Kirjassa on 159 reilun A5:n kokoista väljästi taitettua sivua. Koska pääpaino on tunnistuksessa, riittää lajikkeista sekä piirroksia että valokuvia. Teksti on taitettu kolmelle palstalle aikakauslehtien tyylisesti. Kirjan lopussa on lisäksi lajikkeiden maailmanlaajuiset viljelyalat sekä viljelymaat. Tekstissä selviää lisäksi Ranskan viljelyalat sekä pääasialliset viljelyalueet. Viljelyaloista ja yleensä tilastotiedoista jäi kaipaamaan lähteiden mainitsemista. Lukemista helpottaa, jos ranskalaiset departementit ja muut aluenimitykset ovat jotenkin tuttuja.

Ansiokas ja tiivis johdatus viineihin helposti ymmärrettävällä englannilla

Allekirjoittaneelle lisäansio on alun parinkymmenen sivun johdatus viininviljelyn historiaan, ampelografiaan, köynnöksen kasvurytmiin sekä tauteihin ja tuholaisiin. Ranskalaisissa käsitteissä on harvinaisesti myös englantilainen nimi, joka monista englantilaisten kirjoittamista kirjoista puuttuu. Esimerkiksi véraison käännetään englanniksi first colour eli ensiväri. Suomeksi siitä on käytetty monesti nimitystä värinvaihto. Kasvitieteessä lajikkeista käytetään nimitystä cultivar. Ampelografian selitetään muodostuvat kreikkalaisista köynnöstä tarkoittavasta ampelos-sanasta ja kirjoittaa tarkoittavasta graphein.

Rypäleet puolestaan määritellään kypsiksi kun niiden happojen määrä ei enää laske ja sokeripitoisuus on vakiintunut. Kasvitaudeista selviää kaikista tieteelliset nimet, joten taudin tunnistamisessa ei pitäisi olla ongelmia. Viinikirvalle phylloxera annetaan tieteelliseksi nimeksi Dactylosphaera vitifollii. Harmaahomeelle annetaan myös uusi ja sen sekoittumista jalohomeeseen estävä nimiBotryotinia fuckeliana. Ankeroisille annetaan myös sanakirjoissa helposti löytyvä nimi eelworms yleensä kirjallisuuden käyttämän nematodes lisäksi. Amerikkalaisen ojukkaviinin (labrusca) ominaisaromi on yleensä englanniksi mitäänsanomaton foxy, joka suomeksi yleensä käännetään kettumainen. Galet’lla foxy kääntyy vadelman aromiksi.

Kahdeksalla sivulla annetaan periaatteet lehtien ja terttujen muodon sekä kasvusilmujen muodon tunnistamiselle. Kuvat ovat havainnollisia hyvän oppikirjan tyylisesti. Kuvien perusteella voi perehtyä vaikka sylinterin, kartion ja tylpän (truncate) muotoisiin terttuihin tai näiden eri yhdistelmiin tiiviin ja väljän rakenteen sekä mahdollisten haarojen (winged) lisäksi. Rypäleiden kolme perusväriä ovat punainen, vaaleanpunainen sekä vaalea (white tai grey). Koska monilla ranskalaisilla lajikkeilla on köynnöksen eri oksissa kaiken kolmen värisiä terttuja, osoittaa tämä Galet’n mukaan, että lajikkeet, jotka tuottavat vain yhden värisiä rypäleitä ovat tulleet ulkomailta. Värin muodostavat puolestaan antosyaanit, joiden määrä vaihtelee kolmesta 18:aan. Väriin vaikuttavat niiden tyypit ja keskinäiset suhteet. Vaaleanpunaiset rypäleet sisältävät kolmesta kuuteen eri antosyaania, tummat (punaiset) lajikkeet sisältävät puolestaan 13-18 eri antosyaania. Vaaleissa lajikkeissa ei pääsääntöisesti ole antosyaaneja. Tummamaltoisilla rypäleillä (teinturier) on puolestaan eri antosyaanit lihassa ja kuoressa.

