Yksityinen konsultti Richard Bampfield, MW, piti reilun puolen tunnin alustuksen teemalla ”Latest trends in the international wine market”. Alustuksessa selvisi että viini on globaalisti merkittävää bisnestä, vähittäismyynniltään 101 miljardia dollaria, joka vastaa kosmetiikkateollisuuden arvoa. Markkinat ovat olleet hajanaiset ja paikalliset. Suurimmilla tuottajilla on vain 2-3 prosentin markkinaosuus. Vähittäiskaupan keskittyminen ja suuret volyymi- ja tasalaatuisuusvaatimukset kuitenkin vaativat myös tuottajien keskittymistä. Tämän seurauksena viinibisnes jatkaa keskittymistä, tuotetasolla kierrekorkit yleistyvät ja alkuperänsä hävittävät brändit lisääntyvät myös viineissä. Yhdysvalloissa aromatisoidut viinit ovat suosittuja ja Iso-Britanniaan ne ovat aloittaneet rantautumisensa. Viini on säädelty toimiala kaikkien alkoholijuomien tapaan. Lisäksi markkinamekanismeille aiheuttavat ongelmia kymmenyksen ylitarjonta ja tukipalkkiot.

Bampfield hahmotteli maahantuojan menestysviinien profiilia, joka englantilaisella lyhenteellä on SHARPER. Suomalaiselle, Alkon toimintaperiaatteita seuranneelle, monet asiat olivat yllättävänkin tuttuja, vaikka Bampfieldillä ei ollutkaan tietämystä täkäläisistä markkinoista. Ensimmäisenä on kierrekorkki, tai tavaramerkillä ilmaistuna Stelvin. Synteettiset luonnonkorkin muotoiset korkit ovat jo Bampfieldin mukaan alkaneet menettää suosiotaan. Toinen kirjain Health eli terveysvaikutteisuutta ja sitä tukevia tutkimustuloksia pitää korostaa sekä viinit virittää niiden mukaisesti. Kolmantena on sitten myös suomalaisten perinteisesti painottama ominaisuus eli alkoholi. Muodikkaan viinin ”minimivaatimus” on nykyisin 14 prosentin etanolipitoisuus kun suuntuntumaa painotetaan eikä perinteisiä eurooppalaisia liian suurien satojen tuomia ohuita ja pistäviä viinejä arvosteta. Suomalaiset ovat jo perinteisesti arvostaneet voltteja.

Neljäntenä kirjaimena on viinin väriä ilmaisemassa Red eli punaviinit lyövät valkoviinit ja niistä on myös positiivisia terveysvaikutuksia helpommin löydettävissä. P-kirjain tulee uudelle viinille nykyisin välttämättömästä myynninedistämistä tarkoittavasta Promotion-sanasta. Yhä suurempi osa hinnasta menee siis markkinointiin. Toiseksi viimeinen kirjain E merkitsee luomua tai englantilaisittain Ecological. Etenkin biodynaamiset viinit ovat muodikkaita. Luomuviinien tuotanto on tehoviljeltyjä kalliimpaa ja Ranskassa on yleistymässä näiden välimuoto viticulture raisonnee etenkin klassisilla ja puhtaaseen luomuun heikommin soveltuvilla alueilla. Luomun ongelma on tosin yhtenäisten standardien puuttuminen. Viimeinen kirjain R symboloi sitten ”maailman korvaamattominta” viinintekijää eli Michel Rollandia ja hänen kypsää, rehevää ja tammitettua, nuorena juotavaa tyyliään. Rolland on kuitenkin tulkittava enemmän symbolisesti sillä hänellä on jo satakunta tuottajaa konsultoivana, mutta vuodessa on päiviä sentään vain 365.

Suomessakin Stelvin-korkkien muodikkuutta kuvastaa, että Altia aloitti viime syksynä siirtymiseen tähän kierrekorkkityyppiin. Lisäksi jo muut Pohjoismaat valloittaneiden hanapakkausten esiinmarssia kuvastaa, että tämän vuoden tammikuussa Altia alkoi pakata myös Suomessa viiniä hanapakkauksiin tai BIB-pakkauksiin. Hanapakkausviinit on syytä kannalta juoda nopeasti pakkaamisen jälkeen laadun heikkenemisen vuoksi.

