Alsacen viineihin yhdistetään aikaisemmasta ranskalaisesta tyylistä poiketen etiketissä mainitut lajikeviinit. Jaloja lajikkeita on neljä: Gewurztraminer, Pinot Gris, Riesling ja Muscat. Näistä lajikkeista valmistettuihin viineihin saa liittää halutessaan merkinnän 50:stä Grand Cru – tarhasta ja/tai VT ja SGN –kypsyysastemerkinnät. Viljellyimpiin lajikkeisiin kuuluvat Pinot Blanc (Klevner) sekä Sylvaner. Jälkimmäistä ei ole Alkossa tarjolla. Näistä kahdesta lajikkeesta valmistetut viinit ovat suhteellisen niukkahappoisia, pyöreitä sekä nuorena juotavia. Sylvaner – viinien tunnuspiirteenä on yleensä perunakellarimainen maanläheisyys. Myös PB-viineihin on kuulunut jonkinasteinen maanläheisyys. Mikäli huippusatoja harrastavassa Alsacessa on satoisuutta rajoitettu, pitäisivät maaperän aromit ainakin mausteisuuden muodossa olla esillä. Parhaimmissa viineissä maaperä on olennainen osa jälkimaun kantajana. Maaperä tosin vaihtelee pitkän Alsacen alueella huomattavasti.

Pitkäikäisimmät Alsacen viinit eri makeusasteilla valmistetaan – saksalaistyylisesti – Rieslingistä. Siihen kuuluu maaperän lisäksi sitrusta/limettiä, kukkaista parfyymisuutta sekä monesti kivihedelmiä ja kirpeämpiä eksoottisia hedelmiä. Niukkahappoisilla Gewurztraminer-viineillä sekä myös kohtuuhappoisilla PG-viineillä on myös jonkinasteista säilytyspotentiaalia. Alsacen laadukkaimmat Gewurztraminer viinit esittelevät hyvin rypäleeseen kuuluvia mausteita, kuivattuja kukkia ja yrttejä sekä usein lisäksi eksoottisia hedelmiä. PG-viineihin kuuluu kypsiä, eksoottisia hedelmiä ja nykyisin harvinaistunutta lampaanrasvaa/märkää villaa. Gewurz-lajikkeeseen kuuluu korkea luontainen sokeripitoisuus, joten niistä pystytään helpoiten valmistamaan makeita viinejä. Siitä valmistetuissa viineissä törmää nykyisin todennäköisimmin puolikuiviin versioihin. PG-lajike tuottaa myös luontaisesti korkeita sokeripitoisuuksia.

Muscatin etenkin edullisemmat versiot valmistetaan pääsääntöisesti Muscat Ottonelista, joka on todennäköisesti 150 vuotta vanha pöytärypäle Chasselas'n ja vaatimattoman Muscat de Saumurin risteytys. Kalliimmissa Alsacen Muskatelli-viineissä on myös yleensä enemmän aitoa ja jalointa Muscat à Petit Grainsia. Jälkimmäisen dominoivuus selittää osaltaan kahden kulttituottaja Zind-Humbrechtin vuosikerran 2001 Muscat-viinin Herrenweg de Turckheim 2001 sekä Grand Cru Goldertin laatueroja. Goldert on kiitettävä ja kuiva. Kuntaviini Herrenweg de Turckheim 2001 on puolestaan puolikuiva ja erittäin hyvä. Eroa hinnassa on tosin myös 15 euroa. Neljästä jalosta lajikkeesta Muscat-viinit kestävät heikoiten säilytystä. Pääsääntöisesti vain Riesling-viinit, mikäli halutaan selvää mineraalisuutta ja aistittavia petrolisia piirteitä, hyötyy säilytyksestä.

Alsace’iin luotiin kiistelyjen jälkeen 1983 Grand Cru –tarhat. Alkoissa hyvin esillä olevista tuottajista Hugel sekä Trimbach eivät kuitenkaan käytä Grand Cru –merkintöjä viineissään vaikka ne olisivat juridisesti sallittu. Hyöty yli 50 eri tarhan hyväksymisestä reilusti erilaisilla maaperillä ja kasvuympäristöllä, eli ranskalaisittain terroir’lla, ei ole myöskään Nautiskelijan toimittajalle täysin auennut. Lisäksi tarhoillaan tuottaja saa vapaasti viljellä halunsa mukaan neljää jaloa lajiketta sekä muita lajikkeita ilman Grand Cru –merkintää. Käytännössä luokitelluilla tarhoilla on kuluttajille selvempää merkitystä kalliita viinejä valmistavilla kunnianhimoisilla pientuottajilla. Sen sijaan osuuskuntien ja joustavan laatupolitiikan tuottajilla Grand Cru –tarha takaa yleensä vain pienoisen laatulisän. Trimbachin maine perustuu Clos Ste Hune sekä kohtuuhintaisempiin Frederic Emile –Riesling-viineihin. Hugel ei kuulu Nautiskelijalla huipputuottajiin.

