Toimittaja Mikko Montonen

Montosen kirjoittaminen alkoi 1980-luvun puolivälin jälkeen painottua yhä enemmän gastronomiaan ja siinä erityisesti juomapuoleen. Aihepiiriin hän oli kuitenkin tutustunut työhön liittyvien matkojen yhteydessä. Montosen työ Ilta-Sanomissa oli vähän ennen päättynyt, kun juuri toimintansa aloittanut Citylehti tiedusteli vuonna 1986 Montosen kiinnostusta gastronomiasta kirjoittamiseen. Matkan varrella Montosen kiinnostus kohdistui yhä enemmän juomapuolelle, sillä “reseptijournalistiikka” tai yleensä kotitalousopettajapuoli ei kiinnostanut. Ruoka ja viini kuuluvat Montosella kuitenkin yhteen. Hän on myös kirjoittanut ruokapuolen ammattilaisten kanssa oluen käytöstä ruoan valmistuksessa. Pari vuotta sitten hän kuitenkin päätyi yllätyksekseen Saksan viinitiedotuksen Moderni ruoka ja moderni saksalainen viini -kansioon, jossa muut kirjoittajat olivat ammattikokkeja. Monipuolinen Montonen on ollut suunnittelemassa myös Kaikilla mausteilla -televisio-ohjelmaa, jossa ruokaan kuuluivat konkreettiset viinisuositukset.

Vuonna 1988 hän siirtyi Iltalehteen lifestyle-puolesta vastaavaksi toimittajaksi ja toimi välillä myös uutispäällikkönä. Hän kirjoitti Iltalehteen säännöllisesti viinistä. Vuonna 1994 hän palasi freelance-toimittajaksi, jolloin juomapuoli ja erityisesti viini alkoivat dominoida, kun niihin löytyi myös aikaa. Hän on kirjoittanut Viinilehteen sen perustamisesta, vuodesta 1989, lähtien ja kirjoituksista merkittävä osa on nykyisin ammattijulkaisuissa. Taloussanomista voi kuitenkin lukea myös hänen ravintola-arvostelujaan. Montonen myös kouluttaa ravintolapuolen ihmisiä sekä järjestää viiniaiheisia yksityistilaisuuksia. Hän on toiminut myös sommelier- ja olutkilpailujen tuomaristossa.

Kun Montonen palasi “freeksi” vuonna 1994 alkoi viini olla nousukauden vauhdittama olutta enemmän esillä. Toimittajana Montonen pystyisi maksamaan vuokransa myös viinikirjoittelulla, mutta oman kiinnostuksen vuoksi oluet ovat myös tärkeitä, samoin kuin ravintolakulttuurin kuuluvat ravintola-arvostelut. Ravintola-arvioinneissa Montonen pyrkii “skrivaamaan myös hauskoista viineistä, joita ei ole saatavilla Alkosta ja joita ihmiset eivät uskalla välttämättä juoda ilman suositusta”. Juomien ravintolamyynnin vapautuminen on lisännyt työn mielenkiintoa ja mahdollistanut sellaisten viinien tulon Suomeen, jotka “eivät pysty vastaamaan ison vähittäiskauppaketjun huutoon”. Hotelli- ja ravintola-alan johtoportaan lehteen Vitriiniin Montonen kirjoittaa juuri viineistä, joita ei saa Alkosta. Ravintolapuolella tiedon saanti näistä viineistä on heikkoa, sillä he ovat pitkälti vain maahantuojien jakaman tiedon varassa.

Vähitellen yhä mielenkiintoisempia viinejä

Viini ei ole tullut Montoselle kodista vaan vähitellen “itse löytämänä”. 1980-luvun alussa hän jo muistaa hankkineensa bändien kiertueilla Saimaalla silloisen mittapuun mukaan “ihan kelvollisia viinejä”, kuten kuivia Bordeaux’n viinejä. Uuden Maailman viinejä ei silloin vielä Suomesta saanut. Vasta 1980-luvun puolivästä Arlandasta rupesi saamaan hyviä australialaisia viinejä. Matkoillakin hän alkoi ravintoloissa tilata hyviä ja mielenkiintoisia viinejä. Samalla hän alkoi myös tilata “kaiken maailman” viinilehtiä. Nopeasti lehtien määrä tosin paisui sellaiseksi, että “kaikkia australialaisia viinilehtiä ei millään ehtinyt lukemaan”. Myöhemmin sama ”hysteria on jatkunut kirjojen ostamisena”. Englannissa ja Yhdysvalloissa päivälehdet kirjoittavat myös mielenkiintoisia viinijuttuja. Jos Montosella on aikaa, niin netissä San Francisco Chronichlella on esimerkiksi hyvät sivut viinijuttuineen.

