ISSN 1458-8439
takaisin

Alkon Bordeaux 2000 1/2004

29.1.2004
Vuosikerran 2000 tummat – eivät vaaleat tai makeat - porvoolaiset ovat keränneet superlatiiveja. Yleisellä tasolla vuosikerta on reitattu käytännössä täydelliseksi, ja osalle on vertailukohdaksi muodostunut legendaarinen vuosikerta 1961. Nautiskelijan toimittaja maistoi vasta kuluvan vuoden tammikuussa (Médocin) ykkösliigan viinejä. Johtopäätöksenä voi sanoa, että konsentraatiota, hedelmää ja kypsyyttä riittää. Tanniineja on myös reilusti, mutta ne ovat kypsiä sekä klassiselta vuosikerralta odotettavan katkeroaineisia - tai negatiivisemmin ilmaistuna hieman karvaita. Pitkää ikää lupaavia happoja myös riittää. Viinit kestävät hyvin hapettamista ilman vihannesten ja juuresten aromeja. Vuosikerran huippuviinit ovat jo valtaosin sulkeutuneet. Perinteisen Porvoon tyylin ystävälle huolen aiheitta antaa monesti äärimmilleen viety uuden tammen käyttö, millä toisaalta tehdään viinit nuorena juotavaksi, mutta samalla sävyt ja etenkin paljon hehkutettu maaperä vähenevät. Jos viinejä ei hankkinut futuureina Alkon tyyliin, ovat hinnat nyt pilvissä, jos viinejä yleensä onnistuu löytämään. Omalla rahalla nauttiville kohtuullisemmin hinnoitelluissa viineissä on myös tavaraa, mutta viinit hyötyvät yleensä muutaman vuoden säilytyksestä. Alkossa tosin näyttävät seisovan monet vuosikerran ongelmallisemmat viinit.

Myös Nautiskelijalla vuosikerta 2000 perinteitä kunnioittava klassikko
Nautiskelija maistoi ykkösliigan viineistä Alkon Mouton Rothschildin sekä Chateau Margaux´n. Kummassakin riittää uutta tammea, ja Moutonia voisi nyt melko sulkeutuneessa tilassa verrata Uuden Maailman CS-viineihin. Sulkeutuneisuuden asteen päätteleminen on vaikeaa, mutta viinin konsentraatio ei nyt viittaa täydelliseen vaan ”ainoastaan” huippuviiniin. Margaux’ssa puolestaan kypsyys ja tammi ovat äärimmillään, tosin huipputyylikkäässä paketissa. Kummankin luokitus on nyt, ja todennäköisesti melko pitkään myös tulevaisuudessa harrastajalle, sillä persoonalliset Médocin aromit on hiottu ja tammitettu vähiin. Sen sijaan potentiaalisesti täydellinen on Alkosta puuttunut Lafite Rothschild. Klassisia Médocin aromeja riittää, ja luokitus on yllättäen jo tässä vaiheessa yllättäen erityisasiantuntijalle. Tätä viiniä voisi varastoida seuraavalle, ja friikeille tarvittaessa kolmannelle, sukupolvelle. Vuosikerran hintakehitystä valaisee Lafiten hulppea 490 euron tukkuhinta Tampereen Viinitukussa. Alkon kevään 2003 Margaux’n hinta oli 318,50 euroa ja Moutonin ”vain” 245 euroa. Ristiriitaisesti Moutonin kakkosviini on poikkeuksellisen vaikea ja viinin kanssa pitää odottaa pari kolme vuotta. Erikoisia aromeja selittänee osittain poikkeuksellisen korkea 70 prosentin Cabernet Franc -pitoisuus. Medocin viineille tämä on erityisen poikkeuksellista. Nautiskelijan klassisiksi Medocin viineiksi nousivat Lafiten lisäksi toinen Alkon viineihin kuulumaton Pichon-Lalande. Ne on otettu vertailumielessä mukaan etenkin kun laatua riittää. Margaux’n kaksi kovinta viiniä tarjoavat puolestaan myös aloittelijoita kosiskelevia ominaisuuksia, eikä kohtuuhintainen, 36,90 €, Chateau Cantenac-Brownikaan ole liian vaikea, vaikka onkin sulkeutunut. Oikean Rannan ja Graves’n ykkösviinit ovat Nautiskelijalla maistamatta. Oikean Rannan viinit ovat kirjallisuuden perusteella ehdotonta huippua, mutta vuosikerta 1998 on siellä todennäköisesti legendaarisempi. Graves’n kohdalla superlatiivit lienevät niukemmassa sillä muiden alueiden viinit legendaariseksi tehnyt kuivuus meni liiallisuuksiin vettä heikommin sitovassa soramaassa. Nautiskelijan maistamat Graves’n viinit tarjoavat perinteisiä alueen vaativia aromeja sekä reilumpien katkeroaineiden vetämää ja tanniinista potkua.

