SYNONYYMEJÄ: Nautiskelija lyhentää Chenin Blancin monesti CB:ksi. Kirjallisuus käyttää toisinaan pelkkää Chenin-nimeä. Etelä-Afrikassa lajikkeen nimi on yleensä Steen, tosin vientiviineissä yhä harvemmin. Ranskalaisia nimiä ovat lisäksi Pineau de la Loire, Pineau d´Anjou, Pineau de Savennières, Gros-Pineau de Vouvray, Plant de Brèze, Cou-Fort, Blanc d´Anjou, Blanc d´Aunis, Franc-Blanc ja Gardissa Ugne Lombarde.
 
VIININ LAATUPOTENTIAALI: Kiitettävä viileässä ilmastossa kun hehtaarisadot pidetään kurissa. Mahdollisesti täydellinen Loiren makeissa, jalohomeisissa viineissä. Käsitellään Uudessa maailmassa yleensä tehoviljeltynä massalajikkeena. Lajike sopii tarvittaessa tammitukseen, mikä yleensä tekee viinit nuorena juotavaksi ja korostaa tavaraa.
 
IKÄÄNTYMISPOTENTIAALI: Normaalisti nuorena juotava etenkin Uudessa maailmassa. Loiren laadukkaimmat kuivat viinit ovat säilytettävissä turvallisesti useita vuosia. Makeat viinit säilyvät vuosikymmeniä ja potentiaalin realisoituminen myös edellyttää nykymaailmassa epämuodikasta pitkää varastointia.
 
VILJELY: 1990-luvun lopulla globaali viljelyala oli (Galet´n mukaan) 53 000 hehtaaria. Ranskan osuus oli 9500 hehtaaria ja siitä suurin osa Loiressa. Midissä on myös viljelmiä. Etelä-Afrikan viljelyalasta oli suurimmallaan lähes kolmannes Chenin Blancia, mutta lajike väistyy nopeasti laadukkaampien kansainvälisten lajikkeiden, ja etenkin tummien, tieltä. Kuumassa ilmastossa lajikkeen hapokkuutta on hyödynnetty laajasti. CB on siten maailmalla laajasti levinnyt, mutta viljelyala jatkaa supistumista.
 
YLEISTÄ: CB ei kuulu muotirypäleisiin, mikä näkyy viinien edullisissa hinnoissa. Rypäle sopii hapokkaana ilman selviä ominaisaromeja kuohuviinien raaka-aineeksi. Loiren rypäleitä hyödynnetään tässä tarkoituksessa myös alueen ulkopuolella. Myös Etelä-Afrikassa sitä käytetään myös kuohuviineissä. Siellä lajiketta on hyödynnetty ahkerasti myös tisleiden raaka-aineena sekä väkevissä viineissä. CB on tisletarkoituksessa riittävän lähellä Ugni Blancia. Kaliforniassa halpoihin viineihin on käytetty CB:n lisäksi yleensä Colombardia. Aromikkaiden lajikkeiden lisääminen korostaa yleensä CB:n ominaisaromeja. Lisäksi modernit hiivakannat antavat Chardonnayn tyylisiä aromeja ja samankaltaisuutta voidaan korostaa vielä tammituksella.

Loiren alueelta ovat ensimmäiset kirjalliset merkinnät lajikkeesta 800-luvulta, joten sillä on pitkä historia. Sen pääviljelyalue on Anjou-Saumur. Yläjuoksulla (Centre) tyypillinen vaalea lajike on SB ja Atlantin rannikon läheisyydessä Muscadet. Rypäleen huippupotentiaali realisoituu parhaiten kuivissa viineissä liuskekivisellä Savennières’n alueella. Lajike viihtyy hyvin kalkkipitoisessa maaperässä, jonka paikallinen laji on tuffeau. Maaperä antaa yleensä savumaisia ja muskottisen mausteisia aromeja yleensä selvän mantelin ja monesti karvasmantelin ohella. Kuivissa viineissä korostuu helposti maaperän tuottama pienoinen karvaus.

