Puhuttaessa viinistä ilman lisämääreitä tarkoitetaan rypäleistä valmistettua viiniä. Niitä varten on olemassa sekä EU:ssa että muissa maissa huomattavasti elintarvikelainsäädäntöä kireämmät säädökset. Hedelmä- ja marjaviinit sekä osittain suomalaiset TILAVIINIT ovat puolestaan erittäin väljän elintarvikelainsäädännön alaisia valmistusmenetelmiensä suhteen. Etikettimerkinnät ovat kaikissa puolestaan alkoholilainsäädännön alaisia eli kuluttajan ei katsota tarvitsevan tietoa juomien valmistus- tai lisäaineista, vaan tilavuus, alkoholipitoisuus ja tuottajan nimi riittävät.

Tämän vuoksi muihin kuin rypäleviineihin tuottaja saa vapaasti lisätä esimerkiksi vettä ja sokeria sekä muita lisäaineita. Kotimaisten marjaviinien perusresepti on monesti kolmasosa alkuperäistä marjamehua sekä kaksi kolmasosaa vettä ja lisäksi alkoholi on valtaosin saatu lisätystä sokerista. Tilaviineihin ei saa käyttää aromiaineita, mutta marja- ja hedelmäviineihin saa.

Aitoon rypäleviiniin ei saa lisätä vettä ja alkoholipitoisuutta saa yleensä nostaa sokerilla enintään kolmella prosentilla. Uudessa Maailmassa sokerin lisääminen on yleensä kielletty, mutta lämmin ilmasto vaatii puolestaan happojen lisäämistä. EU:ssa yleensä käytetään jompaa kumpaa menetelmää, mutta esimerkiksi burgundereiden kohdalla sekä hapottaminen että chaptalisointi ovat myös virallisesti sallittuja, kun aikaisemmin kummankin käyttäminen oli vakiintunut tapa. Lisäksi ei ole harvinaista, että burgundereihin lisätään tanniineja säkistä tai purkista (vaikka se ei virallisesti ole sallittua).