Lajikkeen suuruuteen vaikuttavat myös volyymit

Mikäli edellä mainitut tiedot eivät tunnu tärkeiltä on sitten reilulla sadalla sivulla kuvauksia suurista (great) lajikkeista. Jos great ymmärretään kaikkein parhaimmaksi on muutaman esitellyn lajikkeen valinta erikoista. Esitellyissä 36 lajikkeessa ovat myös klassiset kansainväliset lajikkeet, mutta ei esimerkiksi Ranskassa viljelemättömiä espanjalaista Tempranilloa, italialaisia Sangiovesea ja Nebbioloa tai kalifornialaista Zinfandelia. Yllättäen myöskään Lounais-Ranskan Tannat ei ole kelpuutettu. Valintojen taustat eivät kirjasta selviä.

Kuvattuja ja vähän viljeltyjä lajikkeita ovat mm. Mondeuse (globaali viljelyala 250 ha), Poulsard (300 ha), vaalea Ondenc (300 ha) ja tumma Négrette (1400 ha). Selvää laatumainetta on Marsannella (2000 ha), Petit Mansengilla (1570 ha). Kaikki runsaasti viljellyt lajikkeet kuten Ugni Blanc (190 000 ha), Colombard (43 000 ha), Carignan (160 000 ha) ja Melon (Muscadet) (14 000 ha) käsitellään. Lajikkeen ”suuruuteen” näyttävät vaikuttavan myös volyymit.

Lajikkeen esittelyyn kuluu yhdestä kahteen aukeamaa. Ensimmäisenä on kokosivun piirretty kuva kypsästä tertusta sekä lehdistä ylä- ja alapuolelta. Johdantona samalla sivulla on yleensä pari kolme virkettä. Teksti alkaa sopivien kasvuolosuhteiden kuvaksilla mukaan lukien yleisimmät taudit. Sen jälkeen käsitellään viljelyä ja taustaa Ranskassa, ja sen perään ympäri maailmaa. Viimeisenä on väliotsikossa väri eli käytännössä rypäleiden ominaisuudet sekä maku. Lisäksi erillisessä osassa on lajikkeelle laadukkain alue sekä, kirjan teeman mukaisesti, tunnistamiskriteerit ja kolmantena synonyymit. Synonyymeissä luetellaan kovastikin paikallisia nimityksiä, vaikka vientimarkkinoilla käytännössä nykyisin mainitaan virallinen nimi. Allekirjoittanut löytää harvoin runsaasta kuvituksesta informaatiota, mutta tämän kirjan kuvitus on poikkeus myös esteettisessä mielessä.

Aligoté, jonka viljelyala Ranskassa on 1700 ha ja globaalisti -pääosin Itä-Euroopassa - 23 000 ha, kuvataan nykyisin erittäin arvostetuksi (highly regarded) lajikkeeksi. ”Vuonna 1997 Aligoté virallistettiin yhdeksi suurista viineistä kun sille myönnettiin oma kunnallinen alkuperämerkintä Bouzeron”, joka sijaitsee Burgundin Côte Chalonnaisessa. Aromien yleinen kuvaus on sitä vastoin niukempaa ja yleensä viineistä pitäisi olla löydettävissä seljankukkia. Cabernet Sauvignoniin on ehditty päivittää sen olevan Sauvignon Blancin ja Cabernet Francin vanha risteytymä.

