Vaalea Grüner Veltliner, lyhennettynä GV, yhdistetään Itävaltaan ja on sille tyypillinen rypäle kolmanneksen viljelyosuudella maan viljellyimpänä lajikkeena. Rypäleiden myöhäinen kypsyminen estää pohjoisemmassa viljelyn. Happojen riittävästi muuttuu ongelmaksi selvästi lämpimässä ilmastossa, mutta Uuden maailman viinien tapaan tämäkin ongelma happolisäyksellä. Tarvittaessa hehtaarisadot saadaan nostettua volyymiviinitasolle, mikä selittää sen suosiota Itävallassa. Itävallassa lajikkeen viljely keskittyy koillisosan Niederösterreichiin, tosin sitä viljellään kaikkialla Itävallan viinialueilla. Maineikkaimpia ovat Wachaun ja Kamptalin ja Kremstalin viinit. Lisäksi lajikkeen nykyinen viljely keskittyy Itävallan naapurimaihin eli vanhan Itävalta-Unkarin keisarikunnan alueelle. Rypäle on kuitenkin kansainvälisesti tunnettu, joten myös Uudessa maailmassa on rypäleen viljelyn ja tuotannon yrittäjiä, jotta luottavat lajikkeen harvinaisuusarvoon. Viinit täyttävät hyvin nykyviinien mahdollisimman nuorena juotavuuden ja toimivuuden vaatimukset.

Rypäle on aromaattisia sekä etenkin persoonallisia ja odotusarvoisesti asiantuntijan otetta vaativia viinejä . Viinit ovat pääsääntöisesti syvän värisiä, mikä helposti erottaa rypäleen nuorista viineistä. Viineissä öljymäistä ja rasvamaista pyöreyttä iän myötä ja viinit ovat melko happoisia ja runsashedelmäisiä. Viinien aromit jakavat helposti mielipiteitä ja lisäksi tyylikkyys on niukempaa. Viinin tyypillisiin aromeihin kuuluvat pippurimaiset mausteet, yrtit sekä hiivamaiseen (leipä)taikinaan assosioituvat piirteet. Hedelmän aromeista yleisiä ovat vaaleat melonit, etenkin hunajameloni, sekä laadukkaammissa viineissä eksotiikkaan viittaavat hedelmien aromit.

Viineistä löytyy erilaisia pastillimaisia ja ruohomaisia aromeja löytyy melko usein, ja nykyisin enemmän modernin valmistustekniikan korostamina. Maun liialliset katkeroaineet ja myös siemenmäisyys voivat tehoviljelyssä muodostua ongelmaksi. Hedelmäisyyttä jää huippuviinien mittapuulla kaipaamaan, sekä yleensä konsentraatiota ja sävykkyyttä. Ikä pyöristää reilustikin viinejä. Itävallan lämpötiloissa kypsyys ja sen tuoma pyöreys korostuvat yleensä lisäarvoa tuottavasti. Tammisammiot ovat historiallisesti korostaneet lajikeviinien potkua ja säilyvyyttä. Valtaosa Itävallan lajikeviineistä kulutetaan mahdollisimman nuorina ja suhteellisen mutkattomina potentiaalin verrattuna. Muista rypäleistä yleensä poikkeavat viinien aromit vaativat yleensä asiantuntijan otetta.

GV-viinejä ei lueta vaaleiden rypäleiden kirkkaimpaan kärkijoukkoon. Viinin ominaisuudet perustuvat Itävallan kasvuoloihin ja makumieltymyksiin. Sen mausteiset aromit muistuttavat helposti Gewurztraminer-viineistä. Lajikeviinit valmistetaan pääsääntöisesti Rieslingin tyylisesti ilman tammikypsytystä. Itävallan lämmin ilmasto yleensä pyöristää hyvin viinejä ja säilyttäminen korostaa selvää öljymäistä ja yllättävän paljon Burgundin Chardonnay-viinejä muistuttavia piirteitä. Nautiskelijalla lajikeviinien ominaispiirteet assosioituvat erilaisiin vaaleisiin meloneihin, ja nykyisin ikävän usein liuotinmaisilla piirteillä, kuten maitokaupan erilaisissa (liian raakana kerätyissä) meloneissa. Toinen Nautiskelijan kriitikon löytämä rypäleviinien ominaispiirteitä on, ristiriitaisuutta herättävä ja Müller-Thurgau-viineihin assosioituva, hiivamainen taikinamaisuus ja pippurimainen maustemaisuus. Korkeasatoisista voidaan valmistaa myös kuohuviinejä, vaikka optimaalinen kuohuviinirypäle Grüner Veltliner ei missään nimessä ole. Mahdollinen jäännössokeri parantaa Riesling-viinien tapaan nautittavuutta ja pehmeyttä. Yleensä Itävallan huipputuottajien Riesling-viinit arvostetaan saman tuottajan GV-viinejä korkeammalle.

Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmen lopussa lajikkeen Itävallan viljelyala oli 17 034 ha, mikä tarkoittaa maan kansainvälisesti tunnetuin rypäle on myös viljellyin lajike. Slovakian rypäleen vastaava viljelyala oli 3805 hehtaaria, joka kattaa viidenneksen maan rypälealasta paikallisella nimellä Veltlinske Zelene. Kolmanneksi viljellyin se oli Tsekissä 1713 hehtaarin alalla. Neljäntenä oli Unkari 1439 hehtaarin viljelyalalla. Muualtakin Itävallan läheltä löytyy kuriositeettitarhoja. Uudessa maailmassa viljelyn testaajia on ollut pitkin Yhdysvaltain länsirannikkoa ja myös Kanadan puolella. Innokkaimpia testaajia ja kaupallistamisen yrittäjiä ovat Uudessa maailmassa olleet australialaiset ja uusiseelantilaiset. Aavikoin keinokasteltuun viljelyyn lajike ei kuinkaan sovellu.

Itävaltalainen rypäle Grauer Veltliner paljastui geenitekniikalla Grüner Veltlineriksi, vain harmahtavan kuorisena värivariaationa. Jotta rypäleiden historiallinen ja monesti satunnainen nimeäminen ei tekisi rypäleiden sukulaisuussuhteita helpoksi mieltää, niin Grüner Veltliner EI kuulu Veltliner-perheeseen, jonka edustajia ovat Roter Veltliner, Frühroter Veltliner, Neuburger ja Rotgipfler.

Grüner Veltliner on lajikkeen vakiintunut ja kansainvälisesti tunnettu nimi. Lajikkeen tunnettavuutta on parantunut sen näkyminen poikkeuksellisen monien ravintoloiden viinilistalla sekä luonnollisesti, Itävallan koon huomioiden, poikkeuksellisen runsaat kirjallisuusmaininnat. Lisäksi kolmannella vuosituhannalle Itävallan on pärjänneet hyvin vientimarkkinoilla ja lisäksi, tuottajien kannalla, viinien katteet ovat olleet kunnossa. GV:n synonyymejä ovat Grauer Veltliner, Veltliner Grau, Veltliner Grün, Veltlinske Zelene, Weissgipfler, Zeleni Veltinec ja Zöld Veltlini.


Lajikevalkoviininen laatupotentiaali    ERITTÄIN HYVÄ.

Nautiskelijan arvioimat lajikevalkoviinit sekä lisäksi
lajikekuohuviinit, joita Alko on jostakin syystä arvostanut.

Sivu päivitetty 22.10.2021