Vielä syksyllä 2014 monilla viineillä oli juotavuuden suhteen lähtövaikeuksia alun selvän turbulenssin ja sulkeutuneisuuden vuoksi, mikä puolestaan korosti vihreitä piirteitä. Reilun puolen vuoden seestymisvaihe on helpottanut nautittavuuspuolta ja pihviviinin olemuksen vähenemistä. Viinien turbulenssivaihe alkaa mennä ohi kun käypä vuosikerta vaihtuu vuodesta 2011 vuoteen 2012. Vuoden 2014 puolella tammi korostui ja helpotti toisaalta monen viinin kosiskelevuutta, mutta nyt vuosikerran perusongelmat alkavat nousta pinnalle, joita ei saada kunnolla edes uuden tammen avulla peiteltyä. Nyt katkeroainemainen vihreys lisääntyy ja tammi väistyy taustalle.

Konsentraatio ja yleensä porvoolaisten ja hintaluokan edellyttämä potku puuttuvat vuoden 2011 viineistä. Ruokaystävällinen yleiskäyttöisyys tulee olemaan vuoden 2011 porvoolaisten punaviinien tunnuspiirteenä. Tanniinit ovat alakanttiin, koska rypäleiden kuorien uuttamisessa on pitänyt olla varovainen vihreyden kurissa pitämiseksi. Tammella ja luonnollisesti volteilla on haettu pyöreyttä ja kypsyyttä. Porvoon viinien hulppeilla hinnoilla (riittävän) uuden tammen käyttö ei aiheuta tuottajille liiallisia kustannuspaineita.

Verstasviinit eivät vakuuta

Maltusien Chateau Teyssierin viinejä voi pitää Robert Parkerin 1990-luvulla hehkuttamien garage- eli suomeksi verstasviinien nykyisinä edustajina, etenkin Alkon Suomessa. Verstasviinien hinnat eivät ole enää hulppeita vaan ”vain” erittäin kalliita, epäilemättä koska Parkerin aikanaan ihannoimat huipputammiset ja huippukypsät viinit eivät ole enää yhtä muodikkaita. Lisäksi näiden viinien hintapaineita helpottaa kun riittävän moni viininystävä on ehtinyt maistaa Parkerin ainutlaatuiseksi hehkuttamia viinejä ja jäänyt ihmettelemään mitä niissä oikeastaan on niin ihmeellistä… jos ei ole tammifriikki.

Vuoden 2011 sarjassa Teyssierin reilun kolmen kympin ”volyymiviini” eli pelkkä Chateau Teyssier pärjäsi hyvin reilusti kalliimpien ”sisarrustensa” joukossa. Tulos on johdonmukainen sen kanssa, että nuorten vuosikertojen sokkomaisteluissa alhaisempien pisteiden halvemmat viinit pärjäävät tuhteja ja kehittymättömämpiä verrokkejaan paremmin. Vasta muutaman vuoden pullotuksen jälkeinen seestymisvaihe alkaa tuoda eroja selvemmin esille, tosi siihen mennessä valtaosa myös kalleimmista viineistä on nykymaailmassa päätynyt ”kurkusta alas”. Juomahetkellä pääasiallinen nautinto on epäilemättä tullut hulppean hinnan ja sekä tulevaisuuden odotusten perusteella.

Nautiskelija on kriittinen varastoinnin ”ihmeitä” tekevästä voimasta, etenkin nykytyylin mahdollisimman kypsänä kerätyistä rypäleistä valmistettuna sekä tammen ja modernien valmistustekniikoiden kypsyyttä. Nautiskelija antoi kolmelle viinille kellariviinin luokituksen eli niiden pitäisi hyötyä vähintään viiden vuoden säilytyksestä. Lukumäärä on erittäin alhainen. Epäilemättä näitä useammat viinit säilyvät, mutta toinen asia on hyötyvätkö ne pidemmästä varastoinnista lisäarvoa tuottaen.

Neljästä kellariviinistä kaksi on odotusten mukaisesti Mouton-Rothschild ja Petrus. Toiset kaksi ovat positiivisen yllätyksen tarjonnut ja Alkossa harvinainen Saint-Julienin Chateau Gruaud-Larose sekä Chateau Teyssierin kallein versio Le Dome. Petruksen ja Moutonin potentiaaliset pisteet ovat erittäin hyvän ylärajalla olevat 89, joten positiivisemmilla tulevaisuuden odotuksilla ja suuremmalla pisteytyserolla varustetut voisivat reitata ne myös huippuviineiksi. Nyt Mouton on Pauillacin sekä säilytyskelpoisen viinin maineen perusteella epäilyttävän kosiskeleva. Tosin hinta yli kuuden huntin hinta on kuitenkin liian kova.

