Aikaisemmin markkinoita dominoinut Alko ja sen nykyinen perillinen Altia ovat hallinneet huippukannattavia volyymi(viini)markkinoita. Altia volyymimerkkejä ovat Cape Gold sekä Unecon hankinnan peruina Pebble Park. Eteläafrikkalaisissa valkoviineissä kuitenkin dominoi aikaisempi viinintuotannon yksityisoikeudellinen (Valion tyylinen) säätelyosuuskunta ja -monopoli KWV. Suomen suosituin viini on nykyisin KWV:n poikkeuksellisen kuiva Pearly Bay. Suomalaisten maun kuivuessa (ja pienituloisten suurkuluttajien siirtyessä paremman teho-hintasuhteen tarjoamiin kirkkaisiin) eivät Altian ”Unkarilaisen valkoviinin” tyyliset välimakeat viinit enää pärjää. Ainakin Chenin Blanc –vetoinen Pearly Bay sopii kuivana viininä myös Alkon ja yleensä julkisuuden korostaman ruoan kanssa hyvin. Pienoisella lisähinnalla, 5,85 €, (ja jäännössokerilla) saa tosin saman tuottajan pyöreämmän ja laadukkaamman Chenin Blanc-lajikeviinin Cape Countryn.

Vuonna 2004 Alkon 20 myydyimmän valkoviinin joukossa oli viisi eteläafrikkalaista viiniä. Ensimmäisellä sijalla oli KWV Pearly Bay Cape White 1 175 693 litraa, kolmantena Stony Cape 639 347 litraa, seitsemäntenä DGB Cape Gold Chenin Blanc 329 861 litraa, kahdeksantena Altia Pebble Park Chardonnay NV 295 953 litraa sekä yhdeksäntenä Kumala Chenin Blanc Chardonnay hanapakkaus 295 905 litraa. Vertailun vuoksi vastaavalla punaviinilistalla oli vain yksi eteläafrikkalainen Kumala Cabernet Sauvignon-Shiraz 474 680 litraa

Etelä-Afrikassa pystytään tuottamaan valkoviinejä halvalla koska nykyisessä globaalissa punkkupainotteisessa viinimuodissa Etelä-Afrikassa perinteisesti dominoineet vaaleat lajikkeet tarjoavat liikatuotannossa johtuvaa halpaa valkoviinien raaka-ainetta. Siirtymä käy kuitenkin tuottajilla kannattavampiin tummiin ja yleensä kansainvälisiin lajikkeisiin. Etelä-Afrikan rotusortopolitiikan loputtua 1990-luvun alussa loppuivat myös monien merkittävien viinien ostajamaiden kauppapakotteet. Käytännössä vain Iso-Britannia oli pitänyt ovia avoinna eteläafrikkalaisille viineille. Tällöin myös terveiden köynnösten tuonti helpottui muiden kansainvälisten kontaktien vapautumisen ohessa, joten arvostettuja kansainvälisiä lajikkeita ja yleensä terveitä ja siten satoisampia köynnöksiä päästiin urakalla istuttamaan.

Köynnöysten rypäleet tummenneet ja kansainvälistyneet

Viiniteollisuuden, samoin kuin koko yhteiskunnan, heijastamaa muutosta kuvaa että 38% Etelä-Afrikan viinitarhoista uudelleenistutettiin vuosina 1995-2001 ja yleensä muodikkailla kansainvälisillä lajikkeilla. Vuonna 2003 Chenin Blancin osuus viljelyalasta oli viidennes kun se vuonna 1990 oli lähes kolmannes, 31,9 %. Chenin Blanc puolestaan käy kuumassa ilmastossa hapokkuuden säilyttämisen ansiosta käytännössä vain volyymiviinien ja tisleiden valmistukseen. Toiseksi suosituin lajike onkin ollut vastaavat ominaisuudet omaava, ja Ranskassa armanjakin valmistuksessa suosittu, Colombard, jonka osuus on supistunut vajaaseen kymmeneen prosenttiin viljelyalasta. Kuluttajat saavatkin Alkon valikoimassa tutustua moniin kumpaankin lajiketta hyödyntäviin sekoitteisiin. Etenkin Colombard viihtyy kansainvälisten lajikkeiden seurassa ja tarjoaa niiden arvostetuille ominaisuuksille ”kaikupohjan”. Hapokkaat ja neutraalit Chenin Blanc ja Colombard olivat ennen modernia tekniikkaan kuumaan ilmastoon sopivia lajikkeita.

Chardonnayn osuus viljelyalasta oli 2003 lähes kuusi prosenttia ja Sauvignon Blancin yli kuusi prosenttia. Viognierin viljelyala oli 0,3 %, mutta kasvamassa, ja epäilemättä Suomenkiin tulee vähitellen myyntiin eteläafrikkalaisia Viognier-viinejä. Eteläafrikkalaiset viinit poikkeavat yleensä muista eteläisen pallonpuoliskon viineistä selvän kirpeytensä ansiosta. Hapokkuus ja maanläheisyys tuottavat viineihin monesti eurooppalaistyylistä olemusta. Kirpeys yleensä yhdistettynä samalla kypsyyden tuomaan pyöreyteen pitäisi vertailussa johdattaa Etelä-Afrikkaan. Tyylikkyyden niukkuutta voi toisaalta pitää välillä ongelmana hinnakkaammissa viineissä.