Luonto hoiti sadonkarsinnan ja unelmasään

Vuosikerran hehtaarisadot ovat normaaleja, mutta eivät huippua. Huippuviinin muodostamiseen vaaditaan luonnon sadonrajoitusta, kun ihminen taas pyrkii kaikin keinoin estämään sadon vähennykset. Kasvukauden kevät ja alkukesä olivat viileitä ja sadon karsinnasta piti huolen lehtihome (mildew). Kun sitten loppukesä oli erittäin lämmin ja niukkasateinen eikä sadonkorjuun aikaan satanut, oli rypäleisiin leivottu poikkeuksellinen laatupotentiaali. Kun lokakuussa alkoivat sateet oli sato jo turvallisesti kerätty, paitsi makeissa viineissä eivätkä ne siis ole legendaarisia. Hektisessä nykymaailmassa viinien tulevaisuuden ominaisuudet ennustetaan nuoruuden rehevässä vaiheessa. Nautiskelijan kriitikko oli vakuuttunut vielä keväällä 2003 Pichon-Baronin, sekä etenkin Lynch-Bagesin upeasta hedelmäisyydestä ja konsentraatiosta, mutta nuoruuden rehevyys oli jo reilu puoli vuotta myöhemmin tammikuussa 2004 jäänyt taakse, eikä ainakaan sulkeutuneissa versioissa potentiaalinen konsentraatio vaikuttanut häkellyttävältä. Pichon-Baronin tavaramerkkinä on viime ajat ollut uuden tammen tuoma kosiskelevuus. Joka tapauksessa kaikkia laadukkaimpia viinejä pitää ehdottomasti säilyttää muutama vuosi. Mikäli Parkeriin uskoo, on laadukkaimmilla viineillä huippupitkä, ja nimekkäimmillä vähintään 50 vuoden taival edessään. Nautiskelijan viinin olemus –teorian mukaan huippuvanha viini kuitenkin erittäin epätodennäköisesti täydellinen. Vuosikerran 2000 viinit tulevat kyllä porvoolaisiksi säilymään<
456377 Chateau Lynch-Bages Pauillac 2000
91 76,80 € (102,40 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - JM Gazes/ Chateau Lynch-Bages (Lynch Bages), Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
1.4.2003
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456407 Chateau Pichon-Baron Pauillac 2000
91 76,80 € (102,40 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - AXA/ Chateau Pichon Longueville-Baron/ Chateau Pichon-Baron, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
5.5.2003
Arvio
Täyteläinen, erittäin tanniininen, hapokas, voimakkaan tamminen/maanläheinen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
Chateau Lafite-Rothschild Pauillac 2000
90
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - Chateau Lafite-Rothschild, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas. Erityisasiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456607 Chateau Margaux 2000
89 318,50 € (424,67 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Haut-Medoc/ Margaux AC - Chateau Margaux, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini. Arvoviini. Kellariviini.
944257 Chateau Palmer Margaux 2000
89 213,80 € (285,07 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Haut-Medoc/ Margaux AC - Maison Sichel/ Chateau Palmer, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, voimakkaan tamminen/maanläheinen. Harrastajan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456797 Chateau Mouton-Rothschild Pauillac 2000
89 245,00 € (326,67 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - Chateau Mouton-Rothschild, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, voimakkaan tamminen/maanläheinen. Harrastajan viini. Arvoviini. Kellariviini.
Chateau Pichon-Lalande Pauillac 2000
88
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - Chateau Pichon Longueville Comtesse de Lalande, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456407 Chateau Pichon-Baron Pauillac 2000
88 76,80 € (102,40 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - AXA/ Chateau Pichon-Longueville/ Chateau Pichon-Baron, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Erittäin tanniininen, erittäin hapokas. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456577 Chateau de Fieuzal Pessac-Leognan 2000
87 41,90 € (55,87 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Graves/ Pessac-Leognan AC - Chateau de Fieuzal, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
3.10.2003
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456297 Chateau Poujeaux Moulis 2000
87 30,40 € (40,53 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Haut-Medoc/ Moulis AC - Jean Theil/ Chateau Poujeaux, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456897 Chateau Beauregard Pomerol 2000
86 57,20 € (76,27 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Pomerol AC - Chateau Beauregard, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456387 Chateau Lafon-Rochet Saint-Estephe 2000
