| YHTEISET OMINAISUUDET: |
Rypäleiden kuvaukset löytyvät omista kohdistaan. Yhteistä lajikkeille on kuitenkin tärkeimpänä selvät hedelmävetoiset ominaisaromit ja yleensä iän myötä kehittyvät ja lisäarvoa tuottavat aromit, voimakkaankin tammituksen kesto (Rieslingiä lukuun ottamatta), reilu hedelmäisyys, selvät luontaiset hapot (Viognier on rajatapaus ja kuumassa ilmastossa hapottaminen on oletusarvoisesti mietojen viinien tuottamisen edellytys.) sekä suotuisa reagointi terroir’han, tai Nautiskelijan kielellä selvät maaperän aromit. Punaviineissä pitää olla pitkääkin säilytyspotentiaalia ja myös valkoviinien pitää säilyä muita lajikkeita pitempään.
|
| |
|
LAJIKKEET: | Kansainvälisillä lajikkeilla tarkoitetaan alun perin ranskalaisperäisiä Uuteen maailmaan ja muihin maihin siirtyneitä huippulaatupotentiaalinsa perusteella arvostettuja ja valittuja lajikkeita. (Huippupotentiaali tarkoittaa puolestaan normaaleissa, esimerkiksi alle 10 euron, viineissä, että niistä pystytään valmistamaan vaihtoehtoisiin lajikkeisiin nähden selvästi laadukkaampia viinejä samalla hinnalla.) Näistä Nautiskelijan absoluuttisella skaalalla täydellinen laatupotentiaali on vaaleista Chardonnaylla sekä tummista Cabernet Sauvignonilla ja Syrahilla sekä viileämpää kasvuympäristöä vaativalla Pinot Noirilla.
Kiitettävä laatupotentiaali on vaaleista Sauvignon Blancilla, Semillonilla ja Viognierilla. Riesling on laajasti myös matkustanut ja osa luokittelee sen kansainväliseksi lajikkeeksi vaikka se vaatii viileää ilmastoa eikä käytännössä siedä tammitusta. Tummista lajikkeista kiitettävä laatupotentiaali on Merlot’lla sekä, joidenkin mielestä kansainvälisen lajikkeen määritelmän täyttävällä, Cabernet Francilla sekä mahdollisesti muilla Porvoon tumman sekoitteen lajikkeilla. Italian kuuluisuudet Sangiovese ja Nebbiolo eivät täytä kansainvälisen lajikkeen vaatimuksia, koska ne eivät pysty matkustamaan alueensa/maansa ulkopuolelle huippuviinejä tuottavana lajikkeena. Espanjan Tempranillolla on sama ”ongelma”, tosin sitä viljellään suhteellisen laajasti Argentiinassa.
|
Näitä lajikkeita viljellään ympäri maailmaa ja ne ovat sopeutuvaisia kasvuympäristönsä suhteen. Kuuman ilmaston sieto kuuluu määritelmällisesti myös kansainvälisiin lajikkeisiin, koska Uusi maailma ”kaupallisti” ne ensimmäisenä lajikeviineinä (vastakohtana Ranskan ja Euroopan alueluokittelulle ilman eksplisiittistä mainintaa lajikkeesta). Huippupotku edellyttää perusviiniltä reiluakin tammituksen sietokykyä.
Mikäli kuohuviineissä haluaa laadullisesti kilpailla samppanjan kanssa on myös Uudessa maailmassa käytettävä samoja samppanjasekoitteen Chardonnay- ja/tai PN-rypäleitä sekä etsittävä rypäleille alueen viileimmät kasvuympäristöt (sopivan maaperän ohella). Vaaleissa makeissa ja väkevissä viineissä puolestaan myös Uudessa maailmassa lajike on Muscat ja yleensä vielä sen laadukkain alalajike Petits Grains.
