Viinien erittäin monimuotoisen maailman hallinnan lupaavassa kirjassa pitää olla paljon kuvia - ja nykytekniikan mahdollistaman digitaalisen kuvamanipuloinnin mukaisesti - saman tyyliin kuin halpojen viinien etiketeissä kehutaan viinin täyteläisyyttä. Suurkustantaja Webstersin resursseilla ja ammattitaitoisella henkilöstöllä on saatu kuviin myös yllättävän usein sanomaa. Neliönmuotoisen kirjan 21,5 senttimetrin sivut ja kova kansi eivät muodosta ainakaan lukemisongelmia vaikka unta sängyssä odottaen lukiessa. Taustavärejäkin on tehostekeinona käytetty ahkerasti. Mikäli nimimuisti on erinomainen saa kirjan huippupelkistetystä esitystyylistä myös asiaa esille. Positiivisen fiiliksen luovia adjektiiveja riittää ja pääsääntöisesti käännökset ovat onnistuneet. Allekirjoittanut tosin jäi ihmettelemään monissa kohdin mitä täysin abstraktit kuvaukset voisivat konkreettisesti tarkoittaa viineissä. Mutta näin analyyttisesti kirjaa ei liene suunniteltukaan luettavaksi.

Kirja on jaettu kolmeen osaan ja ensimmäinen osa Viinin aromit on ehdottomasti antoisin myös pitemmälle ehtineelle harrastajalle. Tässä osassa viinit jaetaan 15:een erilaiseen makuprofiiliin sekä käsitellään rypäleet. Tästä selvitään reilulla 40:llä sivulla. Toinen reilun 25 sivun osa on Viinin nauttiminen, josta käsitellään teknisiä asioita kuten pullon avaamista, mausteita, ravintolatilaamista ja etikettien lukemista. Puolet kirjasta kattava kolmas osa Viinien maailma käsittelee eri maiden ja alueiden viinejä. Käsitellyistä alueista tai maista on listamaiset viinisuositukset.

Clarken shoppailuperiaatteet

Kirjan sanoma on kirjoitettu ensimmäiselle sivulle. Johdannossa mainitaan mm. ”…Älä ryntää suoraa päätä kuukauden viinisuosituksen kimppuun, äläkä anna katseesi kiintyä heti tuttuihin ja turvallisiin viinimerkkeihin, vaan silmäile rauhassa kaikkea tarjolla olevaa. Jos myymälä on iso ja muistutat vähääkään minua, alkaa pääsi kohta surista ilosta kaiken sen ihanuuden edessä, mitä muutamalla katseen kierrolla näet. Ajattele – jokainen noista viineistä pitää sisällään erilaisen ja ainutkertaisen aromin. Sinun ei tarvitse muuta kuin uskaltaa valita pullo tai useampi ja aloittaa loputtomien tuoksu- ja makunautintojen löytöretki… Pienestä määrästä tietoa on siis jo hyötyä. Mitä vaikuttaakaan hiukan isompi tietomäärä? Se johdattaa ja opettaa valitsemaan yhä uutta maisteltavaa, erikoissuosituksien ja ennestään tuttujen viinien sijaan. Tämä kirja on kirjoitettu juuri viinitietouden kasvattamisen vuoksi – jotta löytäisit viineistä sen avulla uuden, jännittävän ja kiehtovan aromien maailman…”

Kirjassa on viinien 15 aromi- ja makuprofiilia, joista viisi on sekä puna- että valkoviineille. Omansa saavat myös ”herkullinen rosee”, ”kuohuva”, jalohomeisten viinien ”kultaisen makea”, etenkin portviineihin kuuluva ”lämmittävä, väkevä” sekä sherryjen tyylinen ”teräväarominen, väkevä”. Kirjassa keskitytään lähinnä kansainvälisiin lajikkeisiin sekä jenkkien Zinfandeliin ja Italian Sangioveseen ja Nebbioloon. Punaviinien makuprofiileissa (chileläinen) Merlot-viini on tyypillisimmillään ”mehevä, hedelmäinen”; Pinot Noir – viini ”pehmeä, mansikkainen”; Cabernet Sauvignon –viini ”voimakas, mustaherukkainen”; (australialainen) Syrah-viini ”mausteinen, aromikas” sekä italialainen punaviini ”hersyvän makeanhapan”. Hersyvän makeanhappamat ovat tiivistettynä ”kiehtovia viinejä, joissa on makeanhappamien kirsikoiden ja luumujen aromia sekä aavistus yrttimäisyyttä. Nämä viinit tulevat lähes yksinomaan Italialasta ja poikkeavat luonteeltaan selvästi muusta kansainvälisestä viinitarjonnasta”. Perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit, parhaimpana edustajanaan samppanja, ”saavat aikaan meissä hilpeyttä ja hyvää oloa – mutta kunnon kuplivasta on aistittavissa myös herkullisia aromeja”.