Citylehden “yhden sortin” viiniklubissa 1987 maisteltiin lyhyessä ajassa “kattava läpileikkaus Alkon sortimentista” pari sataa eri viiniä. Citylehden viiniklubi toimi silloin nuorekkaampana vaihtoehtona Uuden Suomen viiniklubille. Iltalehdessä Montonen päätyi viiniklubin asemesta valistuneen diktatuurin kannalle ja kirjoitti säännöllisesti muun työnsä ohessa viineistä ja arvioi uutuuksia. Iltalehdessä Montonen omaksui vähitellen arvosteluissaan sadan pisteen skaalan, “ehkä myös erottuakseen yleisemmin käytetystä 20:n pisteen skaalasta”. Arviointi tapahtui nimenomaan absoluuttisella eikä esimerkiksi Hesarin käyttämällä suhteellisella skaalalla, jossa viinejä verrataan keskenään. Omissa muistiinpanoissaan Montonen käyttää myös nykyisin sadan pisteen asteikkoa. Tasapisteissä paremmuusjärjestyksen ratkaisee sanallinen kuvaus ja erityisesti maku.

Viinitietoa lukemalla, maistamalla ja kiertämällä

Juomatietoa Montonen on hankkinut lukemalla, maistamalla, kiertämällä ja tietysti puhumalla tekijöiden kanssa sekä “käymällä plantaaseilla ja kellareissa”. Viinikirjoja on hyvä lukea, etenkin jos kirjoittajat ovat hyviä. Amerikkalaisista kirjoittajista hän ei ole innostunut, vaikka Winespectator on näyttävä lehti. Hyviä kirjoittajia on monissa maissa, mutta kieliero estää joidenkin lukemisen. “Maailmalla kirjoittajien kanssa samoissa tilaisuuksia kiertäessä ja jutellessa huomaa kuitenkin, ketkä ovat hyviä.” Viinitalon tavaran laadun voi arvata jo pihalla tai viimeistään sisällä näkemällä valmistajan hygieniatason ja laitteiden tason. Myös perinteisillä viinialueilla on huomattavia eroja valmistajien teknisessä tasossa ja hygieniassa. Perinteisesti kirjavatasoisen Bulgarian lisäksi esimerkiksi Toscanassa Montosella on ollut järkyttäviä kokemuksia. Välimeren viinien heikkoa matkustamista selittää joskus, neutraalien, mitäänsanomattomien rypälelajikkeiden lisäksi, heikko tuotantotekniikka ja hygienia. Vierailut käyvät työstä, mutta ovat erittäin opettavaisia. Viinimessuista Montoselle tärkeimmät ovat joka toinen vuosi järjestettävät Bordeaux’n Vinexpo, koska se on globaalia ja siellä ovat “melkein kaikki”. Lontoon messut puolestaan ovat mielenkiintoiset sen vuoksi, että siellä on Uuden Maailman pientuottajia ja sieltä löytää “eniten uusia jänniä asioita”. Ne eivät tule muualle, sillä käytännössä niiden koko vienti menee Englantiin. Kotimaassa tärkeä on ViiniExpo ja sen ammattilaispäivät. Muitakin messuja on maailmalla ja viime vuonna messuväsymys alkoi vaivata jo marraskuussa. Muistiinpanot ovat “hyvässä epäjärjestyksessä” ja niiden myöhemmän hyödyntämisen kannalta on oleellista muistaa milloin suunnilleen jotakin on maistanut. Montonen tekee messuilla muistiinpanoja maisteluistaan ja povitaskuun sopiva 50:n sivun reseptikirja voi hyvin täyttyä yhden päivän aikana muistiinpanoista. Messuilla tulee maisteltua päivässä helposti kolminumeroinen luku viinejä.

