Jenkkien omiman, kuumaan Kaliforniaan hyvin sopeutuneen tumma rypäleen ZINFANDELin alkuperä oli pitkään hämärän peitossa, vaikka Etelä-Italian PRIMITIVO todettiin samaksi kalifornialaiseksi lajikkeeksi 1980-luvulla. Nautiskelija nimeää lajikkeen siitä ensimmäisenä maailmanluokan viinejä valmistaneen Kalifornian antaman nimen mukaisesti Zinfandeliksi tai tuttavallisesti vain ZINIksi. Robinson-Harding-Vouillamoz (2012) käyttävät lajikkeiden nimeämisessä vanhimpaa tunnettua ja vakiintunutta nimeä, joka Zinfandelin kohdalla on, mahdollisimman vaikeasti muistettava TRIBIDRAG. Vuonna 2011 tuli varmistus, että lajike oli tunnettu Kroatiassa jo 1500-luvulla tällä nimellä. Zinfandelin nimi tulee kaiken todennäköisyyden pysymään Zinfandelia, etenkin kun kroatialaiset nimet ovat kaupallisesti epäkelpoja eikä Apulian Primitivokaan ole oikein myyvä.

Nautiskelija on nimennyt Etelä-Italian Primitivon alusta alkaen johdonmukaisuuden vuoksi Zinfandeliksi, vaikka Primitivo-viinien laatutaso ei yllä Kalifornian parhaimmiston tasolle. Etelä-Italian vulkaaninen maaperä antaa viineille muista poikkeavia ominaisuuksia. Italialaiset ovat markkinoinnin ammattilaisia ja Apulian Primitivo-viinejä on lisääntyvästi alettu myydä Zinfandel-nimen avulla.

Lajikkeesta valmistetut huippuviinit saivat nimeä hurjista yli 15 prosentin etanolipitoisuuksista. Tosin tällaiset voltit eivät ole nykyviinibisneksessä mitenkään kummallisuuksia, koska niillä saadaan viinit heti nuorena kosiskeleviksi. Kohtuullinen etanoli puolestaan yleensä indikoi vihreyttä ja kirpeyttä, joita peittämään puolestaan tarvitaan jäännössokeria. Tällöin myöskään Uuden tammen käytössä ei ole säästelty. Lämpimän ilmaston, konsentraation ja reilun hedelmäisyyden ansiosta etanoli on ammattitaidolla integroitavissa. Korkea etanolipitoisuus on seurausta rypäleterttujen terttujen rakenteellisesta ongelmasta: rypäleet kypsyvät eri aikaan ja ohutkuoristen rypäleiden tertut ovat tiiviitä, jonka vuoksi ne kypsinä alkavat puolestaan helposti rusinoitua. Tuottajien on yleensä vihreiden aromien ja tanniinien eliminoimiseksi varmistettava hitaimmin kypsyvien rypäleiden riittävä kypsyysaste, joten osaan rypäleistä on siinä vaiheessa kehittynyt erittäin korkeita sokeripitoisuuksia rusinamaisen ylikypsillä perusaromeilla. Kloonivalinnalla ja viljelytekniikkaa kehittämällä rypäleiden epätasaista kypsymistä yritetään rajoittaa. Tertun rakenne on haastava syyssateille. Kuumaa ja kuivaa ilmastoa edellyttää myös rypäleiden homeherkkyys.

Viinien tyypillisiä aromeja ovat kypsät metsämarjat ja/tai puutarhamarjat sekä helposti selvä aluskasvillisuus lehtometsämäisen ja Kaliforniassa helposti varpumaisena. Tammi antaa yleensä savua ja ainakin carobia ja yleensä mausteita tulee selvästi. Tanniinit ja etenkään hapot eivät luontaisesti ole voimakkaat. Sopivan viljelypaikan eli soraisen/mineraalisen maaperän aromeja pitäisi myös löytyä. Hedelmäisyyttä ja pyöreyttä riittää Tanniinit saattavat olla vihreähköjä, jos kypsyysaste ei ole riittävä. Puhtaat aromit ja kypsät tanniinit vaativat terttujen rypäleiden käsilajittelua, joten parhaimpien viinien tuotantokustannukset ovat helposti korkeat.

Etelä-Italian rikkipitoinen vulkaanisuus korostaa sammalmaisuutta ja lehtometsän aluskasvillisuutta sekä antaa myös levämäisiä piirteitä. Ei-vulkaanisessa maaperässä varpumaisuus ja havumetsän aluskasvillisuus kehittyvät helposti tunnuspiirteiksi iän myös pippurimaisia musteita ja katkeroainemaisia korostaen. Viinikielellä ilmaistuna Zini-viineihin tulee helposti vegetatiivisuutta eli vihreän kasvimaisia piirteitä, joita tuottaa helposti myös koneellisen sadonkorjuu helposti jättävän oikeat köynnösten lehdet.

