ISSN 1458-8439
takaisin

Kesän kuplimattomien ja kuplivien roseiden katsaus 07/2016

12.7.2016
Roseeviinien pitäisi olla mutkattomia viinejä yleensä tyydyttävällä laatutasolla. Roseissa kuitenkin ei-vaatimaton hinta, etenkin laatuun suhteutettuna, ei ole ongelmaton. Roseiden käyttöyhteys on sama kuin nykyisten mahdollisimman nuorena juotavaksi suunniteltujen valkoviinien sekä kohtuutanniinisten punaviinien. Kohtuullisen iän avittamaa sävykkyyttä niiltä ei kannata odottaakaan. Kahden vuoden ikäisinä nuoruuden hedelmäisyys ja riittävä on yleensä selvästi väistynyt. Viinien hedelmäisyys, tai tarkemmin sen vähyys muodostuu helposti ongelmalliseksi. Mahdollisimman nuoret viinit eivät odotusarvoisesti käyttäydy vakaasti avattuna, joten niiden arvioiminen on haastavaa roseiden lisäksi kaikissa muissakin samalla periaatteella valmistetuissa viineissä. Nautiskelijan kielenkäytöllä roseita voi pelkistetysti kuvat etanolipitoisiksi mehuiksi. Roseeskumppien muodikkuutta Nautiskelija ihmettelee kuplimattomia viinejä enemmän, koska valtaosa roseekuohuviineistä valmistetaan kuplimattomissa viineissä kielletyllä valko- ja punaviinin sekoittamisella. EU yritti hiljattain sallia myös roseeviineissä puna- ja valkoviinien sekoittamisen, mutta tuottajien vastarinnan vuoksi tämä bisnes-vetoinen idea jäi onneksi yrityksen asteelle.

Nuoruuden hedelmäisyys ja mutkattomuus jäävät helposti vihreyden ja kirpeyden jalkoihin labiilissa roseessa
Suomessa roseet ovat olleet suhteellisen marginaalinen ilmiö. Liikevaihtoaan maksimoiva Alko on kuitenkin kolmannella vuosituhannella valjastanut – Suomen mittapuulla – hulppean markkinointikoneistonsa ja markkinointibudjettinsa roseeviinien myynninedistämiseen, joten tulostakin on alkanut tulla myynnin kasvuna. Roseet ovat perinteinen kesätuote, etenkin kuivempina versioina. Suurin osa listan viineistä onkin Alkon kesäksi valitsemia kausituotteitta. Alkon vakiovalikoimassa riittää nykyisin roseita. Tähän listaan on poimittu sieltä selvemmän välimakeita viinejä, jotka ovat helposti suomalaiset limuviinojen eli maustettujen siiderien jälkeinen vaihtoehto.

Mitä selvän välimakeat roseet ovat, kuvaa hyvin jenkkien White Zinfandel käsite, jota Suomessa edustaa puhtaimmillaan Beringer Zinfandel Rose California 2015 kympin hintaa. Etenkin alussa tätä selvän välimakeaa viiniä kuvaa parhaiten Nautiskelijan kriitikon pelkistävä kuvaus: saippuoitu sekahedelmäkeitto. Nautiskelijan laatupisteet ovat välttävät. White Zinfandel-käsite on alusta lähtien ollut harhaanjohtava, koska alusta lähtien kyseessä on olut välimakea rosee eikä tummasta Zinfandelista valmistettu valkoviini. Nykyisin White Zinfandel on hyödyntänyt markkinointiarvonsa loppuun ja sen käyttöä vältetään. Beringerin viini otusten mukainen kuuman Central Valleyn klassinen tehoviljelty tuote. Vielä heikommin pärjäsi Ranskan Midin 11 euron hintainen Skalli Fortant Merlot Rose Pays d'Oc 2015. Heikot pisteet tuottavat Nautiskelijalla harvinaisen rahantuhlaus-luokituksen. Hapettamalla kummassakin viinissä pinnalle nousee kirpeän hapotettu olemus alun reilun ylikypsän imelän olemuksen jälkeen.