Alkuvuoden aikataulua kiristää kahdesti järjestetty Helsinki Beer Festival, jossa Montonen on yhtenä partnerina. Tämän vuoden olutmessuilla oli 14 000 kävijää kolmen päivän aikana. Tämä olutkulttuuritapahtuma on täyttänyt järjestäjien odotuksen. Olutpuolella tärkeimmät messut Montosella ovat Great American Beer Festival Denverissä. Tarjolla on toista tuhatta vain amerikkalaista olutta, mutta olutrintamalla Yhdysvalloissa tapahtuu eniten. Viime vuonna Montonen oli myös ensimmäistä kertaa kilpailutuomaristossa. Denverin kilpailun luokittelu on jo taidetta, sillä siellä oluet luokitellaan 50:een eri ryhmään. Oluenmaistamisen ainoa ero viininmaisteluun verrattuna on se, että kielen takaosassa aistittavien katkeroaineiden selvittämiseksi sitä on myös hiukan nieltävä, mutta päivän maistelun “klaaraa yllättävän helposti eikä neljältä iltapäivällä ole suinkaan arvostelukyvytön”. Toinen Montoselle tärkeä olutmessujen paikka on Belgian Gent. Belgialaiset suosivat vahvoja oluita ja Montonen pyrkii yleensä maistamaan vain uutuudet.

Maistaminen ei saa olla itsetarkoitus

Hyvästä viinistä on luontevinta nauttia hyvän ruoan kanssa. Itsetarkoituksellinen viinien testaaminen ilman mielekästä teemaa ei ole “hirveän innostavaa puuhaa”. Vähemmän viinejä maistavalle tavalliselle harrastajalle on tosin mielekästä kerääntyä porukassa maistamaan viinejä. Tosin Montonen maistaa sokkona kerran kuukaudessa lauantai-iltapäivisin viinien kanssa tekemisissä olevalla kaveriporukalla viinejä jonkin teeman puitteissa. Se on Montoselle “sosiaalista ja opettavaista toimintaa, jossa myös syljetään”. Viinit voivat olla kummajaisia tai muulla loogisella teemalla valittuja. Montosen viimeisin teema oli esimerkiksi Rhônen rypäleet muualta kuin Rhônesta. Aperitiivina oli lisäksi rehellisesti makea itävaltalainen Pinot Noir. Montonen jakaa mielellään yksittäiset, maailmalta raahatut erikoisuudet muiden niistä kiinnostuneiden henkilöiden kanssa. Tutussa ryhmässä erikoisuuksien maistelu on paitsi opettavaista myös hauskaa. Arkiviinit ja myös hieman pullokypsytystä vaativia laadukkaampia viinejä Montonen hankkii pääosin kotimaasta. Hyviä arkiviinejä saa viidenkympin molemmin puolin eikä niistä paljoa enempää kannata maksaa. Hintaluokassa 39-49 mk löytyy kaikenlaista tavaraa eikä hinta kerro laatua. Maailmalta Montonen hankkii mielenkiintoisia viinejä, joita hän joko on maistanut tai haluaa maistaa. Monesti ne ovat yksittäisiä pulloja. Harvinaista herkkua olevia viinejä, kuten hyviä Burgundereita, Montonen saattaa hankkia sen verran mitä mukaan saa kulkemaan ja mitä nykypäivänä lompakko sallii.

Kallis pinot noir kiehtoo

Montonen on Burgundereiden ja samppanjan ystävä. Hän yrittää myös maailmalta löytää hyviä pinot noireja ja joskus niitä löytyykin. Pinot Noirin arvo tunnetaan kaikkialla eikä Montonen ole löytänyt yhdistelmää hyvä ja halpa Pinot Noir. Hyvän aikaa Montonen on ollut mieltynyt Rhônen lajikkeisiin ympäri maailmaa. Niissä on vaihtoehtoista monimuotoisuutta verrattuna maailman valtarypäleisiin. Montosen nyrkkisäännön mukaan hyvä viini kannattaa juoda mieluummin nuorena ja hedelmäisenä kuin vanhana ja kuivuneena, jolloin siinä ei ole muuta kuin menetettyjä mahdollisuuksia. Tosin laatuviineissä vanheneminen on hyvin yksilöllistä. Montonen ei ole oksidoituneiden viinien ystävä, mutta ei myöskään edusta kalifornialaista näkökantaa, jonka mukaan vuoden 1996 cabernetit pitäisi juoda jo pois. Pienen kypsyttämisen jälkeen viinit sopivat hyvin myös ruokien kanssa.