Zini-viinien jäännössokerilla saadaan siis peitettyä viinien vihreyttä ja rusinamaisuutta sekä yleensä vegetatiivisia ja varpumaisia piirteitä sekä myös peruskirpeyttä.

Rypäleet vaativat lämpöä kypsyäkseen ja riittävää kuivuutta. Mikäli sadot pidetään kurissa, pitäisi viinissä olla konsentraatiota, joka säilyttää viiniä muutaman vuoden. Laadukkaimmat (kalleimmat) viinit soveltuvat alle kymmenen vuoden varastointiin. Parhaimmillaan viinit ovat nuoruuden hedelmäisinä ja marjaisen aromikkaina, mikä on myös viinien arvostetuin nauttimishetki. Tanniineja pehmennetään ja viinien nuorena juotavuutta korostetaan sekoittamalla joukkoon monesti hieman niukkatanniinisia ja parhaimmillaan nuorissa viineissä toimivia lajikkeita. Lajike soveltuu kaikentyylisten viinien valmistukseen. Maailmansarjassa viinien laatupotentiaali ei riitä täydelliseen reittaukseen, koska viini ei vanhene ei onnistuneesti eli lisäarvoa tuottavasti.

Kuuman ilmaston Zinfandel ei ole innokas matkaaja

Zinfandel saapui todennäköisimmin Yhdysvaltoihin alussa tuntemattomana lajikkeena Itävalta-Unkarin Wienin Schönbrunnin keisarillisesta kokoelmasta. Ensimmäinen Yhdysvaltain maininta lajikkeesta on New Yorkin Long Islandin kasvinmyyjältä Georg Gibbsilta 1820-luvulta. 1829 lajike ilmestyi toisen kasvismyyjän myyntiluetteloon nimellä Zinfardel. Ensimmäinen maininta lajikkeesta Zinfandel nimellä on vuodelta 1852. 1860-luvulla lajikkeen nimeksi vakiintui suositusten mukainen Zinfandel. Jenkkien tarinankerronnan mukaan lajikkeen toi Yhdysvaltoihin Kalifornian viininviljelyn pioneeri unkarilainen Agoston Haraszthy 1850-luvulla. Yhdysvaltoihin hän muutti vuonna 1837 eli selvästi myöhemmin lajikkeen ensimmäisten mainintojen jälkeen.

Viinimaailman Zinfandelin viljely keskittyy Kaliforniaan sekä Italian Apuliaan. Muuallakin kuumassa Uudessa maailmassa sillä on yksittäisiä viljelijöitä Kalifornian esimerkin innoittamina. Yhdysvalloissa Zinfandel on kuitenkin jo kuriositeetti Washingtonissa ja Oregonissa. Meksikossa lajikkeeseen on Kalifornian innoittamana enemmän kiinnostusta. Kroatiassa ja Montenegrossakin paikallisella nimellä Kratosija siihen on kiinnostusta. Lisäksi Makedonian tasavaltakin on heräämässä Zinfandelin lajikeviljelyyn. Jenkkien inspiroimaan maineeseen suhteutettuna kuuman ilmaston Zinfandelia ei voi pitää laajalle levinneenä rypäleenä.

Primitivon viljelyala oli Italiassa vuonna 1990 17 000 hehtaaria. 10 vuotta myöhemmin vuonna 2000 sen viljelyala oli enää 7951 hehtaaria. Laskua selittää EU:n tukiaisten kannattamattoman heikkolaatuisen viinin ylituotannon vähentämiseksi. Zinfandelin alias Primitivon arvostuksen kasvaessa Italian viljelyalan supistuminen on väistynyt. Laadukkaimpia viinejä tuottavat tarhat löytyvät Italian saappaankorosta. Viinin laadulle on eduksi pensasmainen köynnösten leikkaus. Kaliforniassa ovat suurimmat Zinfandel-viljelmät ja siellä puolestaan 40 prosenttia tarhoista on Central Valleyn pohjoisosan Lodissa. Vuonna 2008 Kalifornian viljelyala oli 20 377 hehtaaria, mikä teki siitä osavaltion toiseksi suositumman tumman lajikkeen kansainvälisen Cabernet Sauvignonin jälkeen. Kalifornian Zinien laatumaineesta huolimatta, rypäle on helposti välimakeiden roseiden, alias White Zinfandel, työhevonen.

