Sen verran haastava kirja on, että suuret kustantajat eivät ole siihen tarttuneet. Julkaisija onkin Ilandin perheyritys Patrick Iland Wine Promotions Etelä-Australian Adelaidessa, siis Australian viiniteollisuuden ”kehdossa”. Kirjassa on A4-kokoisia sivuja himpun verran yli kaksi sataa. Informatiivisia ja samalla viihdyttäviä kuvia riittää usein koko sivun kokoisina. Kirjan otsikko viittaa Australian viineihin ja kertoo vain niistä, mutta kohtuullisella taustatiedolla ja päättelyllä tiedot ovat yleistettävissä myös Eurooppaan, sekä koko viininkasvatukseen ja –tuotantoon. Kirjassa loistaa informatiivinen ja analyyttinen ote eikä helposti lukijaa harhaanjohtavia pelkistyksiä käytetä, mikä toisaalta sulkee kirjan automaattisesti pois volyymimarkkinoilta. Esimerkiksi Amazon.uk:ssa kirja ei ole listattuna. Kirjan sujuvuutta ja informatiivisuutta lisää se, että kirjoittajat ovat tehneet saman tyylisiä kirjoja hieman eri näkökulmista. Tämä on onnistunut kokoomateos ja epäilemättä aikaisempien kirjojen loppuun asti hiottu versio.

Tohtori Patrick Iland on suomalaisille ja eurooppalaisille tuntematon dosentti, joka on nykyisin keskittynyt omiin koulutusbisneksiinsä. Sen sijaan huippuviinien maailmaa seuranneet tunnistanevat Peter Gagon Southcorp-yhtymän Penfoldsin pääviinintekijänä vuoden 2002 kesästä lähtien. Hän on siis asemansa johdosta Penfoldsin ja koko Southcorp-yhtymän lippulaivasta (linkki)Grangesta vastaava neljäs viinintekijä. Peter Gago oli ennen Adelaiden Roseworthyn viinikorkeakoulun (college) käyntiä yläasteen (secondary school) opettaja kunnes viinikärpänen todella puraisi. Iland opetti myös vuoteen 1991 samassa koulussa.

Koska Gago yhdistetään automaattisesti Penfoldsiin, jossa hän onkin tehnyt loistavan uraputken, herää kriittiselle lukijalle etukäteen hieman epäilystä minkälaisia viinejä, ja etenkin kuinka objektiivisesti Southcorpin viinejä on käsitelty. Epäilyksiin ei ole perusteita ja pienten laatuviinien ja –tuottajien esittely on vuolasta. Gagon työnantajan viiniesittelyt voidaan sanoa olevan yhtymän kokoon suhteutettuna vaatimattomat. Shiraz-viinien tyylit tosin esitellään Penfoldsin valikoiman avulla. Esimerkiksi Grangen lisäksi toinen australialainen Shiraz-ikoni Henschken Hill of Grace on hyvin esillä.

Riedelin laseille kyytiä

Allekirjoittanutta kiehtoi kuvien lasin valinta, joissa on aina ISO-standardin mukainen maistelulasi. Niissä on sitten kuvattu antoisasti eri viinien ulkonäköä. Suomessa Riedelin laseja markkinoi Juha Berglund eikä hän ainakaan markkinointimateriaalinsa ja kirjoittelunsa perusteella yhdy kirjoittajien seuraavaan huippudiplomaattiseen kommenttiin lasin muodon vaikutuksesta makuun: ”Lasin muodon vaikutus viinin luonteeseen suussa on kiistanalainen. Nykykäsityksen mukaan eri makusilmut eivät sijaitse tietyissä kielen kohdissa, paitsi karvaus, joka on herkimmillään kielen ja suun takaosassa. Täten viinin sijoittamisella kielen eri osiin ei ole mainittavaa apua makujen kuvauksessa, todennäköisesti karvautta lukuun ottamatta. Lisäksi viiniä liikutellaan ympäriinsä suussa maun ja rakenteen arvioimiseksi. Voidaan sanoa, että tietyn muotoisen lasin etu viinin sijoittamisessa suuhun on minimaalinen.” Lasin muodon merkitystä tuoksuun kirjoittajat eivät vähättele ja sanovat itävaltaisen Riedelin laseilla olevan paikka viininystäville tämän osalta.