Kirjoittaja korostaa, että tiivistetyt luokittelut antavat valintaan oikean suunnan, vaikka ei tarkkuutta. Varsinaisen sisällön ensimmäinen lause kuuluukin: ”Osta viini aina aromien mukaan” ja tämä johdattaa väistämättä tärkeimpien rypälelajikkeiden ymmärtämiseen. Erittäin ansiokkaita ovat aromien puna- ja valkoviinipyörät, joissa ulkokaarella on aromityypit, jotka punaviineissä ovat tummat marjat, tummat ja punaiset marjat, punaiset marjat, punaiset marjat ja yrtit/mausteet, yrtit/mausteet sekä tummat marjat ja yrtit mausteet. Uloimpana luetellaan tyypillisten aromien voimakkaimmat viinit yleensä alueperusteisesti. Esimerkiksi tummien ja punaisten marjojen tyypillisimmät edustajat ovat Bordeaux’n Oikean rannan parhaimmat viinit, Espanjan Ribera del Dueron viinit sekä parhaat Loiren punaviinit. Kevyimmillään tyyliä edustavat Valdepeñasin ja La Manchan viinit sekä Pohjois-Italian Merlot-viinit.

Merkittävät rypäleet

Oz Clarken rypälemaailman aateliset ovat Chenin Blanc, Chardonnay, Cabernet Sauvignon, Nebbiolo, Riesling, Pinot Noir, Sangiovese, Sauvignon Blanc, Syrah ja Zinfandel aakkosjärjestyksessä lueteltuna. Esimerkiksi Merlot ei päässyt tähän pelkistettyyn listaan. Lisäksi kirjan esittelemiä rypäleitä ovat Barbera, Gamay, Grenache, Pinotage ja Tempranillo sekä vaaleista Gewürztraminer, Muscat, Pinot Gris, Sémillon ja Viognier. Näistä on lisäksi saatavilla muutaman sanan pikakuvaukset. Lisäksi 28 muuta lajiketta saavat yhdellä sivulla enintään muutaman virkkeen esittelyn. Näistä hän veikkaa tuleviksi suosikkilajikkeiksi Chilen Carmenèren, Malbecin, Argentiinan Torrontéksen, Portugalin Touriga Nacionalin sekä Verdelhon.

Syvällisemmin viinin perehtyneellä nämä suositusviinilistat ovat antoisaa luettavaa. Suositelluissa viineissä on sekä laajasti saatavia, mutta usein pienen tuotannon vaikeasti saatavia viinejä. Tosin moniin vastaaviin viineihin verrattuna niiden hinnat ovat pysyneet kurissa, mutta eivät välttämättä edusta laatuhierarkian terävintä kärkeä. Bordeaux’n viidestätoista kokeilemisen arvoisesta viinistä poikkeuksellisen moni on saatavilla Alkosta. Näitä ovat Chx Annereaux Lalande-de-Pomerol, d’Angludet Margaux, Poujeaux Moulis sekä valkoviineistä Bonnet ja Carsin Premières Côtes de Bordeaux. Bordeaux’n valitut viinit ovat alueen hintatasoon nähden kohtuuhintaisia. Kokeilemisen arvoisia perussamppanjoita ovat mm. Lanson, Louis Roederer, Bollinger sekä suurin tuottaja Moët & Chandon ja mm. huippukallis Krug. Valintaneuvoja Clarke ainakin antaa myös yleisellä tasolla. Aavistuksen omaan nilkkaansa pureva on Clarken suositus: ”Ohita kaikki ylisanat ja keskity ostamisessa peruskysymyksiin: kuka, mitä, milloin ja missä on tuottanut juuri tämän viinin”, sillä hän harrastaa positiivisia fiiliksiä tuottavia, vaikeasti viinin ominaisuuksiin miellettäviä adjektiiveja, ja listatyyppisiä suosituksia riittää.

Kirjan puolessa välissä on kaavio näihin makuprofiileihin sopivista ruoista. Viinin ja ruoan yhdistäminen selviää neljällä sivulla. Nämä sisäistämällä oma luottamus lisääntyy huomattavasti eikä tarvitse turvautua liiaksi lehtien ja heidän käyttämiensä henkilöiden yleensä kovasti kaupallissävytteisiin ja ristiriitaisiinkin suosituksiin. Yleinen ravintolapulma että pöytäjäsenet tilaavat erilaisia ruokia, aiheuttaa vaikeuksia viinin tilaamisessa. Clarken terveen järjen mukainen neuvo on tilata pullo sekä puna- että valkoviiniä, jolloin kukin seurueen jäsen voi valita parhaiten sopivan vaihtoehdon.

Juuston kanssa valkkaria

Viinin ja juuston yhteensovittamisessa on myös kaikkien tervettä järkeä tukeva havainto kommentilla ”en todellakaan tiedä, miksi juustoa aina pidetään viinin luontevana seuralaisena. Itse löydän niistä vain tilapäisesti mielenkiintoisia yhdistelmiä. Kestoväittämä, jota takaetiketit vielä tukevat, väittää punaviinin olevan valkoviiniä parempi juustoviini. Jos olet tähän asti tämän takia pidättäytynyt juomasta valkoviiniä juuston kanssa, pelkään sinun menettäneen paljon, koska valkoviini sopii juustoon usein punaviiniä paremmin.” Jos viiniarvioissa Suomessa edellytetään ruokasuositusta, niin ainakin huippuvoimakkaille ja huippukalliille punaviineille yleensä suositellaan kovia juustoja. Allekirjoittaneen mielestä yhdistelmä ainakin tehokkaasti tuhoaa huippuviinien lisäarvoa ja saman lopputuloksen saa huomattavasti halvemmilla viineillä.