Amerikan suureen lajikkeen alkukodin metsästys lisääntyvällä nimikirjolla

Pitkään pohdittiin mistä jenkkien omima Zinfandel on lajikkeena kotoisin. Tämä on tieteellisesti orientoituneille viininystäville näennäisesti merkityksellinen asia koska jenkkien aitoviiniköynnöksen lajikkeet ovat eurooppalaista perua. Markkinointiin ja myyntitykitykseen ihastuneille jenkeille tämä tieteellinen ei ole ollut minkäänlainen ongelma aitoviiniköynnöksen (Vitis vinifera) omimiseksi omaksi lajikkeeksi jenkkien omaksi lajikkeeksi. Viinikirjoittelua hallitsevilla jenkeillä oli siis sisäänrakennettu kiistakapula olemassa kuinka aitoviiniköynnöksen lajike voi olla alkuperäinen jenkkien lajike. Tämä takasi tieteellisen totuuden saamiseksi riittävän rahoituksen ja kiinnostuksen Zinfandelin alkuperän selvittämiseksi. Viimeinen todiste saatiin kolmannen vuosituhannen alussa mutta ennen sitä oli saatu varmistus geenitekniikkaa edeltävillä entsyymitutkimusmenetelmillä.

Vuoden 1972 ja 1975 tieteelliset menetelmät varmistivat Zinfandelin ja Primitivon samaksi lajikkeeksi. Tämän jälkeen alkoivat kaupalliset kiistat, jotka päättyivät jenkkituottajien lobbauksen tuloksena BATFin (Bureau of Alcohol and Tobacco) vuoden 1985 edelleen voimassa olevassa päätökseen, että (Etelä-Italian) Primitivoa ei saa käyttää Kalifornian Zinfandelin lajikesynonyyminä Yhdysvalloissa myytävien viinien etiketeissä. Geenitutkimuksen perusteella EU hyväksyi näiden kahden lajikkeen identtisyyden vuonna 1999, joten myös suomalaiset ovat sen jälkeen lisääntyvästi (tosin vaatimattomasta alusta lähtien) saaneet tutustua Apulian Zinfandel-viineihin.

Vuonna 1975 tohtoriopiskelija Wade Wolfen todisti entsyymitutkimuksen perusteella Zinfandelin ja Primitivon identtisyyden. Seuraava (tieteellinen) ongelma rypäleen alkuperään suhteen oli, että Primitivoa oli viljelty vain pari sataa vuotta Apuliassa, koska siitä on ensimmäinen kirjallinen maininta vuodelta 1799. Silloin maataloudesta innostunut pappi nimesi tarhoiltaan löytämänsä lajikkeen latinan kielen perusteella sanalla ’primativus’, joka tarkoittaa ensimmäisenä kypsyvää (eng. first to ripen). Tätä ennen lajikkeen paikallinen nimi erittäin todennäköisesti Zagabrese (Kroatian Zagrebin perusteella). Tämän vuoksi Primitivon alkuperän täytyi olla jossakin muualla. Katseet kääntyivät Etelä-Italian Adrianmeren kulttuurisiteiden perusteella entisen Jugoslavian alueelle. Kaupallisen kanssakäymisen ohella myös viinitieteellinen yhteydenpito helpottui entisen kommunistivaltion Jugoslavian perillisvaltioiden ja jenkkien välillä, tosin kanssakäymistä oli jo kommunistiaikana Zinfandelin/ Primitivon alkuperän selvittämisessä.

Vuoden jälkeen kiinnostui kroatialaisiin maatiaislajikkeisiin paikallisen ja alkuperäisen ”Zinfandelin” löytämiseksi. Vuonna 1979 italialais-kroatialaisen yhteistyön työn tuloksena Yhdysvaltain Maatalousministeriön tutkimuslaitoksen kasvitutkija Austin Coheen sai näytteet krotilaisen Plavac Malin ja Zinfandelin identtisyyden varmistamiseksi. Vuonna 1982 saatiin varmistettua Plavac Mali ja Zinfandel eri lajikkeiksi. Kroatialaisia eikä myöhemmin amerikkalaista viiniyrittäjä Mike Grigh’iä lajikkeiden erilaisuuden todistaminen ei häirinnyt.

Etelä-Italian Primitivon lisäksi suurille ja viinimaailmassa poikkeuksellisen avoimille Yhdysvaltain markkinoille riitti seuraavaksi yrittäjiä 1980- ja 1990-luvuilla Kroatiasta. Reaalisosialismissa eläneille jenkkimarkkinat olivat unelmabisnestä. Viinitieteellinen mielenkiinto lisääntyi kun eri Zinfandelista erilliseksi lajikkeeksi todettu kroatialainen Plavac Mali haluttiin myydä ja rahastaa Jenkeissä Zinfandelina. Epäselvyys Zinfandelin alkuperäisen osalta jatkui vuoteen 2001 ja selvitystyö kiihtyi 1990-luvulla ja monia köynnösnäytteitä tutkittiin ja verrattiin ennen kuin vuonna 2001 sitten tärppäsi mikä on Zinfandel/ Primitivon alkuperäinen lajike entisen Jugoslavian alueella.