Kapkaupunki ja siten Western Capen viininviljelyalue sijaitsee 34:llä leveysasteella samoin kuten Chilen Valle Central, Argentiinan Mendoza sekä South Australian viininviljelyalueet. Reilun 100 000 hehtaarin viininviljelyansa puolesta Etelä-Afrikka on verrattavissa Chileen. Etelä-Afrikan rannikkoa viilentää Etelämantereelta virtaava jäähdyttävä Benguela-virta. Laadukkaimmat ja meren viilentämät alueet ovat saaneet oman Coastal Region luokituksen Western Capen sisällä. Volyymituotantoalueet ovat kuitenkin sisämaan keinokastelualueita, kuten suurimpana Breede River Valley (Worcester, Robertson ja Swellendam) sekä Klein Karoo (tai englanniksi Little Karoo) ja lisäksi Länsi-Kapmaan pohjoisosan Olifants River. Valtaosa Etelä-Afrikan viinintuotannosta tulee Länsi-Kapmaasta (englanniksi Western Cape ja afrikaansiksi Wees-Kap), joka on saman tyylinen alkuperäalue kuin muut paitsi Länsi-Australian osavaltion viinintuotantoalueet kattava South Eastern Australia.

Vähämerkityksinen ja puhtaasti hinnalla kilpaileva viinintuotantoalue on Kapmaan provinssin Pohjoisosassa Northern Cape. Siellä Sultana on suosittu rypäle. Sen muodostaa pääosin Orange-joen (afrikaansiksi Oranje) ympäristössä sijaitsevat Lower Orange Riverin sekä Douglasin viinialueet. Etelä-Afrikan viinintuotanto (ml. lukien tislaukseen menevä) vuonna 2003 oli 8,1 miljoonaa hehtolitraa ja seuraavana vuonna 8,8 milj. hehtolitraa. Viiden vuoden keskiarvotuotanto 1991-95 oli 8,2 miljoonaa litraa, joten määrällisesti tuotanto on vakaata, mutta laadullinen ja etenkin lajikemuutos on selvää. Vuonna 1990 vaaleiden lajikkeiden osuus viljelyalasta oli 85 % ja vuonna 2003 se oli laskenut 60 prosenttiin eli tummien lajikkeiden osuus viljelyalasta oli noussut 15 prosentista 40 prosenttiin.

Halpa paremmaksi virittämällä?

Vuonna 2003 tulivat julkisuuteen epäilyt, että eteläafrikkalaisten edullisten viinien laatu ei ole pelkästään otollisen ympäristön ja perinteisen valmistustekniikan varassa. Julkisuuteen alkoi tulla epäilyjä että viinejä parannellaan aromiaineilla, jotka eivät ole viininvalmistuksessa sallittuja vaikka ovatkin muun elintarviketuotannon vapaasti käytettävissä. Tammituksen osalta normaalit tynnyrien vaihtoehdot ovat täysin laillisia, mutta todennäköisesti eteläafrikkalaisten ovat hyödyntäneet kohtuuhintaisissa Chardonnay-viineissään poikkeuksellisen paljon aitoja ranskalaisia tammitynnyreitä.

Sen sijaan eteläafrikkalaisten valkoviinien bravuuriksi ovat nousseet Sauvignon Blanc -viinit. Näissä on herännyt epäilyksiä ylimääräisistä ”mausteista” ja niistä on myös jääty kiinni vuonna 2004. Sauvignon Blanc –viineihin lisäarvoa ja potkua tuovat paprikamaiset ja parsamaiset aromit. Niitä tosin saa helposti esimerkiksi lisäämällä pyratsiinia (engl. pyrazine). Laadukkaiden SB-viinien tuottaminen halvalla (alle kymmenen euroa) on erittäin laatua. Toivottavasti vuosikerran 2004 SB-viinien pienoinen vaisuus on seurausta vain rypäleelle vaikeista kasvuolosuhteista…

Uuden Maailman viineistä eteläafrikkalaiset muistuttavat kirpeytensä ansiosta eniten eurooppalaisia. Lisäksi aromit ovat halvoissakin viineissä (riittävän) puhtaita. Tosin tuotantotehoista kertoo, että monet viinit ovat parhaimmillaan heti pullon avaamisen jälkeen, samoin kuin mahdollisimman nopeasti pullottamisen jälkeen. Hinnakkaammatkaan Chardonnay-viinit eivät yleensä mainittavasti hyödy säilytyksestä. SB-viinit sekä Chenin Blanc -vetoiset viinit ovat joka tapauksessa tarkoitettu mahdollisimman nuorena juotavaksi. Yleensä aromit ovat sitruksia ja yrttimäisiä sekä maustemaisia korkeintaan kohtuullisilla eksoottisten hedelmien aromeilla. Lämmin ilmasto kypsentää rypäleet joten nuorena juotavuutta parantaa edelleen etanolin ja/tai kypsyyden tuoma pyöreys. Mahdollisimman nuorena juotavuus täyttää hyvin myös kuluttajien toiveet tuottajien ja myyjien toiveiden lisäksi.

Katso tietokannan vähintään 75 nautittavuuspisteen vähittäismyynnit eteläafrikkalaiset valkoviinit ja vähintään 75 nautittavuuspisteen punaviinit sekä myös erikoisviinien vaaleat ja tummat. Katso vertailuksi vähittäismyynnin edullisia alle kahdeksan euron ranskalaisia valkoviinejä.