Kirja varoittaa pahvilaatikoissa säilytettyjen lasien tomuisista, pahvisista ja tunkkaisista aromeista, minkä vuoksi lasit pitää ensin pestä ja kuivata. Allekirjoittanut ei olisi aivan näin jyrkkä, koska (ISO-)lasien pitäminen pöydällä tunnin poistaa yleensä sivuaromit. Aikaisemmin, ennen tarraetikettejä, viinikirjat täytettiin pelkillä tasaisella alustalla kuvatuilla etiketeillä. Kirjassa on tästä taas virkistävä, tosin nykyisin pakon sanelema, poikkeus, kun etiketit on kuvattu kiinnitettyinä pulloihin. Koko pullo kuvataan kuitenkin harvoin, vain etiketti ja hieman pulloa sen ympäriltä. Kuvissa on laaja australialaisten pientuottajien kavalkadi.

Tekijät ovat niin paljon keskittyneet viinin juontiin, että Viini ja terveys -luvun on kirjoittanut alan asiantuntija Creina Stockley. Luvun positiiviset ja negatiiviset näkökulmat sekä varoitukset ovat suomalaisillekin tuttua ja asiallista luettavaa. Toimittajalle yllättävä tieto oli, että sikäläisen viinintuottajien etujärjestön teettämän tutkimuksen mukaan 88 % pulloviineistä ja 81 % laatikkoviineistä nautitaan useimmiten ruoan kanssa. Sanamuoto on hieman tulkinnanvarainen, mutta Suomessa suhde lienee lähes päinvastainen. Luvussa on 12 alkoholinkäyttöohjetta, joista viimeisessä - viiniä propagoivaksi kirjaksi ansioituneesti - sanotaan suoraan, että ”on monia terveys-, perhe- ja sosiaalisia syitä, joiden vuoksi osa ihmisistä ei halua juoda alkoholia, eikä heitä pidä houkutella positiivisiin terveysvaikutuksiin vedoten niin tekemään.”

Australian ilmasto heterogeenista

Australian pinta-ala on lähes kolme neljäsosaa Euroopasta ja leveyttä mantereella on 4500 kilometriä. Viiniä viljellään sekä itä- että länsirannikolla. Viinikirjoissa kuitenkin annetaan koko Australialle valtaosin yksi eri alueiden vuosikerran laatua kuvaava arvosana. Euroopassa jo muutama kymmenen kilometriä oikeuttaa omaan vuosikerran laatuluokitukseen. Kirjoittajat sanovat varastointiin liittyvässä luvussa parhaista vuosikerroista puhuttaessa, että Australian viinitarhojen ilmasto vaihtelee suunnattomasti, ei ainoastaan osavaltioiden välillä mutta myös suhteellisen pienillä etäisyyksillä, minkä vuoksi tietyn alueen vuosikerran laatutaso on vaikeasti yleistettävissä.

Kirjoittajat kuitenkin mainitsevat ja sen jälkeen toistavat vielä yleistämisvaroituksen, että 1980-luvulla parilliset vuosikerrat olivat yleensä parhaimmat, kun taas 1990-luvulla laadukkaimmat, ja siten yleensä säilytyskelpoisimmat vuosikerrat, olivat 1990, 1991, 1994, 1996, 1998 ja 2000. Viinien varastoinnista sanotaan, että viinin valmistusvuoden jälkeen sisällön kunto pitää tarkistaa noin viiden vuoden kuluttua, ja sen jälkeen jatkuvasti parin vuoden välein. Amerikkalainen Robert Parker eivätkä monet muutkaan anglosaksit yhtyne näin tiheään maisteluun, ja huippupitkän säilyvyyden epäilyyn. Monesti kuluttajalla tosin on (kallista) viiniä vain yksi pullo…

Aromit ja niiden muutokset tärkeitä

Aromeja kuvataan ahkerasti ja myös suomalaisille tutummilla luonnosta ja ruoista suhteellisen helposti löytyvillä viittauksilla ilman ranskalaisten, ja myös englantilaisten, lukijalle monesti tulkinnanvaraisia ja hämmentäviäkin adjektiiveja. Aromien kirjo on huomattavasti suomalaista laajempi sekä antoisasti myös rypäleitä aidosti erittelevä. Allekirjoittaneen piti vain tarkistaa muutama kasvikunnan tuotteen nimitys sanakirjoista. Snobismia ei vähäisissäkään määrin esiinny, mikä kertoo kirjoittajien luonnontieteellisestä taustasta (vastakohtana humanistiselle ja/tai kaupalliselle).