Sekoitteet kohtuuhintaisia ruokaviinejä

Kun nyt jaloja lajikkeita ja Grand –Cru viinejä on edellä kehuttu, ovat käytännössä myydyimmät viinit sitten vähemmän jalojen lajikkeiden sekoitteita. Virallisesti niiden AC-merkintä olisi Alsace Edelzwicker, mutta nimi ei herätä luottamusta eikä ainakaan ranskalaisia assosiaatiota, joten sekoiteviinien AC on etiketeissä pelkkä Alsace ja nimenä jokin tavaramerkki, kuten Alsace One, Gentil, Special Fruits de Mer tai Rayon d’Alsace. Laadukkain Suomesta saatava sekoite lienee tilausvalikoiman Zind-Humbrectin Pinot d’Alsace vuosikerralta 2000 29 euron hintaan. Viinin pyöreyttä selittää lisäksi Chardonnayn kolmanneksen osuus, joten myös Alsacen sekoitteisiin on ilmestynyt kaikkialle tunkeutunut Chardonnay, joka aikaisemmin oli rajoitettu vain kuohuviineihin. Muutenkin Edelzwickerit ovat yleismiellyttäviä viinejä, kun rypäleet ovat pääsääntöisesti niukkahappoisia ja selviä ominaisaromeja pyritään välttämään. Lisäksi nuoruus korostaa hedelmäisyyttä ja myös öljymäisyyttä riittää. Nautiskelijan suosikki näistä on kympin maksava Hugelin (viite) Gentil, tosin uusi vuosikerta 2002 ei ole viinin parhaimpia esityksiä. Viime syksyn uutuuksiin kuuluva saman hintainen Pierre Sparrin Alsace One ei vakuuta. Kahdeksan euron sekoiteviinit ovat yleensä tyydyttäviä viinejä.

Alkossa ei ole saatavilla melko harvinaisia Alsacen Pinot Noir –viinejä. Sen sijaan osuuskunta Wolfbergerin kuohuviini on monien mielestä parhaimpia kuohuviinejä ennen samppanjaa. Nautiskelijaa tämä niukkahappoinen ja savuinen PB-viini ei vakuuta. Sen pisteet ovat tyydyttäviä ja hinta kuitenkin 11,75 euroa. Kokonaispisteitä reilusti korkeammat nautittavuuspisteet – 79 – heijastavat juuri kuivuutta ja kuohuviiniksi poikkeuksellisen niukkojen happojen tuomaa mutkattomuutta. Alsacen kuohuviinit eli Cremant d’Alsacet pitää valmistaa pullokäymisellä.

Sokeripitoisuus caveat emptor

Alsacen länsipuolinen Vosgeesien vuoristo pitää liialliset sateet alueen ulkopuolella ja ilmaston leudompana. Vuoron perään Saksalle ja Ranskalle kuuluneen Alsacen/Elsassin viinit ovat siis sokeripolitiikassa siirtyneet saksalaistyyliseen selvään jäännössokeriin ja liian usein selvään makeuteen. Tähän on epäilemättä vaikuttanut Robert Parkerin (ja osittain myös WS:n) Zind-Humbrechtin viinien ylistys. Hänen mielestään ole ollut mitään väliä ovatko nämä jo valmiiksi erittäin kypsistä rypäleistä valmistetut viinit kuivia, puolikuivia vai puolimakeita. Selvästi kuivat viinit ovat hyviä (yleiskäyttöisiä) tammittamattomia ruokaviinejä.

Ravintoloissakin monesti viinin makeusasteen tietämys on vähintään horjuva eli ostaja joutuu liian usein itse varmistamaan jäännössokerin määrän. Miedompien ruokien kanssa yleiskäyttöisiä ovat PB- ja PG-viinit sekä Edelzwickerit ja myös Suomesta puuttuvat maanläheiset Silvaner-viinit. Kiitettävästä laadusta nykyisin suuri satoja arvostavassa ja osuuskuntavetoisessa Alsacessa saa maksaa huippuviinien normaalien hintatason verran. Parhainta vastinetta rahoille tarjoavat yleensä sekoitteet tai kunnianhimoisten tuottajien järkevästi hinnoitellut, jaloista rypäleistä valmistetut lajikeviinit. Toisaalta jos on siirtymässä makeammasta tyylistä kuivaan, tarjoavat alsacelaiset hyviä siirtymäkauden viinejä.