Huippuviineissä pitää lähtökohtaisesti löytyä maaperään assosioitavia aromeja, kuin myös laatuviineissä. Maaperäassosiaatiot ovat kuitenkin herkimpiä mielikuvitukselle - tosin tuottajan ammattitaidolle ja kunnianhimolle - eikä kaikille savi, hiekka, kalkki, multa, graniitti, kivi, mineraalisuus, rauta ja fosfori avaudu ainakaan näin eriteltynä. Aromien yksilöintiä tärkeämpi kuvauksissa on että maaperän aromeja löytyy ja tekstissä käy yleensä yksiselitteisesti ilmi niiden miellyttävyys- ja tyylikkyysaste.

SORA on hiekkaa positiivisempi, mutta HIEKKAKUOPPA on negatiivinen ilmaus. Rauta on maaperän yleisempiä alkuaineita ja siten RAUTAMAINEN yleinen assosiaatio myös viineissä. Monesti amerikkalainen tammi voimistaa australialaisten viinien rautamaisia ja hiekkaisia aromeja. Muita maaperän aromien kuvauksia ovat esimerkiksi KIVINEN, MINERAALINEN, piikivinen (gunflint), graniitti, kalkkinen ja fosforinen. Lisäksi maaperän aromeihin liittyy (Nautiskelijalla) mausteet ja etenkin muskotti sekä savumaisuus. Viimeisimmät ovat yleisiä kalkkikivisen maaperän assosiaatioita.

Monilla maaperän aromit ovat tammea tai mausteita. Maaperän aromien muodostumisessa on keskeistä - ei kuitenkaan pakollista - oikea tammitus. Kasvimaailmassa viiniköynnös poimii poikkeuksellisen herkästi mineraaleja ja yleensä maaperän aromeja. Mineraalit ovat eräs keskeinen jälkimaun kantoaine (happojen ja tanniinien lisäksi).

Mineraalit ja yleensä maaperä lisää usein katkeroaineiden ja supistavuuden sekä etenkin jälkimaussa polttavuuden tunnetta.

Kalibrointina Nautiskelijan hennot tai pienoiset maaperän aromit merkitsevät valtaosalle olematonta maaperää tai liian hentojen ja mielikuvitukselle alttiiden piirteiden kuvausta. Nautiskelija etsii niitä myös tuoksusta, kun moni löytää ne vasta jälkimausta. (Eli makuasioista ei kannata liikaa kiistellä.) Tärkeintä on kuinka voimakkaita maaperän aromeja kuvataan. Oletusarvoisesti maaperän aromeja sisältävät viinit soveltuvat hyvin ruokaviineiksi. Eurooppalaisissa viineissä korostuu yleensä Uutta Maailmaan selvemmin maaperä, tosin tuottajat pystyvät valmistus- ja viljelytekniikoidensa valinnalla vaikuttamaan myös maaperän esiintuloon.