Markkinoiden suuntaviivoista ei vielä poliittista päätöstä

Torstain ammattilaispäivän toisessa alustuksessa markkinoita valvovan STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen selvitteli virkamiehen tyyliin eri suomalaisia vaihtoehtoja kun kuluttajatuonti vapautuu ensi vuonna täysin direktiivin 92/12/ETY 25.2.1992:n mukaisesti. Muutamaa kuukautta myöhemmin halpaa viinaa alkaa virrata Virosta pääosin Etelä-Suomeen. Konkreettiset päätökset eli vaihtoehtojen valinta ja hyväksyttävät kulutus- ja veroseuraamukset kuuluvat poliitikoille. Suurin muutos ja epävarmuus siis kohdistuu tisleisiin ja olueeseen. Viinikauppaan muutosten vaikutukset ovat vähäiset. Virossa esimerkiksi laatuviinit ovat selvästi suomalaisia kalliimpia. EU-moraalin sisäistäneille tuonti on ollut vapaata (EU:n sisällä) vuodesta 1995 lähtien kun EU-kansalaisten tarkistaminen ei ole ollut mahdollista ainakaan (suomalaisittain) liiallisen alkoholituonnin perusteella. Viron EU:hun kuulumattomuus on hillinnyt tämän periaatteen seurauksia niukan tiedotuksen ohella.

Ongelmia aiheuttaa 10 prosenttia väestöstä, joka kuluttaa 51 prosenttia kaikesta etanolista. Viininjuojilta edellytetään myös tulevaisuudessa solidaarisuutta kun he saavat osansa suurkuluttajien juomatapojen säätelystä. Periaatteessa ainoa heitä yhdistävä tekijä on tehoaine etanoli. Jonkinasteiset veronalennukset ovat väistämättömiä, mutta terveydellisesti ja valtiontaloudellisesti paras vaihtoehto olisi verojen ennallaan pitäminen, mikä puolestaan (alue)poliittisilta ja moraalisilta seurauksiltaan on ongelmallista. Ruotsista kantautuneet uutiset ja seurausten poliittinen hyväksyttävyys tukevat viimeistä vaihtoehtoa.

Mielenkiintoista näkemyseroa eri ministeriöiden välillä tuli esille kun STM:n Tuominen peräsi Alkon ulkopuolista kilpailua alkoholikauppaan. Nyt osa viimeaikaisista verojen ja Alkon katteiden alennuksista on siirtynyt suoraan tuottajien ja maahantuojien korotettuihin katteisiin. Vielä keskittyneemmällä panimoalalla (reiluja) katteita alettiin tarkastaa vasta Lidlin viime syksynä tuoman hintakilpailun myötä. Kuitenkin viinien ja väkevien suurinta peluria eli Altiaa hallinnoiva KTM pyrkii toimenpiteillään – toimittajan näkemyksen mukaan – eliminoimaan tavarantoimittajien (katteita laskevaa) kilpailua.

Alkon lähivuosien monopoli varmin voittaja

Altia osti itselleen reilusti markkinaosuutta hankkimalla viime vuoden keväällä arviolta 25 miljoonan euron hintaan suomalaisia viinimarkkinoita hämmentäneen Esa Karppisen Unecon. Väkevistä Altialla on yli kaksi kolmannesta ja viineistä noin kolmannes. Se pystyy kokonsa puolesta vaikuttamaan markkinoiden toimintaan. Näin korkean kauppahinnan takaisinmaksuaika on pitkä, joten myös KTM omistajan roolissa ja Altia yhtiönä on päätellyt, että Alkon monopoli pitää. Mikäli viinit, ja nykymaailmassa vaadittavan tasapuolisuuden nimissä myös väkevät, siirtyisivät matalakatteisempaan vähittäiskauppaan olisi investoinnin kuolettaminen tämän kaupan katteilla käytännössä mahdotonta. Myös Tuomisen skenaarioissa Alkon monopoli säilyy tämän vuosikymmenen (ja varmasti lähivuodet) kun kokonaismarkkinat ovat jo lämpimän ja ravistellun samppanjapullon tyylisestä turbulenssissa.

