Kirjoittaja näkee paljon vaivaa osoittaakseen erilaisten grafiikoiden, vertailujen ja tekstin avulla kuinka lupaavaa pohjoiseurooppalainen viininviljely tulee olemaan. Luonnollisesti tulevaisuuden viinien konkreettista olemusta ei arvuutella eikä yritetä edes kuvata. Kirja keskittyy nimensä mukaisesti viljelyssä tarvittavaan tietoon ja osaamiseen, mutta hyppelee reilusti eri kokoisille sivupoluille. Kirjan lopusta löytyy 15 sivun tiivistelmä teemoista, joilla voi haarukoida omaa kiinnostusta ja asioiden tuttuutta. Selaamalla selviää sitten nopeasti itseä kiinnostavat luvut ja teemat. Sisällysluettelo paljastaa viitisenkymmentä teemakokonaisuutta. Ne tulevat usein eri yhteyksissä hämmentävästi uudelleen esille. Tulevasta elinympäristöstämme ja kasvutekijöistä yleisesti kiinnostuneille niillä on kuitenkin selvää lisäarvoa. Biologista kiinnostuneille tulee mukavasti monesta luvusta opettavaa kertausta ja myös uutta tietoa.

Viininviljelyssä tärkeitä ovat leikkaustavat ja tästä väistämättömästi seuraavat köynnösten sidontatavat. Kirjassa englanninkielinen cane pruning on käännetty termiksi juoksija-leikkaus. Tätä vähemmän käytetty spur pruning on puolestaan kannus-leikkaus. Muitakin leikkaustapoja esitetään ja pelkistävät kuvat paljastavat yksiselitteisesti niiden idean. Kirjaa kertoo monien leikkaustapojen esittelystä huolimatta ja tulevan viininviljelijän on tärkeä opetella kunnolla yksi leikkaustapa.

Kirjan tavoitteena on tietosanakirjamainen tiedon sisällyttäminen vähän kaikkea viiniä ja välillä myös kasvinviljelyä koskien enemmän tai vähemmän johdonmukaisilla teemoilla. Vajaan 500 sivuisen noin A5-kokoisen kirjan fontti on suuri, mutta kuvia on erittäin vähän ja ne ovat pieniä. Allekirjoittaneelle kirjan ansiona on, että viiniköynnöksen ja sen tuotosten hyödyntämistä ruoanlaitossa käsitellään alle kymmenellä sivulla eli käytännössä ei ollenkaan.

Muinaisten roomalaisten verjus, kirjan nimeämänä vihermehu, on ollut historiallisesti tärkeä ruoan voimakkaan hapon lähde. Sitä valmistetaan täysin raaoista rypäleistä. Kirja antaakin "helpon" ja edullisen kotiteko-ohjeen. Pienet raa’at rypäleet murskataan lihamyllyssä ja sen jälkeen siivilöidään siivilöillä. Tämän jälkeen "verjus on valmis heti käytettäväksi ruoan happamoittamiseen ja salaatteihin korvaamaan karvaanmakuista etikkaa. Se säilyy jääkaapissa muutaman päivän, jos siihen hieman sitruunahappoa tai sitruunamehua. Hyvin varovasti viinirikkiä lisäämällä saadaan säilyvyys pitenemään tiiviissä säilytysastiassa jopa muutamiksi kuukausiksi." (Kursivoinnit allekirjoittaneen.)

Luvussa Viiniköynnöksen muotokuva kerrotaan, että "viiniköynnös on Vitis-sukuun kuuluva puuvartinen liaanikasvi, joka luonnossa kiipeilee toisia kasveja tai puita pitkin ylöspäin. Viljeltynä köynnös tarvitsee tukirakenteita, joihin se tarttuu kärhöillään. Villinä kasvaessaan viiniköynnös saattaa kiivetä kymmenien metrien korkeuteen, mutta viljeltynä se pyritään pitämään noin kahden metrin korkuisena. Viiniköynnös on yksi maailman vanhimmista viljelykasveista ja sen rypäleen marja on maailman yleisin hedelmä." Parinkymmenen sivun Viiniköynnöksen muotokuva -luku on ansiokas kuvaus köynnöksen rakenteesta. Fossiililöytöjen perusteella viinirypäleitä tuottavan Vitis-suvun köynnökset ovat kaksi miljoonaa vuotta vanhoja eli ne ilmestyivät maapallolle samaan kuin Homo habilis eli Kätevä ihminen.