Uuden maailman määritelmä
Uudella maailmalla tarkoitettiin alun perin 1980-luvulla, ja myös myöhemmin, (1) kuuman tai vähintään (eurooppalaisittain) lämpimän ilmaston ei-länsieurooppalaisia maita, joissa käytettiin (2) modernia tekniikka ja tiedettä sekä viininkasvatuksessa (viticulture) että viininvalmistuksessa epäedullisia luonnonoloja kompensoimaan. Tyyli oli siis hedelmä- ja tammivetoista vastakohtana eurooppalaiselle maanläheisemmälle, niukkahedelmäiselle ja vaikeammin nuorena miellyttävälle tyylille, johonka tottuminen vaati opettelua.
Yksiselitteisesti kriteerit täyttäviä maita ovat (olleet) Australia, Chile ja Kalifornia. Uusi-Seelanti luetaan yleensä joukkoon, vaikka vain Pohjoissaarella on lämmin, sekä Etelä-Afrikka 1990-luvulta apartheidissa ja kauppasaarrosta vapautumisen jälkeen. Perinteisesti Argentiina on myös luettu Uuteen maailmaan, mutta siellä modernin tekniikan hyödyntämiskriteeri on täyttynyt vasta 200-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä. Pohjois-Amerikassa ongelmalliseksi tulevat Oregon ja Washingtonin osavaltio, vielä viileämmästä Kanadasta puhumattakaan.
Alunperinkään siis ex-Itä-Eurooppa tai nykyinen itäinen Keski-Eurooppa, Pohjois-Afrikka, Lähi-itä, kuten Libanon ja Turkki, tai mitkään varsinaisen Aasian maat eivät ole kuuluneet määritelmään. Etelä-Amerikan Uruguaytakaan ei ole laskettu Brasiliasta tai Perusta puhumattakaan.
Nykyisin rajaus on yhä ongelmallisempi, koska moderni huippukontrolloitu ”meijeritekniikka” on modernin laatuviinin ja etenkin markkinointikelpoisen vientiviinin perusedellytys kaikkialla, myös Euroopassa. Tosin heikommilla eväillä (tuotantotekniikan suhteen) yrittäjiä riittää osuuskuntavetoisessa Euroopassa ja muuallakin. Kotimarkkinoilla myytävät mahdollisimmat halvat ”maidonkorvikkeet” eivät yleensä moderniuden vaatimusta täytä. Huipputekniikka myös maksaa, joten kaikkein halvimpien viinien tuottamisessa sen käyttö ei ole oletusarvoista.
Uusi maailma käytännössä on yhä useammin alkanut tarkoittaa kaikkia ei-eurooppalaisia maita eli se on muuttunut puhtaasti maantieteelliseksi määritelmäksi, tosin ei Nautiskelijalla. Viileässä ilmastossa laatuviinien valmistaminen on myös helpottunut tekniikan parantuessa, kuten Kanadan ja Yhdysvaltain luoteisosien esimerkit osoittavat.
Näistä edellä kuvatuista lajikkeista (väljällä määritelmällä saadaan lisää lajikkeita) Nautiskelija käyttää myös yhteisnimitystä huippulajike vähintään kiitettävää laatupotentiaalia ilmaisemaan. Kansainvälisillä lajikkeilla tarkoitetaan, että kuluttajat haluavat ostaa niistä valmistettuja viinejä ja ovat valmiita maksamaan niistä (reilustikin) ylimääräistä muihin lajikkeisiin verrattuna. Lisäksi tuottajat haluavat niitä viljellä ja tiedotusvälineet hehkuttavat lajikkeita, joten kaikki ovat tyytyväisiä myös kannattavuuden osalta. Myös Euroopassa kansainväliset lajikkeet jylläävät, ja yli 10 euron ei-kansainvälisestä lajikkeesta valmistetun viinin myyminen vaatii hyvää markkinointitaitoa tai ainakin pitkää ja yhä arvostettua historiallista meriittiä. 