Marsala on eniten menettänyt mainettaan (ja siten volyymiään) 1800-luvulla kukoistustaan eläneistä väkevöidyistä viineistä. Marsalan tuotantomenetelmät säädettiin niin myöhään kuin 1969 eikä niiden laatimisessa laatunäkökulma saanut merkittävää sijaa. Vakiintuneita valmistusmenetelmiä ei syntynyt koskaan ja tuotannossa alettiin panostaa volyymiin.
Kaksi käytettyä vaaleaa päälajiketta ovat paikalliset
Catarratto ja Grillo (laadukkaampi). Muita vaaleita lajikkeita ovat
Inzolia ja Damaschino sekä tummaa marsalaa varten Pignatello, Calabrese ja Nerello Mascalese. Tummista laadukkain on Calabrese tai tunnetummalta nykynimeltään Nero d´Avola. Nykyisin marsalan tuotanto on noin kymmenen milj. litraa, mikä on enää kuudesosa 20 vuoden takaisesta määrästä.
Viini luokitellaan viisiportaisen kypsytysiän ja makeusasteen mukaan. Fine on vuoden varastoitua, Superiore kaksi vuotta, Superiore Riserva neljä ja Vergine viisi sekä Stravecchio kymmenen. Kahta viimeistä laadukasta versiota ei käytännössä enää esiinny kuin kuriositeetteina.
Kuiva marsala on merkinnältään Secco (sokeria enintään 40 g/l), puolikuiva Semisecco (sokeria 40-100 g/l) ja makein on dolce (sokeria yli 100 g/l). Värivaihtoehtoja on kolme: tawnyn värinen Ambra, Oro (kultainen) sekä kolmantena punainen Rubino. Vain Ambraan saa nykyisin lisätä rypälemehutiivistettä.
Sisilialainen marsala nousi 1700-luvun lopulla kukoistukseen ja sen reseptissä yhdistyi viini, keitetty rypälemehutiiviste, brandy sekä tynnyrikypsytys. Marsala liittyy oleellisesti muiden maineikkaiden väkevien viinien tyylisesti englantilaisiin. Kyseinen herra oli nimeltään John Woodhouse ja vuosi 1773, kun hän kehitti Marsalan sherry ja madeira esikuvinaan. Sisilialaisilla oli tosin jo aikaisemmin ollut tapana keittää rypälemehutiivistettä sekä lisätä siihen mausteita. Markkinansa viini löysi etenkin Englannin laivastosta. Nimi tuli samannimisestä Länsi-Sisilian paikkakunnasta, jonka nimi oli johtunut arabien nimestä
ALLAHIN SATAMA, Marsh-el-Allah.