Tämän artikkelin listauksessa on samppanjoita, joille ilmoitettu hinta on Viking Linella. Viinin tekstikuvauksessa on ilmoitettu myös mahdollinen Alkon tilausvalikoiman hinta hintavertailun helpottamiseksi. Yleensä ruotsinlaivojen viinit ovat myynnissä myös Alkon tilausvalikoimassa, koska laiva ei tarjoa maahantuojalle riittävää eli kannattavaa volyymiä. Maahantuojat korostavat hintaeroa tarkoituksella ja suunnitelmallisesti sisällyttämällä Alkon tilausvalikoiman hintaan hulppean oman katteen. Luonnollisesti Alko pitää hyvää huolta omasta katteesta, joten esimerkiksi Viking Linen on helppo markkinoida vähintään neljänneksen maamyyntiä halvempia samppanjahintojaan.

Toisen positiivisen yllätyksen tarjoili Viking Linen laivan nimikkosamppanja Piper-Heidsieck Essentiel de Cuvee Reservee NV disgorgement 02.2017. Viking Linen hinta on 36 euroa. Nautiskelijan toimittaja maistoi viinin Grande Champagne –messuilla Viikkarin tiskiltä. Todennäköisyys on kuitenkin suuri, että tulevien erien viini on nuorempaa ja siten vähemmän positiivisen pullamaista ja sävykästä. Hapettamalla viinistä alkaa aistia iän tuomia rasitteita. Laivan viiniksi nimikkosamppanja on kuitenkin yllättävän vaativa ja Nautiskelijan luokitus on asiantuntijalle.

Essi Avellanin, MW, ja siten monen häntä kuunnelleen ja lukeneen hehkuttama (Alkon) reilun 53 euron hintainen Charles Heidsieck Reserve NV laid in cellars 2011 Disgorged in 2017 lunasti 83 peruspisteellä myös Nautiskelijan odotukset ja normaalia pidempi ikä on tuonut hienovaraista sävykkyyttä vanhan ajan reilun hapokkuuden korostamalla suuntuntumalla. Piper-Heidsieck ja Charles Heidsieck ovat saman pääomenasijoittajan (EPI) omistuksessa, mutta niillä ja eri maahantuojat. Perinteisesti niitä on pidetty sisarruksina, tosin selvästi eri persoonallisuuksina.

Tilausvalikoiman älylliseen ja samppanjan olemuksen pohtimiseen onnistunut seitsemän kympin uutuus on Billecart-Salmon Sous Bois NV. Sous Bois tarkoittaa aluskasvillisuutta eli kasvuympäristön tai ranskalaisittain ilmaistuna terroir'n pitäisi olla esillä. Luokitus on aikaisempaa harjoittelua edellyttävälle erityisasiantuntijalle. Hieman helpompaa olemusta asiantuntijan luokituksella samaan hintaan tarjoaa myös Vindirektin maahantuoma vakiovalikoiman Andre Clouet Cuvee Un Jour de 1911… Brut NV. Nautiskelijan maistama viini oli vielä liian nuori, mikä tosin on laadukkaammissa vuosikerrattomissa viineissä yleistä, mutta ei kuitenkaan itsestään selvää.

Jos rahasta ei ole pulaa ja jos lisäksi löytyy maksaa hulppea hinta samppanjasta, niin Dompalla tai suomalaisittain tuttavallisesti Tompalla saa ”poltettua” rahaa. Vuoden 2009 Moët & Chandonin Dom Perignonissa maistuu Euroopan ongelmallinen hellevuosi, jolloin liika kuumuus ja kuivuus estävät rypäleiden riittävän kypsymisen ja lisäksi potentiaalisesti liian korkea sokeri- eli etanolipitoisuus pakottaa keräämään rypäleen raakoina, jolloin diplomaattisesti ilmaistuna vihreys tai suoremmin ilmaistuna karvaus siemenmäisyys on helposti tunnuspiirteenä punkun tapaisella suuntuntumalla. Jos perustompan 170 euron hinnan haluaa tuplata, siihen on mahdollisuus vuoden 2000 P2 kohdalla. Tosin vielä on myynnissä sekä Alkossa että Silja Linella vuosikerran 1998 P2-versio. Pitkään sakkakypsytetyn P2-version aikaisempi nimitys oli Enotheque. Viinin peruspisteet erityisasiantuntijalle ovat 84 eli vain hyvällä tasolla ja nautittavuus jää tyydyttävälle tasolle. Ikä ei ole tuonut muuta lisäarvoa kuin erikoisen hulppean tavaran.