Arvostusten muutoksiin herätään myöhään

Toimittajaa on kovasti askarruttanut, miksi suomalaisten humalahakuisuutta korostavaan arvomaailmaan ei ole koetettu saada aikaan voimakkaampaa muutosta, kun EU:n jäsenyyden seuraukset ovat olleet kohta kymmenen vuotta tiedossa. Tuominen myös korosti kuten muutkin, että valistus ja erilaiset varoitusmerkinnät ovat ainoa jäljellä oleva kulutuksen rajoituskeino. Talouselämän pomokerrosta raitistettiin kovasti 1990-luvulla kun laman seurauksena tuottavuutta piti nostaa ja tuottamattomista henkilöistä piti päästä eroon. Nuorison ja vapaa-ajan suhteen vuosikymmenen lopulla oli taas havaittavissa päinvastaista trendiä. Kuivettuneempi eliitti voisikin hyvin siirtää tarmoaan tavallisten kuolevaisten humalahakuisuuden hillintään. Viinit kieltämättä ovat kohtuullista päihtymystä ja enemmän etanolin positiivisia vaikutuksia korostava aine, vaikka niissäkin kohtuuden ylittäminen on helppoa. Seuraavaksi sitten messujen satoa konkreettisesta suomalaisesta viinikulttuurista.

Itävallan kauppakomission viinejä kossun tahtiin maistelemassa

Aloituspäivään kuului itävaltalaisten viinien myynninedistämistapahtuma. Alustajana oli viinijulkkis Georg H. Borgström, joka veti tusinan viinin maistelun 40 minuutissa läpi. Enemmistö viineistä oli makeita, joiden laadun selvittäminen olisi vaatinut aikaa jälkimaun tutkimiseen. Maistelulasina oli lisäksi messuisännän Juha Berglundin Decanterin maahantuoma Riedelin Bordeaux-lasi. Se on tarkoitettu punaviineille ja kupu on valkoviinien aromien aistimisen kannalta liian iso. (Kaikkien viinien maistelu tapahtui virallisesti tästä lasimallista.) Borgströmin alustuksen, kuvausten ja hektisen tahdin perusteella selvisi hyvin, että kyseessä on hauskan fiiliksen luominen, mikä järjestäjän puolelta tarkoittaa puhdasta markkinointia kuivan analyyttisemmän otteen asemesta.

Borgströmille vaalea lajike Rotgipfler oli tumma lajike todennäköisesti hätäisesti punaista tarkoittavasta rot-sanasta pääteltynä. Schup Rotgipfler TBA Thermenregion 1995 oli ”melkein tawny-portin näköinen, jälkimaku oli vähän eetterinen, mutta tämän jälkeen ei kuitenkaan tule paha olo”. Willy Opitzin tumma One Red 1999 oli luentopaperissa kuvattu jalohomeiseksi Trockenbeerenausleseksi, vaikka etiketissä se oli merkitty olkiviiniksi eli strohweiniksi. Borgströmin mukaan sokerin tuottaa siis jalohome köynnöksessä eikä sisätiloissa kuivatut rypäleet. Tällaisen laatuviinin valmistaminen on -positiivisessa mielessä - ”hullun miehen hommaa”. Felsner Grüner Veltliner Kremstal Eiswein 1999 oli puolestaan ”ihan baby”. Siinä on löydettävissä ”melonia, namuja ja kesäromantiikkaa ja tätä viiniä on paha sylkeä pois”. Makeiden viinien lisäarvon ytimenä oli toteamus, että ”ylikypsistä rypäleistä lähtee jännittäviä makuaineita sokerin lisäksi”.

