Nautiskelijan kriitikolla on ollut antipatioita Chiantin punkkuja kohtaan. Perinteisesti Chianti Classicon hienostuneemmat ja tammitetut viinit ovat toimineet paremmin hintaluokkansa mukaisesti. Kolmannen vuosituhannen toisen vuosikymmenen viinien olemus heijastaa − ilmastomuutoksen muutoksen piikkiin - pantua olemusta, jossa viinit esittelevät turbulentin erittäin kuuman ja sateisen vetisin kasvuympäristön olemusta. Laatuviinien edellyttämä ihmisen ja luonnon sujuva yhteistoiminta ei ole enää parin viime vuosikymmenen aikana synkannut kunnolla. Liian monien vuosien viinien olemusta on voinut laatuviinen kannalta (Nautiskelijan termein) ongelmallisesti ja sään kannalta katastrofaalisiksi. Tässä artikkelissa keskitytään Alkon vakiovalikoiman edullisten alle kahden kympin chiantien olemukseen. Suurin osa niistä on viimeisintä vuosikertaa 2019, tosin Alkon vakiovalikoimasta löytyy myös kahden edellisen vuosikerran kehittyneempiä viinejä. Käypä vuosikerta alkaa monessa näistä viineistä kuitenkin muuttua kuluvan vuoden loppuun mennessä vuodeksi 2020. Nautiskelija juomakriitikko päätyi johtopäätöksen että Chianti historiallisen olemuksensa mukaisesti toimii parhaiten (mahdollisimman) nuorena, eikä vuoden tai kahden lisäsäilytys tuo välttämättä laadullista lisäarvoa, vaikka aistinvaraiset olemukset hieman muuttuvat. Syynä on liian vanhan puun käyttö.
Onnistunut maaperävetoisuus ja hapokkuus sekä kesytetyt tanniinit yllättivät Nautiskelijan kriittisen kriitikon
Chiantin punaviineillä on ollut vankka positiivinen imago. Jo vuonna 1932 määriteltiin Chianti-nimen käyttöön oikeuttava alue lainsäädännössä Mussolinin aikana. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Chiantin viineistä löytyvät kuitenkin jo 1300-luvulta. Kirjallisia ja virallisia määrityksiä on epäilemättä edistänyt maineikkaiden ja merkittävien historiallisten kaupunkien sijainti alueella. Vuonna 1967 astuivat voimaan DOC-säädökset, jotka suosivat tehoviljelyä ja mahdollisimman nuorena juotavien viinien tuotantoa. Vuonna 1984 Chianti siirtyi virallisesti Italian laatuviinien korkeimpaan DOCG-alkuperämerkintään. Silloin vaaleiden rypäleiden käyttöpakko poistettiin ja tarhojen hehtaarisatojen noudattamista alettiin valvoa. Markkinoinnin viimeistään äidinmaidossa sisäistäneet eivät kuitenkaan säätäneet liian tiukkoja laatukriteerejä volyymibisneksen kannalta.
Chianti Classico eli alkuperäinen ydinalue ja sen myöhemmät laajennukset on aina ollut arvostetuin. Classicon viinien arvostuksen ja siten hintojen nousu 1990-luvulla veti mukaan myös muita taloudellisesti kituneita Chiantin alueita ja myös peruschiantit. Kiinnostus viinien laatuun kasvoi kun Chiantin sai valmistaa myös pelkästään
Sangiovese-rypäleestä ja viinejä sai terästää kansainvälisillä lajikkeilla. Näillä yritettiin houkutella Vino da Tavolan tuottajia palaamaan Chiantin tuotantoon, tosin heikoilla menestyksellä. Viinien hintaa nostavat erilaiset laatumääritelmät on otettu avomielin vastaan myös Chiantin alueella. Viimeisin toisen vuosikymmenen luokitus on Chianti Classicon tilaviinien Gran Selezione. Ne muutamat tämän luokituksen viinit, jotka Nautiskelijan kriitikko on maistanut, eivät ole ainakaan viinien laadun perusteella vakuuttaneet korkean hinnan oikeutusta.
