"Ehkä minun olisi pitänyt ajatella, että jo se, että tarvitsin jotakin syytä ikävystymiseni hyvittämiseksi, osoitti selvästi, ettei minulla ollut mitään esteettisiä tuntemuksia. Robert ja hänen rakastajattarensa puolestaan eivät tuntuneet muistavan mitään äskeisestä riidastaan. He eivät viitanneet siihen sanallakaan, eivätkä yrittäneetkään selittää sitä paremmin kuin ristiriitaa, jonka heidän tämänhetkiset käytöstapansa se kanssa muodostivat.
Sitä mukaa kuin join heidän kanssaan samppanjaa rupesin tuntemaan hieman samantapaista päihtymystä kuin Rivebellen ravintolassa, mutta en sittenkään aivan sitä samaa.
Ei ainoastaan jokainen päihtymyksen laji, johtuipa se sitten auringonpaisteesta, matkustamisesta tai väsymyksestä, viinistä puhumattakaan, vaan myös päihtymyksen joka aste, vaikka niistä ei taulukkoja tehdäkään niin kuin valtameren syvänteistä, paljastaa meissä aivan erityisen, aina samalla tasolla olevan ihmisen."
Marcel Proust, kirjailija, teoksessaan Kadonnutta aikaa etsimässä (5): Guermantesin tie 1 (Otava 1985) s.217. (Kirjasarjan alkuperäinen nimi on A la recherche du temps perdu)
|