Stockmannin Alkon myymäläpäällikkö Markku Ilvestie

Alkokin on kehittynyt asiakaspalvelua ja asiantuntemusta korostavaksi ketjuksi, jossa vielä 1960-luvun tiukkailmeinen kyttäysmentaliteetti on väistynyt ja “kaikki ymmärtävät asiakaspalvelun merkityksen”. Ulospäin suuntautuneeksi itseään kuvaavalle Ilvestielle nykyinen lähtökohta, jossa sekä asiakas että myyjä ovat tyytyväisiä, muodostaa hyvän kaupan ytimen. Nykyisin Alko teettää asiakastyytyväisyystutkimuksia eikä halua olla verrokkejaan, kuten pankkeja tai vakuutuslaitoksia, heikompi. Stockmannin Alkossa sopiva tavoite on Stockmannin tasoa vastaava asiakastyytyväisyys. Ilvestien mukaan kiehtova ajatusleikki olisikin, mitä tapahtuisi, jos nykyisin palattaisiin aikaisempaan kontrollointimentaliteettiin. Vastauksena olisi epäilemättä laittoman viinan ja salakaupan lisääntyminen sekä nuorison kapinointi.

Ilvestien toinen Alkon työpaikka oli Kuusisen Kauppakujan viinimyymälä ja sen päällikkyys vuonna 1983. Tämä vuonna 1962 perustettu viinimyymälä oli myös Suomen ensimmäinen itsepalvelumyymälä eikä asiakaspalvelu ollut silloinkaan siellä tuntematon. Vuonna 1990 myymälä muutti Stockmannille. Kooltaan pieni Stockmannin myymälä myy melkein yhtä paljon kuin Turun, Tampereen sekä Helsingin Forumin ja Itäkeskuksen neljä myymälää yhteensä. Myymälän myyntipinta-ala on 192 neliömetriä. Stockmannille keskitetäänkin yleensä pienten myyntimäärien erikoisviinit ja muualle niitä jaetaan enimmäkseen tilausten mukaan.

Ilvestien mukaan myymäläpäällikön toimenkuvassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Taloudellinen vastuu on lisääntynyt, mutta pääkonttorin kontrolli on edelleen tiukkaa. Perinteisesti myymäläpäällikkö on saanut valita osa-aikaiset työntekijät ja Ilvestie on pyrkinyt palkkaamaan ulospäinsuuntautuneita ja tietäviä myyjiä. Mahdollisesti joskus vapautuvaan kilpailuun voidaan vastata tietävällä henkilökunnalla ja asiakaspalvelulla. Aikaisemmin työtahti oli väljempi Alkoissa, kun “rahaa tuli kuin suokuokalla” sisään, mutta nykyisin löysät on otettu myös henkilökunnan osalta pois. Myymäläpäällikölle ja henkilökunnalle valikoiman runsaus tuo työhön lisämotivaatiota. Ilvestielle uudet tuotteet ominaisuuksineen ja rypälelajikkeineen tulee lokeroitua rutiinilla vanhojen tietojen perusteella. Pieni varastokin merkitsee vain useampia tilauskertoja. Stockmannin Alkoon tulee viikossa noin 70 lavaa juomia.

Laatuviinitkin olivat vielä 1970-luvulla kohtuuhintaisia. Vaikka tarjonta olikin suppeaa, niin Alko myös hankki ja listasi niitä. Ilvestietä hieman harmittaa, kun ei silloin ymmärtänyt joidenkin myymälässä seisseiden jäännöseräviinien edullisuutta. Esimerkiksi vuoden 1961 makea Sauternes Château d’Yquem maksoi 1960-luvun lopussa 8 mk pullo ja Pauillacin 1959 Lafite-Rothschild 12 mk. Alkon valikoimakin on laajentunut Ilvestien uran alkuajoista ja yhä enemmän löytyy myös viininharrastajalle sopivia viinejä. Ilvestien näkökulmasta viinibuumi alkoi jo 1980-luvun alussa, kun Alkoon tuli australialaisia, kalifornialaisia ja eteläamerikkalaisia Uuden maailman kohtuuhintaisia viinejä. Nykyisin myydyimmistä espanjalaisista viineistä tuli vasta 1980-luvun alussa ensimmäinen Riojan Gran Reserva.