Kuivien puolella Loiben GV Wachau Loibenberg Spätlese 1997 on ”mukaansa tempaava, vain viisi vuotta vanha ja täyteläinen ollakseen pohjoisesta”. Reilusti vanhempi Steininger GV Kamptal Spätlese 1983 ”maistui hienolta”. Saman vuosikerran, allekirjoittaneelle puolimakealta maistunut, Bründlmayer GV Berg Vogelsang Spätlese Kamptal sopii ”kylmänä tarjottuna vaikka kalan kanssa”. Suurtuottaja Lenz Moserin GV Kremstal Malteser Ritterorden Hundschuppen 1978:n kohdalla oli jo kontekstin huomioiden kriittisyyttä kuvauksilla ”jälkimaku hieman kuivuu, ei aivan huippua”. Toimittajalle viini oli hapan ja reilusti ohi. ”Ambitioita täynnä olevan kooperatiivin” Freie Weingärtner Wachaun GV Wachau Achleiten Spätlese 1976 sisälsi ”Schwarzeneggerin lihaksia ja on huippukalaviini”. Alkossa myynnissä oleva, ja tilaisuudessa maistelematon, Höplerin GV, 7,80 €, sai sivulauseessa kuvauksen ”raikas, miellyttävä, pippurinen, kevyemmän puoleinen”, mitä ainakaan toimittaja ei tulkinnut suositukseksi.

Vuoden Viinit ry:n platinaa ”rukiiselle, siiderimäiselle ja vihreähkölle” Gossetille

Viinien kuvausten tulkinnanvaraisuutta, subjektiivisuutta ja myös mielivaltaisuutta kuvaa Vuoden Viinit ry:n 12.3.03 ilmoittama Vuoden viini, nykyisen ruotsalaisomisteisen V&S Finlandin maahantuoma, tilausvalikoiman samppanja Gosset Excellence Brut NV, 28,10 €. Järjestäjän julkaisema viinin kuvaus kuuluu ”keltainen viini, jonka tuoksussa ruista, heinää ja siiderimäisyyttä. Maussa vihreyttä, päärynää ja omenaa”. Kuvaus sopii heikkolaatuisen (tai ainakin erittäin erikoiseen) viiniin eikä toimittaja ostaisi ainakaan viiniä tällaisen kuvauksen perusteella. Adjektiivit ovat mielenkiintoisia kun valistuksen hengessä suurta yleisöä kosiskelevasti ”kilpailun tarkoituksena on löytää kussakin kilpailusarjassa hinta-laatusuhteeltaan parhaat Suomessa saatavilla olevat viinit sekä edistää viinitietoutta”.

Viinimaailmassa vihreä on yksiselitteisesti negatiivinen ilmaus. Yleisöä ei ainakaan kosiskella ruis-sanalla, vaikka sillä todennäköisesti pyritään viittaamaan pitkälle kehittyneisiin ruisleivän tai hapankorpun aromeihin. Heinämäisyys voidaan harvinaisissa tapauksissa yhdistää positiivisessa mielessä erittäin pitkään sakkakypsytettyihin samppanjoihin (à la Bollinger R.D.). Kuinka moni kilpailun kohderyhmässä nämä ilmaisut tällä tavalla tulkitsee on sitten eri asia. Päärynä on puolestaan nuorissa ja/tai volyymipainotteisissa viineissä yleinen kuvaus. Siiderimäisyys kuuluu reilusti edullisempiin eikä ainakaan laatupainotteisiin viineihin. Tuoksu on siis pitkälle kehittynyt ja maussa on raakuutta eli kuvauksen perusteella viini on vähintäänkin ristiriitainen. Tällainen on siis Suomen ”paras viini” mallia 2003.

