Viinin valinnassa on neljä tärkeää kriteeriä, jotka tarvitaan valistuneessa arvauksessa. Ne ovat tuottaja, tavaramerkki/viinin nimi/rypälelajike, alue/tarha/alkuperämerkintä (josta pystyy päättelemään myös alkuperämaan) sekä ikä eli vuosikerta. Nautiskelijan viinin nimi on monesti pitkä, mutta sisältää nämä neljä tärkeintä tietoa. Lisäksi Nautiskelijan periaatteisiin kuuluu tasapuolisuus, joten kaikki saavat etiketissä ilmoitetun aluemerkinnän, joka EU:n vaatimuksesta on otettu käyttöön myös Uudessa Maailmassa.

Kaupallisista ja yksinkertaistamissyistä markkinoinnissa ja viinikirjoittelussa jätetään mielellään ainakin tuottaja pois. Mikäli etenkin ravintolan viinilistasta puuttuu kokonaan tuottaja, on se ainakin Nautiskelijalle kardinaalivirhe. Tuottajan nimeäminen ei aina ole yksinkertaista ja osa nimeämisestä saattaa perustua taustatietoon. Monesti etiketissä mainitaan toisaalta emoyhtiö/omistaja ja sen lisäksi virallinen tuottaja tai tila (esim. château). Laatuviineissä on käytännössä nykymaailmassa mainittava alue ja Euroopassa se on tehty pakolliseksi ainakin alueviinin (esim. italian IGT tai Ranskan Vin de Pays) laajuudessa. Parhaimpina ja kalleimpina pidetään tarhaviinejä ja nimekkäiden tarhojen mainitsemisesta tuottajat pitävät hyvää huolta.

Tuntemattomia viinejä tuntemattomilta tuottajilta valitessa ainoa kohtuullisen todennäköisesti ominaisuuksia paljastava johtolanka on alkuperämerkintä ja etenkin virallinen sellainen (kuten Ranskan AC, Espanjan DO(Ca) tai Italian DOC(G).

IÄN ELI VUOSIKERRAN MERKITYS

Viinikirjoittelussa vuosikertojen mainitseminen ei ole katsottu tarpeelliseksi. Kun vuosikerrat vaihtuvat ja kuitenkin myyjä myy paperilla koko ajan samaa tuotetta samoilla ominaisuuksilla ja analyysiarvoilla, on vuosikerran poisjättäminen myyjän kannalta suotavaa. (Nautiskelija nimittää ilmiötä laadun "ikuisuustakuuksi".) Asiantuntevan kuluttajan kannalta poisjättäminen poistaa tärkeää tietoa. Etenkin ruoan kanssa yhteensovittamisessa myös kohtuuhintaisissa viineissä vuosikerran eli iän tietäminen on tärkeää. Niissä kolmevuotias viini on vanhus ja sen ominaisuudet ovat huomattavasti erilaiset kun vuoden ikäisenä hedelmä(n aromi)pommina.

Kaupallisen elinkaaressa loppupuolella oleva nuori viini on monesti ruokaystävällisempi voimistavuusperiaatteella ja nuori viini puolestaan ongelmallinen voimistavuusperiaatteella eli yleensä sitä käytetäänkin täydentävyysperiaatteella (kts. (linkki)ruoka ja viini). Viinin ominaisuudet siis muuttuvat vaikka myyjien mielestä ne ovat koko ajan vakaita iän ja vuosikerran vaihteluista huolimatta. Mikäli viini nuorenee aikaisemmasta vaikka neljä vuotta, mikä 10-20 euron viineissä ei ole harvinaista, tekee se tietoon perustustavan yhteensovittamisen vielä vaikeammaksi.

Kalleimmissa viineissä vuosikerran vaihtuminen voi muuttaa viinin laatua huomattavasti. Nuorissa viineissä välivuosikerta on huippuvuosikertaa ruokaystävällisempi. Toisaalta tämän tiedon hyödyntäminen edellyttää niin paljon taustatietoa, että sitä on kaupallisessa mielessä (liian) harvalla.