Erikoisuuksille riittäisi kysyntää

Siihen asti viinit olivatkin olleet “elitististä snobbailua”, mutta valikoiman laajentuminen ja kohtuuhintaiset viinit toivat uusia harrastajia ja kerääjiä. Kun tarjontaa riitti, niin Ilvestiellekin viinit muodostuivat “postimerkkiharrastukseksi”, jossa erikoisuudet on pakko maistaa ja harvinaisuudet saatava kellariin. Ilvestiekin jäi monien muiden lailla viininmaistelukoukkuun. 1970-luvulla oli yksi helsinkiläinen viiniseura, Viininystävät ry, kun nykyisin on “kymmeniä viiniseuroja ympäri Suomea Lappia myöten”. Silloin oli myös viini-informaatio “kiven alla” ja Akateemiseen Kirjakauppaan alkoi vasta 1980-luvulla ilmestyä viinikirjallisuutta.

Alkon ostajat ovat nykyisin laajentaneet valikoimaa ja “toivottavasti laajentavat edelleen”, sillä pienille erille riittää aina kysyntää. Ilvestien mielestä Alkosta pitäisi saada myös paljon erikoisuuksia, sillä hyville ja uusien alueiden viineille riittää aina kysyntää. Ilvestien kokemuksen mukaan uudet harrastajat ovat valmiita maksamaan viinistä 200 markkaa kun vanhojen harrastajien rajana on yleensä 300-400 markkaa.

Viinikouluttajankin riitti 1970-luvulla kertoa “kuinka valko- ja punaviini valmistetaan, mutta nykyisin kerrotaan rypälelajikkeista ja niiden ominaisuuksista, riistaviineistä sekä eri viinialueista”. Alkeisopetusta ei enää tarvitse pitää. Stockmannin asiakkaat tulevat nykyisin myös ruokalistan kanssa ja kysyvät eri ruokiin sopivia viinejä. Asiakkaat kysyvät myös erikoisruokien, kuten strutsin, kanssa sopivia viinejä. Samppanjan ystäville puolestaan kysellään sopivia samppanjoita. Netistä on puolestaan apua esimerkiksi syntymävuosien viinien etsimisessä sekä viinien hintojen selvittämisessä ja vertailussa. Tuottajien kotisivuilta voi löytyä lisätietoja vaikka toimitusvalikoiman harvinaisemmista viineistä.

Autolla pitkin Euroopan viinialueita

Ilvestielle viininharrastukseen kuuluu oleellisena osana viinimatkailu omalla autolla. Euroopan merkittävistä viinimaista Ilvestieltä onkin jäänyt tutustumatta vain “jumalattoman kaukana sijaitseva” Portugali. Merkittävästi viinimessuista on puolestaan vielä tutustumatta Veronan VinItaly. Kun Ilvestien poika Juha syntyi vuonna 1976, niin jo kahdeksankuukautisena hän pääsi maistamaan Chambertinin palstan kiven ja hiekan makua. Ilvesteiden vuosirytmiin kuului silloin matkustaa kolme kertaa vuodessa eri viinialueille.

Matkustamista helpotti vielä Alkon silloiset säädökset, että jos piti lomaa talvella, niin sen sai puolitoistakertaisena. Kun Juhalle oli kertynyt muutama vuosi lisää, niin hän pääsikin sitten vanhempien mukana tutustumaan eri viinimessuihin. Pojan kilpalaskettelu toi myös isälle viinien lisäksi aikaa vievän lasketteluharrastuksen sekä huoltojoukoissa että itse rinteessä. Isä ei kuitenkaan kadu, että lomien ja vapaa-ajan lisäksi “rinteisiin meni omakotitalon verran rahaa”.

Matkustaessa Ilvestielle tärkeää on ollut myös Alkon ulkopuolisten viinien hankkiminen jo harrastuksen alkuajoista lähtien. Harrastuksen alkuaikoihin kuului myös muutaman viikon työskentely lomalla Pomerolissa Château Neninissä. Parhaimmat viinimatkailupaikat ovat Ilvestielle olleet Bordeaux, jossa on “mukava kruisailla tuttujen nimien seassa”. Kaunein paikka on puolestaan ollut Moselin laakso, ja karuimmat alueet Rioja ja Toscana.