Viinit ovat hyviä tai – harvemmin - huonoja

Nautiskelija onnittelee poikkeuksellisesta rohkeudesta toimittajaa, joka uskaltaa kirjoittaa ja saa vielä jutussaan läpi edellä annetun viinin kuvauksen. Maahantuojalta tuskin on odotettavissa sen jälkeen ymmärrystä, joka saattaa ainakin tulosvastuullisissa pomoissa herättää huolta. Onhan tosin vielä pieni mahdollisuus, että yhdistys on halunnut ottaa kantaa kilpailuviinien laatuun…

Gossetin kuvauksen antaminen lehdistötiedotteessa on sikäli poikkeuksellista että kilpailun 14 sarjasta annetaan julkisuuteen vain kuusi parasta viiniä paremmuusjärjestyksestä ilman kuvausta ja pisteytystä. Kuvauksen perusteella ikäviltä seuraamuksilta välttyneekin parhaiten kun noudattaa suomalaiskansallista tyyliä eli viinit ovat siis joko hyviä tai huonoja ilman kummempia perusteluja. (Toinen yleinen laatuperiaate on että mitä ilmaisempi juoma sitä parempi.) Hyvät pistetään sentään paremmuusjärjestykseen, mutta huonoista ei saa mainita mitään, kun myynnin kannalta negatiivinen julkisuus ei välttämättä ole hyvää julkisuutta. Kilpailuun osallistui sentään 407 viiniä, joten otos ei välttämättä ole edustava kun ulkopuolisen on vaikea - ja käytännössä mahdoton - päätellä minkälaisia olivat tyylillisesti kilpailun huonot viinit kun niistä ei ole saatavilla (julkista) tietoa.

Laadulle ikuisuustakuu

Vuoden Viinit –kilpailun maineen luomisessa olennaista on ollut ylivoimaisen ykkösmedian Helsingin Sanomien antama julkisuus. Jos adjektiivit ovat suomalaisille joustavia, niin samantyylistä näyttää Hesarin julkistamien kilpailutulosten perusteella olevan myös (tällä kerralla) vuosikertojen merkitys. Kilpailun kaksipuoliselle paperille painetut tulokset ovat Excel-taulukoita ja allekirjoittaneen piti kelata vuosikertoja ja niiden merkintöjen tulkintaa. Hesari jätti Ruokatorstaissa 13.3. kylmästi vuosikerrat mainitsematta. Suomalaisille Alko onkin jo opettanut, että vuosikerrat ovat enimmäkseen turhia. Arvattavasti sen mielestä viinit ovat tasalaatuisia vuodesta toiseen, eikä myöskään viinin iällä ole merkitystä laadun kannalta. Nautiskelijan näkemyksen mukaan tällöin viinin laadulle annetaan ”ikuisuustakuu”.

Edellisen kahden tapahtuman perusteella voisi sanoa juuri viinikärpäsen puraisemille, että maistamiseen ei tarvitse ainakaan mainittavasti aikaa uhrata, taustatiedot voi tarvittaessa ”säveltää” ja markkinointitarpeidensa mukaan kuvaukset voi vapaasti antaa ilman turhaa huolta vallitsevista käytännöistä ja etenkään muiden tulkinnoista. Viinit eivät siis ole tiukkapipoisten hommaa eikä ainakaan ”stressin” paikka. Suomalaiset ovat kyllä tienneet jo aikaisemminkin, että ”dokaaminen” on hauskaa. Nykyisin vain kuuluu kiinnittää myös kohtuullisuuteen huomiota. Kuluttajan kannalta ikävän monesti pelin henki on, että kaupasta saa liian nuorta vuosikertaa, mikä on hankittu markkinointitilaisuuksissa tarjotun kriittiset pari vanhemman vuosikerran perusteella. Tämän ilmiön toimittaja kohtasi ikävän usein myös konkreettisesti näytteilleasettajien osastoilla.

Viinien levittäytymistä vahvistaa kolmipäiväisten messujen uusi yleisöpäiväennätys 4208 kävijää, joka oli 39,7 % kaikista kävijöistä. Edellisvuoden nelipäiväisten messujen kävijämäärä oli 14608 henkilöä, joista yleisöpäivänä oli 3402 henkilöä. Muutama suurempi maahantuoja oli jättäytynyt messuilta pois, joka myös kertonee, että markkinointi muodostuu yhä suuremmaksi menoeräksi.

Ismo Järvinen