Caveat emptor
Latinankielinen Caveat emptor on roomalaisen oikeuden periaate, jonka voi kääntää varokoon ostaja, tai vapaammin ostaja/kuluttaja on vastuussa tuotteen laadusta. Viinikirjoittelussa periaatteella ilmaistaan esimerkiksi yleisten suositusten ja varastointiaikojen kuvausten vastuuvapautta kirjoittajan/suosittelijan osalta.
Kuluttajalla on tämän periaatteeseen mukaisesti vastuu, jos esimerkiksi viini romahtaakin varastossa, on heikosti säilytetty tai kuljetettu tai ei yleensä käyttäydy ennustusten mukaan. Ruoan ja viinin yhteensovittamisessa tämä periaate merkitsee, että kuluttajan pitää varmistaa että yleisten periaatteiden lisäksi myös käytetty yksittäinen ruoka ja viini täyttävät suositusten ennakkovaatimukset.
Niin subjektiivisessa ja monien tekijöiden yhteisvaikutuksena syntyvässä asiassa kuin viinissä muu periaate tuskin olisikaan mahdollista. Kirjallisissa yhteyksissä käytetty lähdekritiikki on samantyylinen periaate, jossa lukija joutuu harkitsemaan esimerkiksi lähteen maineen ja perustelujen perusteella kuinka totta painettu asia on.
|