Hiivakäymisellä alkoholipitoisuus saadaan yleensä noin 15:teen tilavuusprosenttiin, tosin nykyvaatimusten mukaisesti myös korkeampia alkoholipitoisuuksia sisältäviä hiivakantoja on jalostettu. Tämän jälkeen alkoholin tiivistäminen vaatii tislausta. Tislausmenetelmät jaetaan kahteen päätyyppiin: pannu- eli kerta- tai erätislaukseen (engl. pot still) sekä kolonni- eli jatkuvaan tislaukseen (engl. coffey still tai patent still). Pannutislaus on hidasta ja kallista sekä läpäisee hyvin "epäpuhtauksia" eli maku- ja muita laadun kannalta toivottavia aineita. Pannutislauksessa tislauskertoja pitää olla vähintään kaksi. Menetelmä on kallis, mutta tislausprosessin "heikosta" laadusta huolimatta lopputuotteen laadun kannalta ylivoimainen. Kun neutraalia viinaa halutaan tehokkaasti ja halvalla suuria määriä käytetään jatkuvaa tislausta. Monesti nämä eri viljoja käyttävät tehtaat pyörivät kolmessa vuorossa. Näistä kahdesta perusmenetelmästä on kehitetty erilaisia muunnoksia ja myös jatkuvassa tislauksessa on mahdollisuus kerätä aromiaineita talteen. Tislaus ei ole myöskään yksinkertaista, koska alkoholikäymisessä syntyy aina sivutuotteena mm. hieman myrkyllistä metanolia, joka tislauksessa tiivistyy eikä sitä saa päästää kuin lain säätämissä alhaisissa rajoissa lopputuotteisiin. Pannutislauksessa ensimmäinen häntä eli ensimmäiset tiivistyneet nesteet pitää poistaa metanolin takia.