Viineissä maistuikin monessa uusi tammi ja raha, eli tuotantotekniikka on pääsääntöisesti modernia ja viinit ammattitaidolla kansainvälisen tyylin periaatteilla valmistettuja. Vuoden 2003 keväällä voi sitten alkaa miettiä pitäisikö investoida periaatteessa vielä laadukkaampiin vuosikerran 1997 riserva-viineihin. Mikäli näihin käytetyissä rypäleissä on ollut normale-viinejä reilumpi konsentraatio pitäisi niiden jatkaa huippuesityksiä ja olla erittäin pitkään varastoitavissa. Tosin monilla tuottajilla palstaviinit ilman riserva-merkintää ovat lippulaivoja, kun hedelmää ja hedelmän aromeja saadaan paremmin säilytettyä modernin ja etenkin jenkkimarkkinoiden vaatimusten mukaisesti.

Pieni tuotanto nostaa hintoja

Brunello di Montalcino on suhteellisen uusi 1800-luvun lopun ilmiö ja täysin moderni tyyli on käytännössä vasta 1990-luvun ilmiö. Sangiovese-viinejä ei yleensä pidetä sopivina erittäin pitkään parinkymmenen vuoden tai edes kymmenen vuoden varastointiin. Sangiovesen klooni Brunello tuottaa kuitenkin Montalcinon ympäristössä lajikkeen pitkäikäisimmät viinit. DOCG-alkuperämerkintään oikeutettujen köynnösten viljelyala on vajaat 1500 hehtaaria ja keskimääräinen vuosituotanto puoli miljoonaa laatikkoa eli kuusi miljoona pulloa. Pullottavia tuottajia on nykyisin noin 150. Näin pieni tuotanto takaa Porvoon sekä Barolon tyylisen hintojen nousukierteen. Tuotannosta neljännes viedään Yhdysvaltoihin, jossa kysyntää ja ostovoimaa riittää.

Winespectatorin (Italian viinejä arvostava) toimittaja James Suckling piti ylistävillä arvioillaan huolen jo etukäteen ja konkreettisten viinien osalta viime keväästä lähtien, että vuosikerran 1997 viineille riittää tarjontaa reilusti suurempi kysyntä. Hän reittasi vuosikerran yleistason käytännössä ideaaliksi sillä pisteitä tuli 99. Yksittäisille viineille puolestaan ropisi kiitettäviä pisteitä ja 16 sai klassikon arvoiset vähintään 95 pistettä. Toinen amerikkalainen Robert Parker oli monien viinien suhteen kriittisempi. Hän maistoi niitä vähemmän, mutta muutamalle tuli huippupisteitä.

Brunello-tyyli on ollut murroksessa, sillä perinteisesti sitä on valmistettu italialaisten arvostamaan makuun eli kovia tanniineja ja kirpeitä happoja arvostetaan eikä pyöreys ja hedelmäisyys ole olleet tärkeitä. Brunellon tuottajat ovat kuitenkin lukeneet läksynsä kuinka nykyisin luodaan mainetta ja sitä kautta tuloja, eli tanniineja on kesytetty sekä kypsyyteen, pyöreyteen ja nautittavuuteen on panostettu. Etanolia oli yleensä sopivat 13,5 % ja enintään 14 prosenttia. Ainutlaatuiseksi vuosikerran 1997 tekee se, että happoja riittää, mikä puolestaan säilyttää viinin alkuperäluonteen.

Tammitus pysyy kurissa

Tuottajilla on nyt myös mahdollisuus käyttää nautittavuutta lisäävää uutta tammea kun tynnyrikypsennysvaatimus lyhennettiin kahteen vuoteen normalelle. Yleensä tynnyrit eivät kuitenkaan ole pieniä 225 litran barrique-tynnyreitä vaan vähemmän tammen aromeja erittäviä isoja tynnyreitä (cask). Vaniljaa ja toffeeta ei pääsääntöisesti kannata etsiä vaan aromit ovat enemmän paahdettuja pähkinöitä, hiiltä, savua ja mausteita kukkien ja kirsikkaisten marjojen lisäksi. Maistetuissa viineissä oli kaikissa viimeistään jälkimaussa maaperää ja yleensä jo reilusti tuoksussa.

Nautiskelijan toimittaja maistoi pari tusinaa viiniä 2002 syksyllä kolmessa yhteydessä ja lisäksi erikseen yksittäisen Alkon normaalivalikoiman viinin Angelini Val di Suga. Hinta 28 euroa oli positiivinen yllätys. Avautumisen jälkeen nautittavuuspisteet olivat 88 ja kokonaispisteet 87. Viini kannattaa juoda lähimmän viiden vuoden aikana. Tilausvalikoiman Col d’Orcia 1997 hintaan 37,70 oli etenkin nautittavuuden suhteen heikompi. Potkua siinä on Angelinia enemmän ja sitä kannattaa säilyttää pari vuotta. Kolmatta Alkon viiniä oli sitten tuotettu vähän ja nimensä perusteella hurjaksi hinnoiteltu Biondi Santi Il Greppo hintaan 128 euroa. Tälläkin hinnalla tuottajalta vietiin viinit kädestä, joten riservan hinta tulee olemaan hurja kuten myös tulevat vuosikerrat. Tilausvalikoimaan tuli loppuvuodesta Banfi hintaan 34 euroa. Ainakaan syksyllä toisesta lähteestä hankittu viini ei ollut edukseen. Toivottavasti viini virkistyy säilytyksellä.