Epäpuhtaat ja hieman tunkkaiset rikkimäiset aromit eivät myöskään ole harvinaisia. Viileä ilmasto korostaa vielä lajikeviineille tyypillistä parfyymisuutta. Etenkin makeissa ja ainakin kohtuullisen jalohomeisissa, ja valtaosin tammettomissa viineissä, kukkaiset aromit ovat selviä. Kuohuviineissä autolyysi tekee helposti maaperästä ja karvasmantelista dominoivan ja etenkin ruoan kanssa ongelmallisen, mitä pienoiset metalliset sävyt eivät helpota.

Lämpimässä Uudessa maailmassa rypäleen laatu heikkenee reilusti, mitä ei vähennä lajikkeen elinvoimaisuuden ja suurisatoisuuden täysimääräinen hyödyntäminen. Viineissä korostetaan yleensä hapokkuutta ja pyöreyden ja riittävän potkun tuntua haetaan yleensä selvällä jäännössokerilla. Tyyli on helposti puolikuiva. Tammi antaa laadukkaimpiin viineihin reilua Chardonnaymaista rasvaista pyöreyttä lämpimän ilmaston luontaisesti tuottaman öljymäisen suuntuntuman lisäksi. Kuuman ilmaston viineissä löytyvät lähinnä sitruksiset ja omenaiset aromit. Yleensä Etelä-Afrikan halvimmat valkoviinit on valmistettu juuri Chenin Blancista ja mahdollisesti muista suhteellisen neutraaleista lajikkeista, tosin kansainvälisten rypäleiden viljelyn lisääntyessä haetaan niistä yhä useammin terästystä. Chenin Blancin epämuodikkuus näkyy selvästi sekä kuivien että makeiden viinien suhteellisen edullisissa hinnoissa.

Loiren aromeja ovat lisäksi maaperän ja sen korostaman mausteisuuden ja mantelin lisäksi sitrukset, omena ja kypsistä rypäleistä valmistettu pienoinen eksotiikka. Huippuviineihin keskeisen lisäarvon tuo reilu maaperä, joka monesti yhdistyy harhaanjohtavasti tammeen. Kuohuviinien kalkkivetoinen maaperä muistuttaa hieman samppanjaa, tosin selvästi heikommalla tyylikkyydellä. Loiren makeissa viineissä on perinteisesti vältetty tammitusta, mutta jenkkien korkeat pisteet edellyttävät sitä, joten tarjonta on reagoinut kysyntään.

Tammituksella jalohomeiset viinit muistuttavat helposti Sauternes-viinejä. Iän myötä hunajaisuus ja pyöreys alkavat korostua. Happoja riittää joka tapauksessa reilusti. Hapokkuutta korostetaan monesti estämällä maitohappokäyminen. Loiressa ollaan viininviljelyn äärirajalla ja vaikeina vuosina sekä välinpitämättömästi käsiteltynä aromeissa saattaa löytyä märkää pahvia ja märkää villaa sekä muita epäpuhtaita aromeja.

Pelkällä Chenin-nimellä viitataan vaaleaan lajikkeeseen, mutta rypäleestä on myös tumma, tosin vähän viljelty, lajike nimeltä PINEAU D’AUNIS, josta käytetään myös Chenin Noir –nimitystä. Galet’n mukaan Chenin Blanc on jalostunut historian saatossa tästä tummasta lajikkeesta.

Rypäle on siis kaksijakoisesti edullisten massaviinien raaka-aine, jolloin laatu on yleensä keskinkertainen, mutta Loiressa myös kuivien ja makeiden huippuviinien lajike. Tammettomien viinien assosiaatiot kohdistuvat helposti sekä kuiviin että makeisiin Riesling-viineihin.

Nautiskelijan arvioimat kuivat ja makeat lajikeviinit. Artikkelin loppu