Kirjoittajat kieltäytyvät käyttämästä vaikeasti tulkittavaa bouquet-sanaa vaan ilmoittavat yksiselitteisesti pitäytyvänsä kaikenikäisissä viineissä vain aromien ja maun kuvauksiin. Nuorissa viineissä on primaarisia hedelmän aromeja (primary fruit character) ja ikääntyneissä viineissä kehittyneitä hedelmän aromeja (developed fruit character). Lisäksi tulevat viininvalmistukseen liittyvät ominaisuudet. Character-sanalla ei ole suomalaista vastinetta ja se on käännettyä aromia monipuolisempi. Kirjoittajien mielestä eräs viinien kiehtovimmista ominaispiirteistä on, että eri viinien aromit eivät ole täysin samanlaisia.

Ansiokasta on tärkeimpien rypäleiden ominaisaromien kuvaus eri kypsyysasteilla. Esimerkiksi Rieslingin aromit kuvataan varhain poimituista myöhään kerättyihin jatkumolla kukkainen, parfyyminen, omena, päärynä, sitrus, limetti, passion ja trooppiset hedelmät. Vastaava eri kypsyysasteen tuottamat ominaisaromit Cabernet Sauvignonille ovat selvästi haasteellisemmat ja vaikeammin hahmotettavat yrttisyys, paprika, tomaatinvarsi(tomato bush), lehtinen, minttuinen, tomumainen, musta oliivi sekä viimeisenä kypsyysasteena mustaherukka. Aromien kuvausta havainnollistetaan kirjassa laajasti. Kirjan ensimmäiset 50 sivua tarjoavat upean johdatuksen viiniin ja eväät omaan ajatteluun. Valtaosalle kuluttajista tosin riittää, ja tulee riittämään, että viini on hyvää, yleensä ilman perusteluja.

Kirjan lopussa on lisäksi Varastointi-alaluvussa oheisen kuvan mukainen antoisa esitys Wilson Vineyardin omistajan kuvaus hänen Polish Hill Riesling-viininsä aromeista eri ikävaiheissa kuuden vuoden aikana. Aromien käyttäytymisen voi helposti yleistää ja soveltaa muihin viineihin. Huomiota kiinnittää, että kokonaisaromit ovat huipussaan 1-2-vuotiaina ja heikommillaan 3-4-vuotiaina ennen kuin vanhoihin kehittyneisiin viineihin yhdistettävät setri ja hunaja alkavat voimistua. Sitrusaromit pysyvät koko ajan vakaana. Nuoruuden aromipiikkiä selittävät eksoottisten hedelmien aromit, jotka vähenevät nopeasti (Nautiskelijan käyttämän) nuoruuden rehevän vaiheen jälkeen.

Yli puolet sivumäärästä viidessä luvussa omistetaan Australian viinityyleille, joita ovat kuivat valkoviinit, makeat valkoviinit, kuohuviinit, kuivat punaviinit sekä väkevät viinit, mukaan lukien brandy. Kirjan käyttöä hieman hankaloittaa se, että esimerkiksi luonnon- ja viljeltyjen hiivojen eroa käsitellään punaviineissä, tosin sinänsä johdonmukaisesti alaluvussa Viinintekijän rooli. Tammea käsitellään puolestaan Kuivat valkoviinit -luvun Tammi ja viini -alaluvussa. Antoisaa on tutkia tammen aromien listaa. Suomessa helposti puhutaan tästä laajasta aromikirjosta pelkästään tammena. Valkoviineissä käsitellään myös ajankohtainen teema korkkivaihtoehdoista. Väkevien viinien kohdalla ei enää EU-sopimusten aikakaudella puhuta sherrystä tai porteista vaan finosta, amontilladosta, olorosta ja tawnysta jne.

