Tämän perusteella on sitten hyvä lähteä syvällisemmin perehtymään aiheeseen, tosin etenkin ruoan ja viinin yhteensovittamisen täysin terveen järjen mukaiset periaatteet saadaan erittäin hyvin käytyä läpi. Kirjassa vältetään snobismia sekä moniselitteisiä ja tulkinnanvaraisia ilmaisuja, mutta englannin puhekieltä on vastaavasti hyvä hallita normaalia kirjaa enemmän.

Ruoan ja viinin yhdistämisen oppii nopeasti

Kirja jakautuu kolmeen pääosaan, joista ensimmäinen viinien luokittelu käsittää sata sivua. Viinin nauttimista käsitellään 50 sivun verran sekä noin 70 sivun verran viinien arvioimista sisältäen parinkymmenen sivun kappaleen, jossa viinin ja ruoan yhdistäminen tapahtuu mutkattomasti. Monelle tämän osuuden arvo on kirjan suurimpia. Siinä ei turvauduta pitkiin muistilitanioihin vaan terveen järjen antamiin tuloksiin. Lopussa on kymmenen sivun sanasto ja erityisesti monet sanakirjalle tuntemattomat adjektiivien merkitykset selviävät hyvin, monista vastaavista kirjoista poiketen. Jokaisen uuden kappaleen antamaa sanomaa vahvistaa niiden alussa oleva tiivistelmä.

Steiman jakaa viinit laadun ja siten hinnan perusteella kolmeen ryhmään: arkiviinit, viikonloppuviinit sekä erityistilaisuuksien viinit. Erityistilaisuuksien kuten vuosipäivien, syntymäpäivien ja suurten päivällisten viinit ovat muistettavia jalokiviä. Arkiviinejä Steiman vertaa miellyttävään taustamusiikkiin. Konkreettisia suosituksia arkiviineiksi ovat esimerkiksi Jaboulet Paralléle 45, Concha y Toro Trio Merlot tai Rosemount Shiraz Diamond Label sekä vaaleista Pierre Sparr Pinot Gris tai Lindemans Bin 65 Chardonnay. Erityisviinejä ovatkin jo sitten esimerkiksi Château Margaux, Guigal Côte-Rôtie Côtes Brune et Blonde, Sassicaia, Dominus tai Vega Sicilia Unico tai vaaleista esimerkiksi Didier Dagueneau Pouilly-Fumé Pur Sang tai samppanja Veuve Clicquot La Grand Dame. Kirjassa on panostettu oikeinkirjoitukseen, tosin Rouvan Suuruudesta (Grande) oli jäänyt e-kirjain pois.

Viinin absoluuttinen laatu määrittyy jälkimaun aromien ja voimakkuuden sekä niiden keston perusteella. Vajaalla sivulla selviää tiivistettynä tuottajan eri viininviljely- ja tuotantovaihtoehdot eri laatuisille viineille. Muutamalla sivulla perehdytetään muutaman Winespectatorin konkreettisen arvion perusteella erilaisiin hinnan ja laadun suhteisiin sekä viinien sopiviin käyttötarkoituksiin. Steiman kehottaa jokaista itse valitsemaan vaikka kolme samat pisteet saanutta, mutta eri hintaista viiniä sekä maistamaan ne sokkona. Tämän perusteella kukin voi sitten löytää käyttötarkoituksiinsa parhaimman viinin. Tällä periaatteella on jo hyvällä tiellä asiantuntijaksi (connoisseur).

Pelkästään halpoja viinejä juovat ovat myös snobeja

Snobin ja asiantuntijan ero on siinä, että asiantuntijalla on avoin mieli. Hän tunnistaa viinin laadun välittämättä viinin alkuperästä tai tuottajasta (ja siten hinnasta). Snobeja ovat myös he, jotka juovat ainoastaan halpoja viinejä, sillä varsinaisten snobien tapaan he juovat vain niitä viinejä joita heidän omasta mielestään tulisi juoda.

Kirjan tarkoitukseksi Steiman kuvaa mahdollisimman suuren tyydytyksen saamisen totuuden hetkestä eli kun viini koskettaa huulia ja viiniä hengitetään sisään sekä siemaillaan. Keskiaikaista Talmud-oppinutta mukaillen sanoma olisi myös ”juo sitä mitä tekee mieli ja kokeile uusia asioita.” Kaikki muu on selittämistä tai loputonta väittelyä. Potentiaaliselle snobin alulle tämä kirja saattaa olla masentava, vaikka kyllä heillekin siinä tietoa riittää. Esimerkiksi Bordeaux’n aateliskalenteri annetaan, samoin Cote d’Orin Grand Cru –palstat sekä Bordeaux’n kuuluisimpien tuottajien kakkosviinit.