Italian viljellyin rypäle ei sovellu pitkään varastointiin, vaikka parhaimpien alueiden viineillä, kuten Brunello di Montalcino, onkin pitkähköä säilytyspotentiaalia. Vanhana ja laajasti viljeltynä lajikkeena
Sangiovesella on runsaasti erilaisia sekä etenkin eri laatutason variaatioita samaan tapaan kuin Burgundin Pinot Noirin kohdalla. Kuluttajille asti luonnollisesti eri klooneja ei käytännössä tuoda esille. Vaikka Sangiovese, suomeksi Jupiterin veri, on ollut vakaasti Italian viljellyin lajike, niin sen viljelyalaksi vuonna arvioitiin 2015 55 100 hehtaaria, jossa vuosituhannen vaihteeseen verrattuna on kuitenkin viidenneksen lasku. Potentiaalinsa ja kyntensä Sangiovese näyttää juuri Toscanassa. Se on suhteellisesti suosittu myös Toscanaa ympäröivissä lääneissä. Säävaatimusten suhteen Sangiovese on oikukas rypäle.
Chianti Classicon viinit saa laskea myyntiin seuraavaan vuoden lokakuussa ja muiden alueiden viinit sitä aisemmin. Peruschiantin saa laskea markkinoille seuraavan maaliskuun alussa. Luonnollisesti riserva-viinille tuottajalta vaadittava kypsytysaika on pidempi, mutta ei kuitenkaan dramaattisesti. Tämän artikkelin edullisissa riserva-viineissä maistuu vanha slavonialaisten tammisammioiden puu, jonka aromeja Nautiskelija kuvaa monesti sanalla laho eli tunkkainen puu. Tunkkaiset aromit eivät kuulu (Nautiskelijalla) laatuviineiltä edellytettävän hienostuneisuuden (eleganssin) määritelmään.
Perinteiset epäluotettavat taustatiedot
Chiantin tilastollisesta viinintuotannosta ja pinta-aloista on vaikea saada luotettavaa tietoa. Tiedot vaihtelevat eri lähteissä hurjastikin. Viinitiedon tietosanakirja Jancis Robinsonin Oxford Companion 3. edition vuodelta 2006 antaa Chiantin tilastotiedoista liian erilaisia lukuja muihin lähteisiin verrattuna. Chianti-viininen viimeisten vuosien keskituotanto on ollut 734 milj. litraa vuosittain. Reilu kolmannes tuotannossa on peräisin Chianti Classicon alueelta. Alle miljoonan hehtolitran tuotantoa voi pitää moniin merkittäviin historiallisiin viinialueisiin suhteutettuna alhaisena. Chiantin nykyisen viljelyalan pitäisi olla 13 800 hehtaaria. Tuottajat luonnollisesti päättävät itse tuottoanalyysien perusteella kannattaako Chianti ja sen eri ala-alueet nimetä etiketissä vai luokitella viinit ja tarhat pöytäviinitasoisiksi IGP-IGT-alueviineisiksi.
Chiantin ylätason viinialueen kahdeksan nimettyä ala-aluetta omalla DOCG-luokituksella ovat (todennäköisessä suuruusjärjestyksestä):
Chianti Classico,
Colli Senesi, suomeksi Sienan kukkulat;
Chianti Colli Fiorentini (Firenzen kukkulat);
Chianti Rufina,
Chianti Colli Aretini, (Arezzon kukkulat);
Chianti Montalbano,
Chianti Colline Pisane (Pisan kukkulat) sekä
Chianti Montespertoli.
Pelkän Chiantin alueluokituksen viinejä tämän artikkelin listalla on 9 kappaletta, Classico-viinejä neljä, Fiorentineja 2 sekä 1 Senesi ja Rufina. Alhaisten tuotantoalueiden viinit siis jylläävät odotusten mukaisesti Alkon edullisimmissa chianteissa. Artikkelin monet peruschiantit pitää käytännössä tilata nettikaupasta eikä viinien saatavuutta kuvaa parhaiten sana työläs. Kalliita riserva-viinejä riittää kymmeniä Alkon tilausvalikoimassa, mutta tällä hetkellä vuosikerrat ovat pääsääntöisesti viime vuosikymmenen alkupuolen laadullisilta ongelmavuosilta. Tämän vuoksi tämä vuosikymmenen loppupuoliskon onnistuneempiin vuosikertoihin, joita kuluttajan on myös helpompi hankkia.