Nautiskelijan maistamista ja Alkon tarjoamista punkuista parhaimmat eli arvoviinin luokituksen saaneet ovat Petrus sekä Chateaux Mouton-Rothschild, Gruaud-Larose, Teyssier Le Dome ja Hosanna. Potentiaalisia (vähintään 90 pisteen) huippuviinejä Nautiskelija ei löytänyt. Positiivisen yllätyksen tarjosi onnistuneesti tammitettu tilausvalikoiman vajaan kahden kympin Chateau de Bel La Capitane Bordeaux Superieur 2011. Chateau Palmer on nuorena yleensä ongelmatapaus, kuten tälläkin kertaa, eikä edes 300 euron hinta auttanut. Osa viineistä siirtynee muutaman vuoden kuluttua erittäin hyvälle (vähintään 85 pistettä) laatutasolle ja yleensäkin viinien potentiaali pitäisi olla realisoitunut alle viidessä vuodessa.

Parhaiten vuosikerran 2011 olemusta kuvaavat Alkon perusvalikoiman monelle tutut vakiotuotteet Entre-deux-Mersistä Chateau de Seguin sekä saman viinin tammitetumpi ja kypsempi versio Chateau de Seguin Cuvee Prestige Bordeaux Superieur 2011 vajaan 15 sekä vajaan 20 euron hintaan. Vihreys tanniinien muodossa ja vetisyys on siis selvempää kuin keskimäärin. Uuttamisesta on pitänyt tinkiä, jotta viineistä ei tulisi karvaita, mikä puolestaan maistuu normaalia kevyempinä suuntuntuntumana monesti selvän vetisillä piirteillä.

Tuottajan ykkösviinin tiheää valintaseulaa kuvaa ristiriita Mouton-Rothschildin ykkösviinin sekä kakkosviinin Petitin välillä. Yleensä edullisemmasta viinistä saa parempaa nuorena nautittavuutta kuin emoviinistä. Nyt ykkös-Mouton on tällä hetkellä nautittavampi ja erittäin todennäköisesti myös tulevaisuudessa kakkosviiniä selvemmän kypsyyden, hedelmäisyyden ja tasapainon ansiosta. Se kertoo myös, että emoviinistä ei löydy normaalia katkeroainemaista ja tanniinista potkua sekä kirpeyttä, jotka takaisivat pitkän säilyvyyden. Tuotantomäärien pienuudesta puolestaan kertoo myös, että Alko sai kytkykaupalla eli muilla Jean-Pierre Moueuxin viineillä myytävää Petrusta vain yhden (1) laatikon.

Korkkivikaa ei pääse pakoon edes hulpealla rahakasalla

Korkkivian pysyvät edelleen laatuviinien ystävien riesana, tosin näppituntumalla niiden osuus on vähentynyt, joten korkinvalmistajien hehkuttamilla korkkivikojen eliminointimenetelmillä on osittaisia perusteita. Korkkivikojen ilmeneminen viinissä on tilastollinen eli satunnainen, ennakoimaton ilmiö. Rahallakaan eli hulppealla hinnalla ei saa suojaa kloorifenoleita (ja muita vastaavantyyppisiä halogeeniryhmän yhdisteitä) vastaan. Nautiskelijan kriitikon osallistumassa helmikuun maistelussa sekä Chateau Palmerin ykkösviini (299,60 €) että kakkosviini Alter Ego (80,40 €) olivat korkkivikaisia samoin kuin Moutonin kakkosviini Le Petit Mouton (138,60 €).

Nautiskelija ei anna eksplisiittisiä laatu-hintasuhdeluokituksia, mutta pisteitä ja hintaa vertaamalla tämä onnistuu kyllä lukijoille. Lukijan kannattaa verrata Nautiskelijan vuosien 2010-2015 punaviiniarvioiden perusteella minkälaisia viinejä kussakin hintaluokassa on tarjolla ja kuinka Porvoon punaviinit pärjäävät hintavälillä 50-100 euroa, 100-200, 200-400 sekä yli 400 euroa.

Tässä artikkelissa on valikoivasti käsitelty valikoiden vuosikerran 2011 tummia porvoolaisia. Tietokannasta löytyvät kaikki Nautiskelijan arviot vuosikerran 2011 Porvoon punaviineistä, valkoviineistä sekä makeista viineistä. Tilaajat voivat tarkentaa hakuja tarpeidensa ja mieltymystensä sekä mielenkiinnon mukaan. Arvioihin tullee täydennystä ajan mittaan. Ainakin vuoden 2011 makeita viinejä on kehuttu.

Porvoon olemuksen tutustumisen vuosikerta 2011 oli kohtuullinen tai pelkistetymmin ilmaistuna heikko, joten konsentraatio ja hienovarainen sävykäs maaperävetoisuus pitää jättää laadukkaammille vuosikerroilla. Vuoden 2011 laatutasoilmiö on lisäksi globaali. Laadukkaita vuosikertoja ei kuitenkaan seuraavaan kolmeen vuoteen pitäisi olla tiedossa, tosin vuosi 2012 edustanee Porvoossa hedelmäisempää ja kosiskelevampaa tyyliä verrattuna vuosikertaan 2011. Satomäärätkin ovat alakanttiin, mikä vähentää viinien hinnanalennuspaineita vuoden 2009-2010 huippunoteerausten jälkeen. Mainittavaa kellarikapasiteettia ei siten tarvitse varata viinien pehmentämiseki. Tuottajilla hintojen laskeminen on tunnetusti vaikeaa… etenkin kun on päästy rahan makuun kunnolla kiinni.