Syrahin vanhempia ei ole ehditty päivittää, mutta kolmantena hypoteesina mainitaan sen mahdollisesti olevan peräisin Rhônen alueelta, minkä siis geenitekniikka on vahvistanut. Syrahin yhteydessä mainitaan myös Max Schubert ja Penfoldsin lippulaiva Grange. Globaaliksi viljelyalaksi annetaan noin 65 00 hehtaaria, josta Ranskassa vuonna 1998 44 823 ha. Rypäleen muodikkuutta kuvaa, että 40 vuotta aikaisemmin sen viljelyala oli Ranskassa vain 1603 ha. Monien muiden lajikkeiden kohdalla muutaman kymmenen vuoden viljelyalaerot Ranskassa antavat hyvän kuvan suosiosta ja sitä kautta laadusta.

Orapihlajaa vai liisteriä

Adjektiivien käyttöä kuvaa hyvin esimerkki Rhonen vaalean lajikkeen Marsannen aromeista. St-Josephin viinien aromeiksi kuvataan herkullinen orapihlajan, hedelmien ja hunajan bukee sekä kauniin pyöreä suuntuntuma (rounded palate). Nautiskelijalla vaikeasti miellettävän orapihlajan korvaisi yleensä liisteri. Marsannea laadukkaammaksi mainitaan vaikeammin viljeltävä Roussanne, josta on myös kuvaus. Yllättäen Marsannen merkitystä Languedoc-Roussillonissa kuvataan mainitsemalla sillä olevan enemmän aromipotentiaalia kuin Grenache Blancilla ja Macabeulla (Macabeo), mutta ei kuitenkaan riittävästi lisätäkseen sekoitteeseen tunnistettavia aromeja. Kirjassa ei käsitellä Grenache Blancia tai Macabeoa.

Banyulsin väkevöidyissä viineissä on jo selvemmin arkiympäristöstä identifioitavia aromeja. Ilman tynnyriä kypsytetyissä viineissä on kirsikan, mustaherukan, boysenmarjan ja kirsikkaviinan (Kirsch) aromeja. Ilman kanssa tekemisiin joutuneissa on viitteitä mausteisiin, poltettuun kahviin, kaakaoon, kuivattuihin viikunoihin ja tupakkaan. Nautiskelija lisäisi monesti kuivatut tomaatit ja voimakkaat kuivatut yrtit. Grenache on kirjan viljellyin lajike 240 000 hehtaarilla. Ranskassa sen muodikkuutta kuvaa viljelyala 93 874 ha kun se 40 vuotta aikaisemmin oli reilu neljännes, 24 968 ha. Lajikkeen syntypaikaksi mainitaan todennäköisimmin Espanjan Aragon ja sieltä se levisi Ranskaan 1100-luvulta lähtien.

Kirjassa on kiinnostavaa luettavaa myös pitemmälle ehtineille, ja tietojaan kannattaa ainakin päivittää. Sanavalintoja voi vaikka iltalampun valossa tutkailla kriittisen sanoman näkökulmasta. Teksti on mukaansatempaavasti ja nopealukuisesti kirjoitettu. Aloittelijalle kirja on hyvä johdatus lajikkeisiin ja kaikista lajikkeista jää mieleen yleensä jotakin positiivista. Tietoja yhdistelemällä ja kalibroimalla lajikkeita pystyy myös pistämään laatujärjestykseen. Muusta maanviljelystä viininviljelyn tekee tärkeäksi lajikkeiden suuri merkitys viinin laadun kannalta. Kannattaa muistaa kuitenkin, että merkittäviä lajikkeita on myös Ranskan ulkopuolella. Sanoja selitetään hyvin, ja yleensä viineistä kiinnostuneille alun kolmisenkymmentä sivua tarjoavat hyvän johdannon viininviljelyyn köynnöksen kasvattamiseen painottuen. Taustalla olevat asiat ovat ranskalaisella kirjoittajalla ilahduttavan hyvin myös viininkuluttajalle aukeavalla tavalla hanskassa.

Ismo Järvinen

Pierre Galet: Grape Varieties. Hachette/Octopus/Cassel 2002. Alkuperäisteos Hachette Livre 2001. ISBN 0304364096. Hinta 21,50 € (Akateeminen Kirjakauppa)