Johdannon vastakkaisella sivulla on puolestaan koko sivun kuva suhteellisen rennosti puetusta kirjoittajasta Riedelin valkoviinillä täytetty peruslasi näkyvästi kohotettuna. Tästä asetelmasta riittää sitten kirjassa pienempiä kuvia eri sivuille. Kirjoittaja ei ainakaan ujostele itsensä ”brändäämistä”. Riedeliä kiitetään erikseen kirjassa lasien lainaamisesta ja monia muita muiden tarvikkeiden lainaamisesta. Clarke on todennäköisesti parhaimpia, ellei parhaiten, itsensä kaupallistanut englantilainen kirjoittaja eikä asioiden hehkuttaminen tapahtune ilman korvauksia/vastapalveluksia, kuten allekirjoittaneen Lontoon Vinopolikseen liittyvässä artikkelissa päätellään. Näin supliikilla ja positiivisesti itsensä ilmaisevalla henkilöllä on väistämättä markkinointiarvoa kuten suomenkielisen laitoksen erikseen mainitulla asiantuntijalla Juha Lihtosella.

Näin tiiviissä tekstissä on pakko karsia, mutta turhan kiiltokuvamaisen vaikutelman jättää esimerkiksi samppanjan ”kuolleiden hiivasolujen ikävän sakan poistaminen”. ”Champagnen viinitalojen kellareissa on tuhansittain tällaisia sakkaisia viinipulloja reikäisissä puutelineissä, joissa pullot ovat aluksi kaulastaan pystyssä. Sakan keräämiseksi pullon kaulaan pulloja käännellään ja taputellaan päivittäin ainakin kolmen kuukauden ajan tai pitempäänkin.” Samppanjan kallis hinta edellyttää romantisointia, joten tässä yhteydessä on näköjään turha mainita, että nykyisin kalliin ihmistyön aikana tanssittamisen tekevät huomattavasti nopeammin koneet, gypopalettet. Muutoin puolella sivulla selviät kuohuviinin valmistusperiaatteet ja tuotantovaihtoehdot.

Käsitteet, ja etenkin adjektiivit voisivat olla määriteltyjä, mutta kohderyhmä tuskin kuivia ja ajattelua vaativia määrittelyjä arvostaisi. Kirjan lopussa on tämän tyylisiin kirjoihin kuuluva huippupelkistetty sanasto. Korkkivian määritelmä antaa tulkinnanvaraisuuksineen hyvän esimerkin: ”Ilmaus jota käytetään kuvailemaan viiniä, joka on mennyt pilalle viallisen korkin vuoksi. Viinissä on homeinen, tunkkainen tuoksu”. Vitis vinifera määritellään vain ”eurooppalaiseksi viiniköynnöslajiksi, johon kuuluvat kaikki klassiset rypälelajikkeet. Suomenkielistä nimeä aitoviini(köynnös) ei mainita. Ranskalaista ja englanninkielen suoraan omaksumaa appellation-sanaa ei ole suomennettu. Neuvona saadaan esimerkiksi, että Bordeaux’ssa Grand vin tarkoittaa tilan pääviiniä erotuksena tilan toisesta viinistä, ”se ei siis tarkoita mahtavan makuista viiniä”. Kalleimmista samppanjoista käytetään puolestaan kääntämätöntä nimeä de luxe cuvée.

Kirjan otsikon mukaisesti kaikki viiniharrastukseen liittyvät asiat käydään läpi, tosin tiivistysaste on sitten hurja, mutta taustatietoa hallitseville Clarkella on sanoma. Etenkin alun aromipainotteisuus ympyröineen on erittäin antoisaa luettavaa. Kirja ei ole enää tuore, mutta siinä esitetyt asiat eivät vanhene nopeasti. Viinimaailma tuskin on lukemisen jälkeen hanskassa, mutta perustusten valamisen aloittamiseen kirja soveltuu hyvin. Monesti ainakin satunnaisesti kalliimpia viinejä ryhmässä maistaneita pidetään automaattisesti asiantuntijana, joita pyydetään esittelemään tiivistettynä viinin tai ainakin tietyn maan tai alueen viinien olemus. Tämä on oiva oppikirja tällaiseen asiantuntemukseen sekä etenkin heidän opetustaan seuraaville. Kirjaa sopii myös joululahjaksi.

Ismo Järvinen

Oz Clarke: Nautittava viini. Kaikki todella tarpeellinen tieto viinien ystävälle. Kustannus-Mäkelä Oy. Karkkila 2001. Alkuperäisteos Oz Clarke’s Introducing Wine. Websters 2000. ISBN 9518851801. ss. 144. Hinta 9,90 € Akateeminen kirjakauppa.