisuutta maistelemassa, vaikka osaa viineistä ei ollutkaan hehkutettu.

Decanterin konsultille ja viiniguru Steven Spurrier´lle oli erikseen varattu lehdistön paikka. Elokuun Decanterissa olikin sitten arviot viineistä. Vuosikerran 1999 hän kuvasi "aromikkaaksi (fragrant), kukkaisaksi ja hieman viikunaiseksi". 1989 Grand Vin on "todella suuri viini, nahkainen, runsas (rich) ja vankkarunkoinen. Tämä vuosikerta säilyy todennäköisesti pitempään kuin vuosikerta 1990, joka, Les Forts de Latourin versiona, oli niin kypsä, että olisin olettanut sen olevan Pomerolista". 1988 Grand Vin on "kevytrak