Viimeisimmän geenitekniikan avulla vuonna 1994 Kalifornian yliopiston Davisin kampuksen Carole Meredith sekä hänen tohtoriopiskelijansa John Browers todistivat Zinfandelin ja Etelä-Italian Primitivon identtisyyden. Seuraavaksi tutkittiin tarkemmin Zinfandelin ja Plavac Malin yhtenevyyttä. Tällä kertaa Kalifornian yliopiston tutkija Carole Meredith sai apua kroatialaisilta tutkijoilta nimiltään Ivan Pejic ja Edi Maletic. Plavac Malin ja Zinfandelin todettiin sukulaisiksi. Lisätutkimuksilla niiden kytkökseksi selvisi, että kroatialaisen Plavac Malin vanhemmat ovat Zinfandel ja paikallinen Dobricic.

Lopulta pystyttiin todistamaan geenitekniikan avulla, monien kokeilujen ja erehdysten jälkeen, vuoden 2001 joulukuussa, että Zinfandel ja Primitivo ovat sama lajike kuin kroatialainen CRLJENAK KASTELANSKI. (Crljenak Kastelanski on eri lajike Crljenak Crni, jonka toinen vanhempi on kuitenkin Crljenak Kastelanski alias Tribidrag.) Vuonna 2002 Kroatiasta löytyi lisää Zinfandelin kanssa identtisiä erittäin vanhoja köynnöksiä nimellä Pribidrag Splitin eteläpuolelta Svinischen kylästä. Myöhemmissä ja tarkemmissa tutkimuksissa varmistui Zinfandelin virallisena nimenä pitäisi siis olla Tribidrag vuoden 2011 historiallisten nimien ja näytteiden tutkimusten perustella, mutta tällaisella nimellä ei rakenneta mainetta eikä etenkään markkinointivetoisia viinejä.

Zinfandelin vaiheita ja asemaa nousuiseen ja laskuineen voi verrata australialaiseen Shiraziin, tosin Syrahilla on vielä korkeampi laatupotentiaali kuin Zinfandelilla. 1970-luvulla Kalifornian Zinfandel-rypäleiden ylitarjontaa helpotti välimakea rosee eli White Zinfandel. Lajiketta on käytetty myös väkevien viinien raaka-aineena. Lajike vaatii lämpimän kasvuympäristön ja Kaliforniassa viljely keskittyy sisämaahan (Central Valley), tosin Kalifornian maineikkaimmilta alueilta tulevat yleensä laadukkaimmat Zini-viinitkin. Huippuviineissä köynnösten pitää olla ihmisten iässä mieluiten eläkkeellä, joten uudemmilla alueilla nuoret köynnökset eivät ole ongelmattomia viinien laadun suhteen. Kuuma Etelä-Italia on lajikkeen eurooppalaisen viljelyn "koti", tosin köynnöksen alkuperä on Kroatiassa. Laajimmat entisen Jugoslavian viljelmät ovat olleet todennäköisimin Montenegrossa.

Apuliassa Primitivon rooli on ollut (nimetön) työhevonen etanolia ja potkua antamaan viileän pohjoisen pöytäviineille. Yleisimmillään lajike on Nautiskelijan Etelä-Italian sekoitteessa potkua antamassa. Rypäleen maineen kasvaessa lajikeviinit ja nimetyt sekoitteet ovat lisääntyneet. Primitivo on käytetty myös väkevien viinien valmistukseen ja ikääntyneitäkin viinejä ollut. Italialaisetkin ovat lisääntyvästi painostaneet toisella vuosikymmenellä välimakeisiin mahdollisimman nuorena juotaviin punaviineihin.

Viinitieteellistä nimeltään Tribidragin pääsynonyymit ovat Zinfandel ja Primitivo sekä Kroatian Crljenak Kasteljanski. Amerikkalaisille on riittänyt pelkkä Zinfandel. Muita eurooppalaisia synonyymejä ovat Kratosija, Morellone, Pribidrag, Primaticcio, Primitivo di Goia, Primativo, Trebidrag, Uva di Corato sekä Zagarese.

Nautiskelijan arvioimat laadukkaimmat lajkeviinit arvoviinin luokituksella.
Italian lajikeviinit sekä
edeltävän neljän vuoden aikana arvioidut viinit.

Kalifornian Zinfandel-viinien laatupotentiaali    KIITETTÄVÄ.
Apulian Primitivo-viinien laatupotentiaali    ERITTÄIN HYVÄ.

Sivu päivitetty 30.1.2016.