Johdannon moderniin muuttuneeseen samppanjan tarjoaa Nautiskelijan vuosina 2010 ja 2017 analysoima LVMH:n Veuve Clicquot Ponsardin Brut 2002, joka oli viime vuosikymmenellä Alkon tilausvalikoimassa myynnissä noin 60 euron hintaan. Vuosikerta edustaa hehkutettua vuotta 2002, mutta hapot ovat alakanttiin ja aromit erikoiset, jotka säilytyksellä paljastuivat karvasmantelimaisiksi ja marsipaanimaisiksi. Veuve Clicquot'n vuosikertasamppanjat ovat aikaisemmin saaneet mainetta säilytyskestävyydestään. Nykyviinien pitää olla nuorena kosiskelevia, mutta kukaan ei enää analyyttisesti varmista kestääkö viini säilytystä. Myös samppanjoiden reseptejä on reilusti muutettu ja rypäleiden eli raaka-aineiden laatua heikennetty tehoviljelyllä. Rakennetut karvasmantelimaiset ja muut vastaavat uuden tekniikan aromit eivät Nautiskelijalla korvaa autolyysin sävykkään hiivamaisia ja pullamaisia aromeja, vaikka valtaosa viinikirjoittajista ei ole huomannut viineissä muutoksia ja eroja.

Möttönen alias samppanjajätti Moet & Chandonin perussamppanja Imperial Brut sai hyvät pisteet, tosin erikoiset aromit ja selvä vihreys tuottivat asiantuntijan luokituksen. Möttösestä nauttiminen voi siis olla aloittelijalle ja tottumattomalle hieman haasteellista.

Reserviviinien osuus vähenee koko ajan kustannus ja myös laatusyistä, joten vuosikerrattomien vakiosamppanjoiden pullon sisällön laatu on helposti puhdasta lottoamista eikä välttämättä edes kovin korkealla laadullisella odotusarvolla. Tähän tarjoaisi apua korkinvaihto ja pullotusajankohdan ilmoittaminen, mutta luonnollisesti suuret tuottajat eivät ole innostuneet ajatuksesta, koska heidän tuotteensa ovat tasalaatuisia vakiotuotteita. Kuluttajan kannalta saman viinin laadun tasaisuuteen uskominen on lähinnä uskon asian (tosiasioiden vastakohtana). Lisäksi myös vuosikertasamppanjoista on tullut jatkuvasti myynnissä olevia vakiotuotteita, joiden tuottamisessa vuosikerran rypäleiden laatutasolla ei ole välttämättä mitään merkitystä.

Pisteytys on skaalaus- eli markkinointikysymys

Nautiskelijan samppanjapisteitä on alkanut kuluvalla vuosikymmenellä pudottaa vetisyyden ohella epäterveiden rypäleiden antamat tunkkaiset tai muuten rakennetut aromit kuten viime vuosikymmenellä muodikas karvasmanteli. Selvän autolyysin sävykkäät aromit ja rasvamainen taikinamainen pyöreys vaativat konsentroitunutta perusviiniä, mitä nykybisnes ei enää arvosta. Tuottajat ovat luonnollisesti järkeviä eikä aistinvaraiseen laatuun kannata ”polttaa” rahaa kun samppanjan myyntitykkeinä helposti toimivat viinikirjoittavat hehkuttavat paranevaa samppanjan ainutlaatuisuutta (pöytäviinien tasoisista hulppeista hehtaarisadoista huolimatta). Samppanjakirjoittelussa – pelkistetysti ilmaistuna – viinien laatu nousee edelleen kohisten tai ainakin jatkuu vakaan ainutlaatuisena. Tosin koska muillakin kuin samppanjan tuottajilla laatu heikkenee myös, pysyy samppanja suhteellisilla mittareilla ainutlaatuisena.