Kärsimystä vai nautintoa tai jotakin muuta

Kukin lukija voi itse miettiä kuinka miellyttävää on lukea, tulkita ja uskoa seuraava kirjan kappale: "Rypäleiden korkean sokeripitoisuuden vuoksi hiivojen alkoholin sietokyky on lisääntynyt, ja ne pystyvät nostamaan viinin alkoholipitoisuuden jopa 17 til.-%:iin. Tutkimuskusten mukaan tällainen viini (Hammerwein) on edelleen juomakelpoista, mutta terveydelle vaarallista. Tavanomaiseen viinin alkoholitasoon ero on vain siinä, että jo parin lasillisen jälkeen maailma näyttää erilaiselta. Kolmenkymmenen viimeisen vuoden aikana viininen alkoholipitoisuuden nousua on yritetty pysäyttää määräämällä lisävero yli 15 til.-% ja kieltämällä yli 15 til.-% viinien tuonti Euroopan Unioniin."

Johdonmukaisuuden puutetta osoittaa myös, että aitoviini-nimi ilmestyy kirjaan vasta loppupuolella, kun alkupuolella käytetään ainoastaan sen tieteellistä nimeä Vitis vinifera. Muuten erilaisia tieteellisiä nimiä löytyy hyvin ja niiden suomenkielisiä vastineita, mutta ei kuitenkaan englanninkielisiä vastineita. Teemojen vähentäminen sekä johdonmukaisesti käsittely oli mahdollistanut parin sadan sivun tiivistämisen. Lähdeluettelo nimellä Kirjalliset lähteet on kahdeksan sivua täysin yhteen kirjoitettua tekstiä ilman rivinvaihtoja. Hakusanaluettelo on kuitenkin toimiva.

Viinin historiaa hypellään lopussa tajunnanvirtamaisesti tai toisin sanoin pinnallisesti tai helppoheikkimäisesti. Luvun olisi voinut jättää pois. Raamatun ja Jeesuksen Golgatan kärsimyksissä mainitaan suomalaisen virren sanat "Sappea ja etikkata hänen juodakseen he toi.." Kirjoittajan mielestä roomalaisen sotilaan hapanviinin tarjoilu Jeesukselle ja sen leimaaminen kidutukseksi on perusteetonta. Asia on päinvastoin, koska sotilas armahti Jeesusta ja tarjosi hänelle hyvää hyvyyttään omasta kiintiöstään samaa juomaa, mitä hänellä itselläänkin oli ruokajuomana. Hapanviinin tarjoamisen tarkoitus oli siis Vapahtajan kärsimysten ja janon lievittäminen siten kuin se siinä tilanteesta oli mahdollista.

Munkkien viinihistoriasta kirjassa riittää, että taitavien munkkien ansiosta viiniköynnösten kasvatus ja viinintekotaito säilyi luostarien suojassa Roman valtakunnan luhistumisen jälkeen. Kuitenkaan Dom Perignonia ja kuohuviiniä kirjoittaja ei pysty jättämään pois. "Tunnetuin viinin historiaan jäänyt munkki on Dom Perignon, jonka nimiin samppanjan keksiminen on merkitty, vaikka kuohuviiniä tehtiin Italiassa methode ancestrale -menetelmällä jo reilut 100 vuotta aikaisemmin." Toisaalla luvussa Oman rypäleviinin ja samppanjan valmistus selitetään ancestrale-menetelmän tarkoittaneen silloin tynnyreissä käyvän viinin pullottamista ja pulloon tiiviisti sulkemista. Tällaisia viinejä on edelleen myynnissä Välimeren maissa ja ne ovat erinomaisia kala- ja äyriäisviinejä. Tuotetta voisi perustellusti nimittää alkusamppanjaksi, jos sitä tehtäisiin Champagnen maakunnassa.

Suomalaista viinitarhaa perustamaan

Suomessa konkreettista viinitarhaa suunnittelevalle selviää, että alle 0,5 hehtaarin tarhan, jossa on korkeintaan 1000 köynnöstä, tarhuri pystyy hoitamaan viikonlopputyönä, eikä ulkopulista koneapua tarvita. Hyvinä vuosina tältä alueelta voi saada rypäleitä 1000-2000 kiloa, josta mehua tai viiniä tulee 750-1000 litraa. Puolen hehtaarin tarhan hoitoon lasketaan tarvittavan 150-250 työtuntia vuodessa ja yhtä hehtaaria kohti puolta enemmän. Kahden hehtaarin viinitilan hoito ei onnistu enää harrastuksena, vaan se on osa-aikayötä ja vaatii aputyövoimaa sekä traktorin ostamisen tai vuokraamisen. Perhe voi noin 5 hehtaarin viinitarhalla ansaita elantonsa, jos viiniköynnöksen kasvatus ja siitä rypäletaso on tavanomainen ja jatkojalostus mehuiksi, hilloiksi, viiniksi ja muiksi tuotteiksi tilalla on kunnossa.