Ranskan roseeviinien kehtona pidetään Etelä-Rhonen länsipuolella sijaitsevaa Provencea. Ranskassa kuitenkin kaikilla viinialueilla valmistetaan roseita, kuten yleensä muissakin viinintuotantomaissa. Alkokin on hankkinut sieltä viime vuodet vuosittain pari viiniä. Tämän vuoden Alkon valinnat ovat 19 euron hintaiset Chateau Saint Hilaire Prestige Coteaux d'Aix en Provence 2015 sekä Chateau Barthes Rose Bandol 2015. Jälkimmäinen on potentiaalisesti listan laadukkain, tosin tämän vuoden kesäsesongin kannalta hieman ongelmallisena, koska potentiaalin realisoituminen edellyttää puolen vuoden säilytystä. Saint Hilaire on puolestaan nyt optimisena alussa suhteellisen toimivalla rikkimäisyyden avittamalla tavaralla. Hapettamalla rikkimäisyys ja sen tuoma tunkkainen olemus lisääntyy.

Alko on ihastunut myös roseissa yhä muodikkaampaan rikkivetoiseen tavaraan ja hapettamalla vastaavasti voimistuvaa tunkkaisuuteen ja sävykkyyden heikkenemiseen. Tuottajien kannattaa pelata rikin kanssa, koska ainakin Nautiskelijalle käsittämättömästä syystä - rikin ja viiniin liuenneen hapen loppumisen aiheuttamista laatu- ja aromiongelmista ei saa puhua eikä kirjoittaa eivätkä viinin rikkiongelmat myöskään tämän perusteella heikennä viinien laatua viinikirjoittajien ja kuluttajien valtaosalle.

14 euron hintainen itävaltalainen Leth Zweigelt Fresh & Easy Rose Niederösterreich 2015 on myös rikkiyhdisteiden avulla rakennettu viini. Luonnontuotteen olemuksesta viinissä on vähän jäljellä. Viinin etiketin Fresh & Easy –ilmaus vaikea kääntää suomenkielen mukaiseksi. Nautiskelijan käsitteitä soveltaen ilmauksen käännös olisi vaikka nuoruuden hedelmäinen sekä mutkaton. Fresh & Easy kuvauksen soveltuvuudesta pullon sisältöä kuvaamaan Nautiskelija on tuottajan kanssa eri mieltä. Tuskin Alkokaan olisi hyväksynyt viiniä, jos se olisi ollut eri mieltä luonnehdinnan kanssa. Zweigelt on itävaltalaisten tumma volyymilajike, mutta Alkon hyllyille päästyään niiden hinta on kaukana massaviineistä. Viime vuoden Alkon Zweigelt-rosee Biokult Organic Burgenland 2014 oli tosin aito katastrofi liuotinpommina.

Mahdollisimman nuorena juotavaksi tarkoitettujen roseiden pitäisi olla suhteellisen mutkattomia nuoruuden hedelmäisyyden avittamina. Viinien hinta ei kuitenkaan monesti ole vaatimaton. Alkon saksalaisen kesäroseen valinta osui toistamiseen peräkkäin 12,5 euron hintaiseen Drei Winner Deep Roots Rose Rheinhessen 2015. Edellisenä kesänä viini oli tosin 50 senttiä kalliimpi. Viinin lajike volyymirypäle Portugieser, mitä ei luonnollisesti mainita etiketissä. Hapettamalla viinin vaativuus lisääntyy nopeasti. Tällainen viini unelmabisnestä tuottajille ja myyjille.

Mahdollisimman nuoret viinit eivät odotusarvoisesti käyttäydy vakaasti avattuna, joten niiden arvioiminen on haastavaa roseiden lisäksi kaikissa muissakin samalla periaatteella valmistetuissa viineissä. Tähän ilmiöön ja ammattitaidottomaan hapotukseen tarjoaa oivan näkökulman litran tetrassa halvan yhdeksän euron hinnan avulla myytävä Ruotsissa pakattu Kiviks Musteri Woodie Shiraz Rose SEA 2015. Tetran sisällön laatu oli heikkotasoista eli poikkeuksellisesti Nautiskelijan luokitus on rahantuhlaus. Alussa jäännössokeri pelastaa, mutta hapettamalla viinin pistävä hapokkuus kehittyy luonnottomaksi.