Montonen ei tunnustaudu ensisijaisesti Bordeaux’n ystäväksi, mutta esimerkiksi järkevän hinta-laatusuhteen Pichon-Lalandeja on tullut hankittua useita vuosikertoja. Hyviä italialaisia, lähinnä Piemontesta ja Toscanasta, on tullut hankittua kellariin, samoin kuin hyviä espanjalaisia. Uuden Maailman viinejä Montonen on yleensä hankkinut yhden pullon paitsi zinfandeleita, joiden ystävä hän on. Uuden Maailman kehitystä Montonen on kaiken aikaa seurannut erityisellä mielenkiinnolla ja parhaiten hanskassa on Chile harvalukuisista tuottajista johtuen. Uuden Maailman tuottajat ovat myös oppineet terroirin merkityksen eikä enää pelkkä tekniikka riitä persoonallisiin viineihin. Näissä viineissä on nykyisin tammitus vähentynyt ja hedelmää korostetaan. Montosen maku on kehittynyt myös samaan hedelmäisyyttä arvostavaan suuntaan.

Valkoisista sauvignon blancit tulee juotua nuorina, paitsi Baron de L, joka kestää ja ansaitsee kypsytyksen. Saksalaisen kielialueen Riesling on myös ihan hyvää ja on kuivista viineistä pitkäikäisin. Huippuviinejä tulee myös muualta kuin Ranskasta. Yksittäisiä suosikkimaita Montosella ei ole, kun monia jaloja rypäleitä viljellään globaalisti ja Montonen seuraa kaikkia maita eikä ole erikoistunut yksittäisiin alueisiin. Tiukalla erikoistumisella Suomessa “tuskin voisi vuokraansa maksaa”.

Viinikulttuurissa sarkaa edessä

Viinikauppa vapautuu jossakin vaiheessa Montosen mielestä, vaikka aikataulua on vaikea ennustaa, kun edellinen hallitus ei halunnut keskustella asiasta ja nyt on melkein sama hallitus. Viini ei ole niin kumma elintarvike, että sen jakelu pitäisi keskittää yhdelle kauppaketjulle. Viini on ruokakärryn luonnollinen jatke. Monopolin purkaminen ei supistaisi viinivalikoimaa. Missään muuallakaan maailmassa ei Tuupovaaroissa ole iso valikoima eikä sitä nytkään ole maaseudun Alkoissa. Kilpailutilanteessa posti ja kuriirit toimittaisivat tarvitseville viinit perille. Alkoon on tosin tullut nykyisin “ihan toisenlaista kaupallista draivia”. Alkon nykyinen valikoima on parantunut ja paranee ja “aina on parantamisen varaa”. Jos Alko olisi palveleva erikoismyymälä, sen pitäisi myös myydä varastoituja viinejä eikä raha ole ainakaan esteenä.

Suomen viinikulttuurissa ja valikoimassa on paljon menty eteenpäin, mutta “taivalta on vielä joka saralla edessä. Ymmärrän monopolin paineet hyvin, että se ei pysty isona firmana kaikkeen reagoimaan, kun sen on myös huolehdittava bulkkisoaven jakelusta ja hankinnoista. Ravintolapuolella pitäisi tuntea keskimäärin huomattavasti suurempaa mielenkiintoa viineihin ja niiden valikoimaan. Laajaa tarjontaa voi hyödyntää muussakin kuin vapaassa hinnoittelussa.” Ravintolaelinkeinon ongelma on ketjuuntuminen, etenkin pääkaupungin ulkopuolella, eikä saman valikoiman ketjuille ole usein vaihtoehtoja.

Ismo Järvinen

Sivun julkaistu ensimmäisen kerran 19.6.1999 ja Nautiskelijassa 15.10.2006.