Suomessa kirjoittaja arvioi hehtaarin tarhan perustamiskustannuksiksi 20 000 euroa, muun Euroopan tapaan. Etelä- ja Keski-Euroopassa viinipullon hinta on pari euroa. Kirjan mukaan "syksyllä 2020 Suomessa kasvatettujen rypäleiden hinta oli 20 €/kg. Suomalainen rypäleviini on erikoistuote, jonka 0,75 litran pullon hinta 20-30 euroa." Jos suomelaisen rypäleviinin hinta ei laske hulppeasti, niin tulee rypäleviini tulee pysymään puhtaana erikoistuotteena. No, tätä näkökulmaan ei kirjan perusteella tarvitse pohtia. Ratkaisuksi suomalaisen rypäleviinin tuotannolle kirjoittaja löytää osuuskunnan perustamisen, joka hoitaa rypäleiden jatkojalostuksen ja myynnin.

Kiinnostava tieto on EU:n viinitarhojen keskikoko, joka on 1,3 ha. Ranskassa tarhojen keskikoko on kuitenkin peräti 10,5 hehtaaria. Sillä perhe pystyy jo hankkimaan täysipäiväisen elannon. EU:n pienimpien tarhojen maat ovat Romania 0,21 ha, Kroatia 0,44, Slovenia 0,52 ja Kreikka 0,55 hehtaaria. Kiinnostavaksi kirjoittajalle tulee, että konetyö on halvempaa kuin käsityö, mutta saman rypälemäärän tuottamiseen vaaditaan kaksinkertainen hehtaarimäärä.

Kirja ei unohda hehkuttaa teollisten hormonien eli kasvunedistäjien sekä kaikkien muiden lisä- ja apuaineiden tärkeyttä ja hyödyllisyyttä myös viininviljelyssä perinteisen maatalous- ja puutarhatuotannon lisäksi. Viinin tulevaisuus on pelkistäen teollista ja huipputeknistä bisnestä sekä hulppeaa geenibisnestä. Samalla suomalaiselle pienviininviljelijälle maalaillaan jos ei ihan ruusuinen niin aikakin lupaava tulevaisuus.

Kirjoittaja näkee uusille lajikkeille eli käytännössä hybrideille lupaavan potentiaalin, etenkin koska niiden nykyosuus Euroopan viljelyalasta on vain viisi prosenttia. Hybridejä edellyttää suomalainen eli Nautiskelijan termillä arktinen viininviljely. Laatuviinin ystäville kirjan visiot tulevaisuuden viinilajikkeista ja viinibisneksestä maalaavat aitoviiniköynnöksen kohtalosta masentavan kuvan, vaikka aitoviinin, Vitis vinifera, kohtaloa ei kirjassa eksplisiittisesti käsittelekään.

Allekirjoittaneelle jää kirjasta ristiriitainen, mutta ehdottomasti ei liian negatiivinen mielikuva. Syvällisempää tietoa janoaville kirjalla on tarvetta ja käyttöä. Kuitenkin epäjohdonmaisuudet, välillä sekava teksti asioiden hyppely sekä välillä selvään hauskuuteen pyrkivä teksti asettavat lukijan viininvalinnassa jo muinaisille roomalaisille tuttuun caveat emptor -tilanteeseen, jonka viinin kohdalla Nautiskelija kääntää "ostaja vastaa laadusta" ja tämän kirjan kohdalla se tarkoittaa, että lukijan pitää varmistaa tietojen oikeellisuus. Tulevaisuus on joka tapauksessa helposti uskon asia. Helpolla kirjasta ei pääse, mutta suomenkielinen nimistö on suuri avu. Kirjoittajastaan kirja ei paljasta mitään.

Ismo Järvinen



Juha Karvonen: Viiniköynnös – suomalainen viljely- ja puutarhakasvi
2. laajennettu painos 2022.
BoD – Books on Demand, Helsinki Suomi
ISBN: 978-952-80-6247-9