Kun vuoden 1967 väljät DOC-säädökset astuivat voimaan, kylvettiin niihin reilu tehotuotannon viljelyalan kasvattamisen. Tuotanto kasvoi voimakkaaksi muutamassa vuodessa eli taloudellisen tulevan kriisin siemenet oli kylvetty. Vuosituhannen vaihteessa alettiin aktiivisesti kohtuullistamaan suuria hehtaarisatoja, jonka laadullisista maaperävetoisista tuloksista kuluttajat voivat nauttia myös kohtuuhintaisissa viineissä. Esimerkiksi Porvooseen verrattuna Chianti-viineissä käytetään vielä tammea, kun taas Porvoon kohtuuhintaisten viinien tuottajat ovat lisääntyvästi luopumassa (kalliin) tammen käytöstä.
Yleensä Chiantin viinit ovat järkevän laatu-hinta-suhteen viinejä, vaikka tämän artikkelin kohtuuhintaiset chiantit saivat monesti keskimääräinen vastineen luokituksen, mutta riittävän moni sai laatuviinin luokituksen. Artikkelin viinit on suunniteltu nuorena miellyttämään historiallisen perinteen sekä nykybisneksen vaatimusten mukaisesti.
Luomuviinejä riittää. Koska viineistä maksetaan riittävästi ja menekki on taattu, niin tuottajien kannattaa siirtyä vaikeasti myytävien tarhojensa tuotoksia helpommin myytäviin ja paremman katteen luomuviineihin. Luomuviineissä Nautiskelijan viinitiedolle on eettisesti ongelmallista, tosin täysin laillisesti, apu- ja lisäainebisnes sekä yleensä viinien reilu ihmisen tekemä manipulointi (luonnontuotteen vastakohtana). Luomuviinejä ei myydä pullon sisällön eli viinien laadun perusteella, minkä myös Chiantin luomuviinit vahvistavat.
Punaiset viikset on halpa ja myös riittävän hyvä
Listan vakiovalikoiman tai Alkon aikaisemmalta nimeltä perusvalikoiman chianteista kolme sai hinnan (vuoden 2021 alusta enintään 12 euroa) sekä tyydyttävän laatutason perusteella suositellun perusviinin luokituksen. Laatuviinitasoisen luokituksen sai viisi (5) viiniä, joista asiantuntijan olemuksella kolme sekä erityisasiantuntijan erittäin vaativalla ja harrastajan yleiskäyttöisellä olemuksella kummallekin yksi viini. Vajaat puolet sai suositellun viinin luokituksen, mitä voi maineikkaan alueen edullisille viinille pitää hyvänä saavutuksena. Listan laadukkaimmaksi nousi yllättäen, tosin ei aivan vaatimattomalla 18 euron hinnalla, Ruffinon perinteiseen niinipunokseen, fiasco, kiedottu Ruffino Chianti Superiore 2019.
Lisähinnan ongelmallisuutta puolestaan kuvaa kahden kympin ja ylimääräisen vuoden vanha Rocca delle Macie Sant'Alfonso Chianti Classico, jonka laatutaso jäi tyydyttävän ylärajoille. Potentiaaliseksi laadukkaimmaksi asiantuntijan olemuksella oli liian nuorena myyntiin laskettu Barone Ricasoli Brolio Chianti Classico 2019, myös 20 euron hintaan. Parhaimman laatu-hinta-suhteen viiniksi nousi vain 9,58 euroa maksava perusviini Castellani Baffo Rosso Chianti 2019. Siinä rosso-sana viittaa punaisiin viiksiin (baffo) eikä vain punaviininä myytävän Chianti-viinin väriin. Viinistä voi sanoa, että tässä poikkeustapauksella halvalla saa myös riittävän hyvää viiniä. Monet viineistä olivat tyydyttävän laatutason ylärajalla tai ainakin yläpäässä laatutason kuvaamisen kunkin kohdalla reilusti laatutason sanallinen skaalaus ja pisteytys, joka valtaosin ovat kriittistä Nautiskelijaa vapaamielisempiä ja joustavampia.
Ismo Järvinen
Ohessa valmiit
linkit:
Nautiskelijan
vuoden 2021 chiantien arvioihin sekä
vanhempien analyysien chiantien olemukseen.
Toscanan paikalliset kohtuuhintaisten chiantin "kilpailijat" ovat
edullisemmat
Rosso di Montepulciano sekä kalliimmat
Rosso di Montalcino −viinit. Tilaajat voivat tarkentaa hakutuloksia omien mieltymystensä mukaisiksi yli 20 poimintokriteerin avulla.