86 34,00 € (45,33 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Saint-Estephe AC - Chateau Lafon-Rochet, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456397 Chateau Cantenac Brown Margaux 2000
84 36,90 € (49,20 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Haut-Medoc/ Margaux AC - Chateau Cantenac-Brown, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456817 Thierry Valette Clos Puy Arnaud Cotes de Castillon 2000
84 22,70 € (30,27 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Cotes-de-Castillon AC - Thierry Valette/ Clos Puy Arnaud, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
12.9.2003
Arvio
Tanniininen, hapokas. Harrastajan viini.
456377 Chateau Lynch-Bages Pauillac 2000
83 76,80 € (102,40 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Haut-Medoc/ Pauillac AC - JM Cazes/ Chateau Lynch-Bages, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin kuiva, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
5241 Chateau des Annereaux Lalande-de-Pomerol 2000
83 17,03 € (22,71 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Lalande-de-Pomerol AC - D. Milhade & Fils/ Chateau des Annereaux, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
18.1.2004
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas. Asiantuntijan viini.
5001 Chateau de Seguin Bordeaux Superieur 2000
83 10,00 € (13,33 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Entre-deux-Mers/ Bordeaux Superieur AC - Chateau de Seguin, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
12.9.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
445637 Chateau Mouton-Rothschild Le Petit Mouton Pauillac 2000
82 75,30 € (100,40 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Medoc/ Pauillac AC - Baronne Philippine de Rothschild/ Chateau Mouton-Rothschild, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Kellariviini.
Chateau Haut-Pagaud VLC Prestige Cuvee Speciale Lussac Saint-Emilion 2000
82 9,40 € (12,53 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Lussac Saint-Emilion AC - Danielle et Bernard Lacroix/ Haut-Pagaud, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
16.10.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin tanniininen, hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
462927 Chateau de Paradis Cuvee Prestige Saint-Emilion 2000
82 19,74 € (26,32 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Saint-Emilion/ Saint-Emilion Grand Cru AC - Raby Saugeon/ Chateau de Paradis, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini.
5075 Chateau Bonnet Reserve Chene Bordeaux 2000
81 14,29 € (19,05 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Bordeaux AC - Andre Lurton/ Chateau Bonnet, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
12.6.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
456907 Chateau Troplong Mondot Saint-Emilion 2000
80 63,70 € (84,93 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne/ Saint-Emilion Grand Cru AC - Vallette/ Chateau Troplong-Mondot, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
21.1.2004
Arvio
Täyteläinen, erittäin tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Asiantuntijan viini. Arvoviini. Kellariviini.
456587 Chateau Les Carmes Haut-Brion Pessac-Leognan 2000
78 45,50 € (60,67 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Graves/ Pessac-Leognan AC - Famille Chantecaille-Furt/ Les Carmes Haut-Brion, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
2.6.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Erityisasiantuntijan viini.
5242 Chateau du Pin Bordeaux 2000
77 7,70 € (10,27 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Bordeaux AC - Borie-Manoux/ Chateau du Pin , Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
18.8.2003
Arvio
Kevyt, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas. Perusviini.
456877 Chateau Balestard La Tonnelle Saint-Emilion 2000
74 37,20 € (49,60 € / l)
Ranska - Bordeaux/ Libourne (Libournais)/ Saint-Emilion/ Saint-Emilion Grand Cru AC - Capdemourlin/ Chateau Balestard-La-Tonnelle, Porvoon tumma sekoite Ostoslistalle
12.9.2003
Arvio
Keskitäyteläinen, erittäin tanniininen, hapokas, tamminen. Keskimääräinen vastine.


takaisin
 

© 2002-2022 JWJ-Nautiskelija Oy. Tietosuojaperiaatteet ja toimituspolitiikka. Tietojen kopioiminen ja julkaiseminen on tekijänoikeuslain mukaisella tavalla kielletty. Viinien hintatiedot ovat hankinta- tai arviointihetken hintoja, eikä niitä päivitetä. Katso Nautiskelijan tilaajaperusteisen viinitietosivuston esittely. Nautiskelijan viinitiedon sivusto hyödyntää evästeitä ja sivustoa selaamalla hyväksyt evästeiden käytön.