Rypälelajikkeista esitellään kansainväliset eli Uuden Maailman viljelemiä ja muutamia eurooppalaisia maakohtaisia lajikkeita. Lisäksi harvinaisina ”kummina lajikkeina” (oddballs) Chasselas, Pohjois-Italian Tocai, Verdelho ja Tokaji viininä, joka on pääasiallisesti valmistettu Furmint-lajikkeesta, sekä tummista lajikkeista Cabernet Franc ja Malbec. Euroopasta nimetään tärkeimmät alueet. Uuden ja Vanhan Maailman erona tähdennetään, että Uudessa Maailmassa luokittelu tapahtuu lajikkeen mukaan kun kuluttajat eivät käytännössä tunnista alueita.

Kirjan pelkistävää tyyliä kuvaa, mikäli laatumainetta ei ole, Argentiinan koko maakuvaus: ”Mendoza on suurin alue. Sen punaviini, valmistettuna Malbecista, on pehmeä ja helposti juotava. Avaintuottajat Bodegas Esmeralda, Catena, Trapiche.” Kalifornian Sauvignon Blanc -viinien valmistusperiaatteeksi Steiman kuvaa tuottajien tavoitteen hukuttaa lajikkeen ominaisaromit. Viinin tyyli riippuu kaikkein eniten viininvalmistajan valintaperiaatteista.

Steimanin epäortodoksisia menetelmiä

Mikäli kaikki viini ei kulu on se kätevintä pakastaa avatussa pullossa, sillä 95 % sen mausta on jäljellä sulattamisen jälkeen, tosin hapot ja tanniinit hieman kärsivät. Ravintolan liian lämpimänä tarjotusta viinistä Steiman selviytyy jäähdyttämällä sitä hetken lasiin laitetulla jääpalalla. Liian kylmän viinin voi jättää pöydälle jäähdytysastian asemesta. Etikettien tulkinnasta on muutama sivu, mutta kun etikettien tehtävä on erottaa viinit toisistaan kannattaa tämä Steimanin mukaan pitää mielessä eikä antaa merkintöjen johtaa itseään harhaan, kun laadun kannalta olennaisimmat asiat joka tapauksessa puuttuvat. Lopussa on kymmenen tiivistettyä viinimyyttiä, jotka kannattaa ajatuksella lukea.

Kirjassa on käytännössä jossakin laajuudessa käsitelty kaikki viiniin liittyvät asiat. Moniin vastaaviin isojen kuvien koristamiin perusteoksiin verrattuna tämä on todella tiivis tietolähde. Steimanin teksteissä on näkemystä ja niiden perustelut ovat (valtaosin) vakuuttavia. Kirjalla pääsee hyvin sisälle viinien kiehtovaan maailman kun lähtökohtana on tyydytyksen hankkiminen. Lukijan kannalta tekijän mielipiteiden ilmaisu pitkien ja sinänsä ilman tulkintaa merkityksettömien listojen antamisen asemasta tuottaa selvää lisäarvoa. Ero näkyy hyvin verrattaessa Alkon (ja monien muiden) asiapitoisiin, kuvaaviin teksteihin, joissa ei tasapuolisuuden nimissä saa liikoja tulkita.

Kriittinen tarkkailija tosin voisi kommentoida, että Winespectatorin osuus lehtenä on olennainen monien huippukalliiden viinien imagonmuodostuksessa ja samoin siinä, että viinien välineluonnetta korostetaan kellari- ja investointihyödykkeenä. Teoksella ja sen kertaamisella pitäisi normaalista viinikärpäsen puremasta selvitä pitkällekin. Sanoma on, että kukin itse määrä viinin sopivuuden ja hyvyyden omiin käyttötarkoituksiinsa. Viineistä nauttimisessa riittää hyvin terve järki, omien mieltymysten tunnistaminen sekä jonkinlainen taustatieto.

Ismo Järvinen

Harvey Steiman: Wine Spectator’s Essentials of Wine. A guide to the Basics. M. Shanken Communications/ Wine Spectator Press. New York 2000. ISBN 1881659615.