Viiden vuoden ikä ei ole optimaalinen nykymaailmassa

Yli neljän vuoden säilytysvaatimus on nykyisen nopean juonnin suhteen ongelmallinen, sillä monet viineistä olivat jo menettäneet nuoruuden hedelmäisyytensä ja olivat selvästi sulkeutuneita. Monet avautuivat reilummalla hapettamisella, mutta osassa potentiaalin ennustaminen on vaikeaa kun ei voi olla varma onko viini yliuutettu vai hedelmä yksinkertaisesti sulkeutunut. Asianlaita selviää käytännössä kaikkien viinien osalta parin kolmen vuoden kuluttua riittävän varmasti. Viinien muuttuvaa olemusta valaisee Banfin Poggio alle Muran vajaan puolen vuoden maisteluajankohdan ero kun kevään Siljan viininä maistettu hedelmäpommi oli räjähtänyt. Nautittavuuspisteet laskivat 89:stä 85:een. Tulevaisuudesta voisi maistelun perusteella ennustella, että normalen myyntiinlaskuhetkeä lyhennetään vuodella.

Tulevaisuuden suhteen osittaisia arvoituksia ovat mm. nyt tanniiniset ja niukemman hedelmäisyyden maineikkaat La Poderina, Silvio Nardia Vigneto Manachira, Lisini ja Fattoria Bardi. Suomessakin esiintyvä Frescobaldin Castelgiogondo ei myöskään vakuuttanut. Jos niihin tulee muiden veroinen hedelmäisyys ovat ne potentiaalisesti kiitettäviä viinejä. Nämä viinit on tehty potku, tammi ja tanniinit mielessä, mikä osittain voi jakaa myös mielipiteitä etenkin tyypillisyyden suhteen. Muutama kovat pisteet saanut viini voi vielä sulkeutua.

Sangiovese-rypäle tuottaa potentiaalisesti kiitettävän tasoisia viinejä. Maistetuista viineistä korkeimmat potentiaaliset pisteet saivat kunnianhimoiset pientuottajat Piccolomini, Pertimali ja Poggio Antico. Kaksi jälkimäistä sai viime syksyn maisteluissa ainoina kiitettävät (nykyhetken) nautittavuuspisteet. Potentiaalisesti kiitettäviä pisteitä tuli yllättävän monelle. Nautiskelijalle perinteisen tyylin puolustajaksi nousi Argiano, jossa riitti sävykkyyttä ja jälkimaku oli upea. Viini on suunniteltu pitkään varastointiin.

Brunelloissa siirryttäneen huippuviinien hinnoitteluun

Yleensä maistellut viinit maksoivat 30-50 euroa etupäässä Toscanassa keväällä 2002 ja olivat yleensä lähempänä alarajaa. Kun keväällä 2003 tulevat sitten markkinoille (maailmalla) riserva-viinit ovat hinnat jo todennäköisesti eri luokkaa. Seuraava keskustelu käydään todennäköisesti siitä onko riserva vai vähemmän tynnyrikypsytetty normale laadukkaampi. Jos riserva-viineissä on normale-viineihin verrattuna vielä enemmän konsentraatiota kannattaa niitä ainakin pari maistaa. Tosin hedelmäisyyttä korostava nykytyyli ei enää arvosta entiseen tyyliin riservoja eivätkä kaikki tuottajat valmista tai satsaa näihin niukempihedelmäisempiin, mutta intensiivisempiin ja pitkäikäisempiin viineihin.

Brunellot ovat saaneet nyt niin kovan maineen, että enää ei kannata haikailla kohtuuhintaisia viinejä. Porvoon viinien hintakehitys on suurella todennäköisyydellä ennustettavissa. Toinen ilmiö on, että alueella nousee pinnalle joukko kunnianhimoisia pientuottajia, jotka pystyvät hinnoittelemaan viininsä tavallisten kuolevaisten ulottumattomiin Burgundin ja myös Bordeaux’n sekä osittain myös Barolon tyylisesti. Viininystävän kannattaa siirtyä vaikka pikkuveljen eli Vino Nobile di Montepulcianon puolelle, jossa edelleen tarjotaan vastinetta rahoille modernisoidulla tyylillä. Myös seuraavat vuosikerrat ovat kirjallisuuden perusteella onnistuneita Toscanassa. Erittäin hyväksi on reitattu vuosikerta 1998 ja seuraavat ovat kiitettäviä tai kiitettävän rajalla.