Roseiden pulmaa potkun ja mutkattomuuden välillä valaisee erinomaisesti keväällä Alkon erikoisvalikoimassa myynnissä ollut yli 300 euron hintainen Ruinart lippulaiva Ruinart Dom Ruinart Rose Brut Champagne 2002. Viinin suuntuntuma on yliuutetun punkkumainen mikä ei kuulu roseeviinehin ja vielä vähemmän samppanjaan ja etenkin huippukalliiseen samppanjaan. Huippuviinin sävykkyydestä viinissä ei ole myöskään tietoa.

Kevään uutuuksissa oli puolestaan cavoissakin muodikkaaksi noussut pinkkiversio nimeltä Vins de Terrer La Vida al Camp Ecologica Brut Cava 2013 vajaan 15 euron hintaan. Nautiskelijalle viinin ”ihmeellisyyttä” korostaa luomuviinin manipuloidut aromit ja pastillimainen rakenne. Luomuviinissä riittää, että rypäleet ovat luonnonmukaisesti viljely. sen jälkeisten tuotantoprosessin lisä- apu- ja muiden aineiden ei sitten tarvitsekaan olla mitenkään luonnonmukaisia käymismenetelmistä puhumattakaan. Viinissä tosin katkeroaineet ovat alussa kohtuulliset. Viinin laatutaso tosin jää tyydyttäväksi, joten hinta ei ole vaatimaton.

Ensimmäisenä kannattanee tutkia arvostettujen Provencen roseeviinien arviot ja sen jälkeen
viimeisen kolmen vuoden roseeviinien arviot sekä lisäksi
pinkkien skumppien arviot kolmen vuoden ajalta kannattaa katsoa. (Hakutuloksiin tulevat myös vaaleat Prosecco-kuohuviinit koska niiden nimessä on myös kirjainyhdistelmä rose.) Artikkelin loppu