Viininmaisteluluvussa on kuvattu perinteisesti viininarvioimisen neljä vaiheitta – ulkonäkö, tuoksu, maku ja keskusteleminen – myös kuvallisesti. Positiivisesti kuvissa on tummatukkainen, noin 25-vuotiaalta näyttävä, nainen, joka on peruskuluttajan oloinen ilman missien ulkonäköä vain pienoisella huulipunalla korostettuna. Keskusteluosuuteen osallistuu saman oloinen nuori mies. Luvussa määritellään myös viinikieli (wine talk), jota ilman voi hyvin nauttia viinistä, mutta sen yhteisten käsitteiden avulla voi kuvata aistivaraisia kokemuksia. Ihmisillä on ainakin potentiaali viinien aromien kuvaamiseen, kun kirjan mukaan ihminen pystyy erottamaan vähintään 5000 hajumolekyyliä.

Ruoan ja viinin yhdistäminen käsitellään kuudella sivulla ja jälleen periaatteet sisäistettynä voi luottavaisesti valita viinejä, joista itse pitää. Kirjoittajien mielestä ”ruoan ja viinin yhdistämisessä ei ole oikeaa ja väärää, vain muutamia omaan makuun ja kokemukseen perustuvia ohjeita. Vähemmän yksityiskohtaiset ohjeet tekevät ruoan viiniin yhdistämisestä seikkailuhenkisen, mielikuvituksellisen sekä nautittavan.” Kirjoittajat painottavat myös suomalaisten vaikeasti miellettävää periaatteesta, että hyvä ruoka ansaitsee hyvän viinin sekä ruoassa että lasissa. Viinin ominaisuuksien ja laatutason pitäisi olla ruokaa vastaavia.

Etiketin lupaukset tärkeitä

Kirja päättyy lukuun Viinin tarjoilu ja nauttiminen. Luvun viimeinen väliotsikko käsittelee viinin dekantointia ja viimeisenä kommentoidaan kaksoisdekantointia (double decanting) eli viini kaadetaan ensin dekantteriin, sen jälkeen huuhdellaan pullo ja lopuksi viini kaadetaan takaisin siihen. Etiketin lupausten merkitys on keskeinen viinistä nauttimisessa. Kirjoittajien sanoin ”tämä on tärkeää, koska viini on yksi harvoista elintarvikkeista, joka tuodaan pöytään alkuperäisessä pakkauksessaan, ja tieto viinin identiteetistä voi vahvistaa viinin juomiseen liittyviä ennakko-odotuksia”. Kaikki ei siis viinissäkään ole pelkästään objektiivista. Kirjan kolme viimeistä kuvaa käsittelevätkin ”vaatimattomasti” vuosikerran 1992 Hill of Gracen dekantointia, joka kirjan julkaisuvuoden 2002 perusteella lienee ollut lähes kymmenvuotias.

Kirjan teksti on sujuvaa, ja sanat yleisenglantia. Monesti diplomaattista, mutta kuitenkin selvästi tulkittavaa, tyyliä ei voi nopeasti lukea. Kirjan tietojen omaksuminen vaatii kertausta kaiken opiskelun tyyliin. Kirja on viinitiedon lähde eikä sisällä yksittäisten viinien arvioita. Kirjoittajat ovat sisäistäneet asiat ja tämän selvemmin viiniin vaikuttavia muuttujia ei voi yleiskielellä ilman ammattislangia ilmaista. Ilandin opettajatausta ja Gagon syvällinen viinin olemuksen sisäistäminen ovat helposti aistittavissa. Luonnontieteellinen ja analyyttinen ote vaaditaan joka tapauksessa, sekä etenkin omaa ajattelua, johon kirjoittajat antavat erinomaiset eväät. Kirjan kattavat tiedot omaksuttuaan yksittäisen viinin olemuksen ja käyttötarkoituksen hahmottaminen ei ole enää ”haaste” vaan luonnollinen osa elämää. Kirja tarjoaa kertaamalla yhä syvällisempiä oivalluksia viinien kiehtovaan maailmaan.

Ismo Järvinen

Patrick Iland and Peter Gago: Australian Wine styles and tastes. Patrick Iland Wine Promotions. Adelaide 2002. ISBN 0958160503.