Vuosi 2011 oli myös Samppanjassa haasteellinen kuluvan vuosikymmenen monen vuoden tapaan, joten esimerkiksi tilausvalikoiman vajaan kahdeksan kympin hintainen Louis Roederer Blanc de Blancs Brut 2011 sai sentään juuri hyvän tasoiset laatupisteet, mutta tottumusta ja harjoittelua edellyttävällä erityisasiantuntijan luokituksella. Reilua kirpeä hapokkuus korostuu kehittyvän etikkamaisuuden avittamana, joten rypäleet eivät ole olleet täysin terveitä. Aromeita voi kuvata samppanjan ja tuottajan mittapuulla erikoisiksi. Hyvän vertailun säävaihtelujen laadullisiin seurauksiin tarjosi Viking Linen erikoiskaupassa myynnissä oleva reilua älyllistä otetta vaativa Mousse & Fils Pinot Meunier –samppanja toimivammalta vuodelta 2012 sekä epätoivoiselta vuodelta 2013. Normaalikuluttajalle laatuero ei välttämättä ole merkittävä, mutta kuitenkin selvä.

Myös Champagnessa ongelmallisten säiden voimistamaa balsamiviinietikkamaista ja siten lisääntyvä rutikuivaa tyyliä esittelee Viikkarin neljän kympin suodattamaton Bereche Vieilles Vignes Non Filtre Brut Reserve Champagne NV degorge 01/2018. Nautiskelijan kriitikon assosiaatio tulee kovasti Veneton sekä etenkin Valpolicellan alueen viineihin, jonka maaperää kuvaa savimaisten lehtometsän aluskasvimaiseksi ja helposti myös koivunlehtimäinen. Valpolicellan viineissä hapettamalla tulee helposti balsamiviinietikkaa, joka korostaa ruohomaisia, koivunlehtimäisiä ja aluskasvimaisia piirteitä. Tuskin on pelkästään sattumaa, että kuluttajat ovat ihastuneet Valpolicellan ja edullisempiin saman tyyliin savimaalla viljeltyihin samppanjoihin. Ainakin Nautiskelija pitää Suomessa buumiksi asti nousseita nykysamppanjoita Valpolicellan tapaisena menestystuoteotteena savimaisella ja lehtometsän aluskasvimaisella maaläheisyydellä. Näillä ominaisuuksilla on hankalaa tuottaa eleganttia viiniä.

Alkuvuonna Nautiskelijan kriitikko on löytänyt kaksi (2) arvoviinin tasoista samppanjaa. Toinen on Alkon perusvalikoiman 951247 Taittinger Prelude Grands Crus Brut NV hintaan 60,40 € sekä toinen Alkon erivalikoimassa seissyt 563417ev Egly-Ouriet Tradition Grand Cru Brut NV Degorgement Novembre 2016 seitsemän kympin hintaan. Kumpikin tarjoillee perinteistä autolyysimäistä ja sävykästä selvän hapokkaana kuitenkin ilman vihreyttä ja samalla ylikypsää mäskimäisyyttä.

Tässä artikkelissa ei tarkastella suhteellisen harvinaisia mutta viime vuosina komeita myynninkasvunumeroita esitelleitä roseesamppanjoita, mutta niiden ystävien kannattaa tarkistaa viimeisen kolmen vuoden ajan arviot. Jo nopealla silmäyksellä ei voi olla huomaamatta, että roseiden laatutaso on selvästi vaaleita samppanjoita alhaisempi. Roseiden tärkein myyntiargumentti on väri aistinvaraisen laadun asemesta. Roseita käsitellään 2016 artikkelissa Kesän kuplimattomien ja kuplivien roseiden katsaus.

Viimeisen parin vuoden aikana arvioidut hieman hinnakkaammat, vähintään 60 euron samppanjat.
Lisäksi kannattaa tutkia viimeisimmät laatusamppanjoiden arviot luokiteltuna:
   Harrastajalle
   Asiantuntijalle sekä
   Erityisasiantuntijalle.
Samppanjoiden kalliista hinnasta huolimatta vähintään hyvä laatu eli laatuviiniltä edellytettävä laatutaso ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Tällöin Nautiskelijan luokitus on Espanjan cavojen arviot kannattaa myös tarkistaa. Pelkällä kuohuviinihaulla tulee samppanjoita myös mukaan. Kuohuviinejä pitää etsiä tarkemmalla aluerajoitteella, kuten yleensä kaikkia viinejä, jos poimintokriteereissä on muutakin kuin hinta.