584197 Ruinart Dom Ruinart Rose Brut Champagne 2002 Degorgee 06/2013
82 303,20 € (404,27 € / l)
Ranska - Champagne/ Champagne AC - LVMH/ Moet Hennessy/ Moet & Chandon/ Ruinart, Samppanjasekoite Ostoslistalle
23.4.2016
Arvio
Täyteläinen, kohtuutanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Erityisasiantuntijan viini.
419677 Axel Neiss That's Neiss Pinot Noir Rose Trocken Pfalz 2014
80 13,50 € (18,00 € / l)
Saksa - Pfalz/ Pfalz QbA - Weingut Axel Neiss (Ludi Neiss), Pinot Noir Ostoslistalle
4.4.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, hapokas. Asiantuntijan viini.
442887 Chateau Barthes Rose Bandol 2015
79 18,99 € (25,32 € / l)
Ranska - Provence/ Bandol AC - Monique Barthes/ Chateau Barthes, Etelä-Rhonen tumma sekoite Ostoslistalle
9.6.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, hapokas. Asiantuntijan viini.
467597 Henri Bourgeois Petit Bourgeois Rose de Pinot Noir Val de Loire 2014
78 12,99 € (17,32 € / l)
Ranska - Loire/ Vin de Pays du Val de Loire IGP - Henri Bourgeois, Pinot Noir Ostoslistalle
8.5.2016
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas. Keskimääräinen vastine.
7142 Miguel Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Reserva Rose Valle Central 2015
78 9,99 € (13,32 € / l)
Chile - Valle Central - Miguel Torres, Cabernet Sauvignon Ostoslistalle
8.5.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, välimakea, katkeroainemainen, hapokas. Perusviini.
463807 Chateau Saint Hilaire Prestige Coteaux d'Aix en Provence 2015
77 18,90 € (25,20 € / l)
Ranska - Provence/ Coteaux d'Aix-en-Provence AOP - Les Vins Saint Hilaire/ Chateau Saint Hilaire, Etelä-Rhonen tumma sekoite Ostoslistalle
23.6.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
419677 Axel Neiss That's Neiss Pinot Noir Rose Trocken Pfalz 2015
77 13,50 € (18,00 € / l)
Saksa - Pfalz/ Pfalz QbA - Weingut Axel Neiss (ent. Ludi Neiss), Pinot Noir Ostoslistalle
23.6.2016
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas. Keskimääräinen vastine.
532653 Charles Mignon Rose Premium Reserve Premier Cru Brut Champagne NV Pikkolo
77 10,98 € / 0,2 l (54,90 € / l)
Ranska - Champagne/ Champagne AC - Charles Mignon, Samppanjasekoite Ostoslistalle
28.5.2016
Arvio
Keskitäyteläinen, katkeroainemainen, hapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.
538437 Vins de Terrer La Vida al Camp Ecologica Rose (Rosado) Brut Cava 2013
77 14,89 € (19,85 € / l)
Espanja - Katalonia/ Cava DO - Vins de Terrer, Cavasekoite Ostoslistalle
18.4.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, erittäin hapokas. Keskimääräinen vastine.
423247 Drei Winner Deep Roots Rose Rheinhessen 2015
76 12,49 € (16,65 € / l)
Saksa - Rheinhessen/ Rheinhessen QbA - Drei Winner (3 Winner), Blauer Portugieser Ostoslistalle
4.6.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, hapokas. Keskimääräinen vastine.
422597 Sartori Chiaretto (Rose) Bardolino 2015
72 9,48 € (12,64 € / l)
Italia - Veneto/ Bardolino DOC - Casa Vinicola Sartori, Veneton tumma sekoite Ostoslistalle
19.5.2016
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, katkeroainemainen, erittäin hapokas. Perusviini.
423597 Vila Verde Pluma Rose Vinho Verde 2015
68 7,98 € (10,64 € / l)
Portugali - Minho/ Vinho Verde DOC - Santos Lima/ Casa de Vila Verde, Portugalin tumma sekoite Ostoslistalle
9.6.2016
Arvio
Kevyt, välimakea, katkeroainemainen, hapokas. Keskimääräinen vastine.
8175 Carlo Rossi Rose California NV
67 7,98 € (10,64 € / l)
Yhdysvallat - California (Kalifornia) - Gallo/ Carlo Rossi, Muu Ostoslistalle
8.5.2016
Arvio
Kevyt, välimakea, hapokas. Keskimääräinen vastine.
468417 Leth Zweigelt Fresh & Easy Rose Niederösterreich 2015
66 13,98 € (18,64 € / l)
Itävalta - Niederösterreich - Weingut Leth, Zweigelt Ostoslistalle
4.6.2016
Arvio
Kevyt, katkeroainemainen, hapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.
483277 Skalli Fortant Merlot Rose Pays d'Oc 2015
66 10,99 € (14,65 € / l)
Ranska - Languedoc-Roussillon/ Pays d'Oc IGP - Skalli, Merlot Ostoslistalle
23.6.2016
Arvio
Kevyt, välimakea, kohtuuhapokas. Keskimääräinen vastine.
412697 Beringer Zinfandel Rose California 2015
64 9,99 € (13,32 € / l)
Yhdysvallat - California (Kalifornia) - Treasury Wine Estates/ Beringer, Zinfandel Ostoslistalle
23.6.2016
Arvio
Kevyt, välimakea, kohtuuhapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.
490728 Kiviks Musteri Woodie Shiraz Rose South Eastern Australia 2015 Tetra
59 8,98 € / 1,0 l (8,98 € / l)
Australia - South Eastern Australia - Kiviks Musteri/ Solera/ VAL Wine Agents, Syrah Ostoslistalle
9.6.2016
Arvio
Kevyt, erittäin hapokas. Rahantuhlaus.


takaisin
 

© 2002-2022 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja, eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinitietosivuston esittely. Nautiskelijan viinitiedon sivusto hyödyntää evästeitä ja sivustoa selaamalla hyväksyt evästeiden käytön.