Alkoissa on suppeahko toimitusvalikoima, jonka viinejä maahantuojat toimittavat tilausten perusteella. Stockmannilla on muutama toimitusvalikoiman tuote myös hyllyssä. Toimitusvalikoiman osuus Stockmannin myynnistä on “erittäin pieni, alle yksi prosentti.” Ilvestien mukaan asiakkaat eivät ole löytäneet toimitusvalikoimaa, mutta maahantuojatkaan eivät ole täyttäneet toimitusvalikoiman tuotteilla normaalivalikoiman aukkoja vaan ovat listanneet siihen kilpailevia rinnakkaistuotteita. Toimitusvalikoima on melko suppea myös viinien suhteen. Ilvestien mielestä ei ole mitään järkeä listata toimitusvalikoimaan lisää esimerkiksi viskejä ja konjakkeja kymmenien jo normaalivalikoimassa olevien tuotteiden lisäksi.

Isolle miehelle vahvat viinit

Ilvestie luonnehtii, että iso mies tarvitsee vahvat viinit. Hänen suosikkejaan ovat laatuviinirypäleet, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Pinot Noir, Sangiovese, Nebbiolo, Sauvignon Blanc ja Chardonnay. Eurooppalaiset ja etenkin ranskalaiset viinit nousevat Ilvestien suosikeiksi. Ranskalaisten osaaminen on korkealla tasolla ja he valmistavat viininsä pieteetillä. Heidän viininsä ovat moninaisia tuoksun ja maun suhteen.

Uuden maailman Cabernet Sauvignon on esimerkiksi usein “tasalaatuista pötköä”. Uuden maailman tammitetusta Chardonnaysta puolestaan puuttuu usein tammen alta pohja päinvastoin kuin burgundereista, joista itse rypäleen olemus on esillä. Uuden maailman tuottajilla tuntuu olevan halu liiallisella tammella ja konsentraatiolla korostaa pystyvänsä valmistamaan vahvoja ja voimakkaista viinejä. Lisäksi liiallinen lämpökontrollointi vähentää Ilvestien mielestä monesti Uuden Maailman viinien kirjoa. Ystävällisiä ruokaviinejä ne ovat kuitenkin harvoin.

Ilvestie nauttii huippuviinit ja harvinaisuudet yleensä kaveriporukassa maistellen ja vertaillen. Viikonloppuisin ja juhlapäivinä ruoka ja viini kuuluvat oleellisesti yhteen. Monesti ennen ateriaa maistellaan ensin viinejä ja sitten ne yhdistetään ruoan kanssa. Ruoan ja viinin yhdistäminen vaatii kokemusta, mutta aina yhdistelmä ei kuitenkaan ole toimiva vaan yllätyksiä tulee. Raaka-aineen voimakkuuden arvioiminen on oleellista ja Ilvestien nyrkkisääntönä “tumma liha vaatii tumman viinin ja kypsä liha kypsän viinin”. Viinin ominaisuuksien on vastattava ruoan ominaisuuksia. Hyviä ruokaviinejä ovat Rhônen, Margaux’n ja Pomerolin viinit. Viinien hankinnassa Ilvestie keskittyy tiettyihin perinteisiin laatuviinialueisiin, kuten Bordeaux, Burgundi ja Piemonte sekä muutamiin näiden alueiden ulkopuolisiin yksittäisiin herkkuihin, kuten Vega Sicilia ja Pesquera.

Muistettavia viinejä Ilvestielle ovat olleet “paras viini” Leoville-Las-Cases 1961, Rausan-Gassies 1962, sekä makea Lafeurie-Peuraguey 1947. Viimeisin elämys on ollut aromeillaan huoneen täyttävä madeira Bual 1863 jo unohtuneelta tuottajalta. Samppanjoista suosikiksi on puolestaan noussut Bollinger Grande Année 1988. Kellaria Ilvestie puolestaan laajentaa edelleen eläkepäiviään silmällä pitäen. Kellariin hankitaan viinejä tarkkana vuosikerran ja laadun suhteen, jotta viinit eivät kypsy yhtä aikaa. Kellarin laajuutta hän kuvaa lappalaisittain “petäjän kahta puolta niitä jököttää”. Vuotta 1999 Ilvestie kuvaa samppanjavuodeksi, sillä vuosituhannen vaihteeseen kuuluu “ehdottomasti” kunnon samppanja. Hyvät vuosikerrat 1988-1990 loppuvat ennen sitä ja monet firmat ovat jo aloittaneet hamstrauksen. Perussamppanjat eivät kuitenkaan lopu vaan laadukkaat vuosikertasamppanjat, joita Alkostakin saa kohtuuhintaan.

Ismo Järvinen

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 20.12.1998 ja Nautiskelijassa 14.10.2006.