Tumma Negroamaro, tai erikseen kirjoitettuna Negro Amaro, on Etelä-Italian ja käytännössä Apulian tanniinisia ja suhteellisen hedelmäisiä viinejä tuottava lajike. Negro tarkoittaa mustaa ja amaro karvasta, mikä kertonee mistä viineissä on (ollut paikallisten mukaan) kyse. Lajiketta voi pitää yhdessä Primitivon tai kansainvälisesti Zinfandelin kanssa alueen laadukkaimpiin kuuluvana, mikä ei välttämättä absoluuttisella laatutasolla ole kehumista kun viinien tärkein myyntivaltti on edullinen hinta, tosin vulkaanisen ja aluskasvimaisen maaläheisyyden avittamana. Laadullisesti Zinfandel on Negroamaron yläpuolella, etenkin laatuviineissä tärkeiden tyylikkyyden ja tasapainon osalta. Negroamaro kuuluu Nautiskelijalla Etelä-Italian tummaan sekoitteeseen. Puhtaat Negroamaro-lajikeviinit ovat, etenkin laatuviineinä, harvinaisia. Viinit hyötyvät tammituksesta.

Rypäle on Etelä-Italian paikallislajikkeita. Lajikkeen vuoden 2000 Italian eli käytännössä Apulian viljelyala oli 16 760 hehtaaria. Kymmenen vuotta aikaisemmin rypäleen viljelyalat oli vielä lähes tuplasti suurempi 31 000 hehtaaria. Viljelyalan supistumista on avitettu EU:n tukiaisilla EU:n ylijäämäviinijärven pienentämiseksi. Virallisessa Italian viinien laatuhierarkiassa rypäleen maineikkaimpana esiintymispaikkana voi pitää Apulian Salenton niemimaan viinejä, kuten Brindisi, Copertino, Salice Salentino ja Squinzano. Monissa muissa viineissä on mukana sivuosan esittäjänä ja täydennerypäleenä. Kaikkein korkeimman laatutason viinejä lajike ei kuitenkaan tuota.

Negroamaron kotiseutu on todennäköisesti sen nykyinen viljelyalue Apulia. Lajikkeen vanhemmista ei ole saatu selvyyttä. Kyseessä on kuitenkin vanha lajike ja ensimmäiset kirjalliset maininnat siitä ovat 1800-luvun alkupuolella, mutta erittäin todennäköisesti lajike on paljon vanhempi. Etelä-Italiassa on arvostettu kreikkalaisuutta, joten tarinoinnissa sen alkuperäksi on mainittu – monen muun Etelä-Italian paikallisen lajikkeen tapaan ‒ Kreikka. Geenianalyysit eivät ole todentaneet tätä alkuperätarinaa mitenkään.

Aikaisemmin lajikkeeseen sekoitettiin kohtuutanniinisia ja nuoruuden hedelmäisyyttä korostavia lajikkeita, mutta nykytekniikalla lajikeviinien valmistus onnistuu hyvin, kun (vihreät) tanniinit saadaan kesytettyä. Lajikeviinit vaativan yleensä muutaman vuoden säilytyksen, mutta eivät kestää pidempää lisäarvoa tuottavaa säilytystä. Negroamaro kehittyy pullossa nopeasti. Apuliassa riittää vanhoja köynnöksiä, joten tuottajilla pitäisi olla tarvittaessa laadukkaita rypäleitä käytettävissä.

Viineistä löytyy hedelmän aromeista kypsiä metsämarjoja yleensä selvän paahtuneina ja kuorimaisina sekä myös (hapan)kirsikkaa. Hedelmän aromit ovat kuitenkin yleensä ongelmallisen niukkoja. Aluskasvillisuus ja vulkaaninen (rikkimäinen ja savumainen) maanläheisyys ovat yleensä viinien tunnuspiirteenä. Perusviineissä assosiaatio tulee negatiivisiin vihdanlehtiin. Kuuma ilmasto tuottaa ylikypsiä niukkasävytteisiä aromeja. Tammen aromit ovat yleensä hiililinjalla. Chipsejä käytettäessä nuorena juotavissa viineissä on yleensä korostettu marsipaania ja myös vaniljaa/vanilliinia. Tanniineissa karvauden ja vihreyden hallinta on tärkeää, tosin sitä helpottaa lajikkeen luontainen hedelmäisyys. Tyylikkyyttä viineistä ei kannata hakea.

Viineihin alettiin viimevuosisadan lopulla hakea sävykkyyttä ja hedelmäisyyttä sekä myös konsentraatiota kansainvälisistä lajikkeista. Perinteinen ratkaisu pehmeyden ja kosiskelevuuden korostamiseksi on jättää punaviineihin selvää jäännössokeria, monesti selvän puolikuivana. Useimmiten lajike löytyy Nautiskelijan Etelä-Italian tumman sekoitteen viineistä.

Vanhana lajikkeena Negroamarolla riittää paikallisia synonyymejä: Negro Amaro, Abruzzese, Albese, Jonico, Lacrima, Nigroamaro, Purcinara ja Uva Olivella. Rypäleestä on suhteellisen aikaisin kypsyvä muunnos Negroamaro Precoce.

Nautiskelijan tietokannasta löytyy muutama lajikeviinin arvio.

Viinien laatupotentiaali    HYVÄ


Sivu päivitetty 7.9.2018.