Viinien ja muiden juomien moniulotteisuutta ja siten niiden tulkintaa pyritään erilaisilla pistejärjestelmillä pelkistämään ihmisen muistamaan muotoon. Huippupelkistävässä pisteytyksessä useimmiten menetetään kuluttajan kannalta käyttötarkoituksen ja nautittavuuden kannalta oleellista tietoa. Toisaalta monet kuluttajat eivät halua lukea eivätkä etenkään tulkita riittävän yksilöiviä sanallisia kommentteja. Tämän vuoksi kuluttajavetoisissa arvioinneissa pyritään selkeään pisteytykseen sekä ainakin kohtuulliseen sanalliseen arvioon viinin tyylin selventämiseksi.

Edulliset volyymiviinit on suhteellisen helppo pelkistää, koska karrikoiden ilmaistuna ne joko toimivat mutkattomina juomina tai sitten eivät toimi ja ovat epämiellyttäviä (nauttimistarkoituksessa). Koska viinin laatuominaisuudet ovat yksilökohtaisia käytetään monesti paneeliarvosteluissa joko (laatuviinien) hienosävyt peittävää viiden pisteen skaalausta tai sitten juomat asetetaan paremmuusjärjestykseen (ilman yleistä sopimista pisteytyksen merkityksistä ja kalibroinnista).

Monesti viinin arvioija jättää pisteytyksen kokonaan pois, jotta kuluttajien olisi - ainakin Nautiskelijan tulkinnan mukaan - vaikea päätellä viinin laatutasoa erottelumielessä (ja kirjoittelussa panostetaan enemmän viiniin liittyvään oheiskirjoitteluun). Sanalliset kuvaukset jätetään monesti paneelimaisteluissa kokonaan pois, kun yhteinen kuvaus on monesti työlästä saada aikaiseksi.

Laatuviinien pisteystysjärjestelmät

Laatuviinipainotteisissa arvioineissa viinien erottelumielessä miniminä pidetään 20-pisteen järjestelmää. Yleensä viini maku saa merkittävimmät pisteet ja myös tuoksulla on merkitystä. Jäännöspisteet tulevat ulkonäöstä ja kokonaisuudesta.

Amerikkalaisten kehittämässä 100-pisteen järjestelmässä periaatteessa painotetaan samoja ominaisuuksia. 100-pisteen järjestelmässä viinien paremmuusjärjestykseen asettaminen on helppoa, kun skaala on tarpeeksi laaja.

Sadan pisteen tehokkuus tulee parhaiten esille (vähintään 80:n pisteen) laatuviinien erottelussa. Kun pisteet nousevat "lineaarisesti" laatuviineissä - puhumattakaan huippuviineistä - nousee hinta yleensä "eksponentiaalisesti". 100-pisteen järjestelmä on huippuviineissä suhteellisen luotettava sillä yleensä kaikilla on tiukat kriteerit vähintään 90 pisteen antamiselle.

Pisteytysjärjestelmässä on tärkeää tarkistaa pisterajojen merkitys kuvailujen perusteella. Pisteytyksen terävimmässä kärjessä pisteytystä kuvaavat adjektiivit monesti vaihtelevat. Nautiskelija käyttää suomalaiseen kouluarvosteluun verrattavaa järjestelmää (kymmenellä kerrottuna). Täydellinen viini saa vähintään 95 pistettä maistamishetkellä (eli viinin pitää olla kehittynyt ja potentiaalin realisoitunut). Näiden viinien osuus laatuviinialueiden tuotannosta lasketaan korkeintaan promilleissa. Kiitettävä viini saa 90-94 pistettä ja yleensä sitä kuvaa jo adjektiivi häkellyttävä. Tämä viini on niin voimakas, että käytännössä ruoan onnistunut yhdistäminen siihen (ilman budjettirajoitetta ja/tai Michelinin kolmen tähden veroista ammattitaitoa) on haaste.

Laatutietoinen kuluttaja pyrkiikin etsimään erittäin hyviä (85-89 pistettä) tai hintatietoisemmin 80-84 pisteen viinejä. Erittäin hyvä viini asettaa kotivalmisteiden ruoan kanssa jo kokin ammattitaidon ja etenkin raaka-aineiden hankinnan koetukselle. Hinnalla myydään puolestaan viinejä pistevälillä 70-79. Näitä viinejä kuvaa parhaiten englanninkielen keskinkertaista ilmaisemat average- tai mediocre-sanat. Välttävissä viineissä (60-69 pistettä) tärkeintä on mahdollisimman edullinen hinta.

Täysin juomakelvottoman eli hylätyn viinin pisteet ovat enintään 49. Yleensä kuitenkin jenkkiperusteisissa järjestelmissä juomakelvoton viini saa 50 pistettä eli se on kalibroitu nollapisteeksi. Toisaalta alhaisten pisteiden merkitys on vähäinen sillä 100-pisteen järjestelmää käytetään yleensä vai