takaisin
Etelä-Afrikan alle kympin punaviinit |
17.6.2010 |
|
Eteläafrikkalaiset punaviinit olivat Alkon maakohtaisessa myyntitilastossa viime vuonna viidennellä sijalla kymmeneksen - tarkemmin 9,9 prosentin - markkinaosuudella. Halpojen Chenin Blanc –rypäleiden ansiosta Etelä-Afrikka pärjää huomattavasti paremmin valkoviineissä. Yllättäen tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Etelä-Afrikan punaviinien myynti kääntyi laskuun edellisvuosien hulppean kasvun jälkeen. Artikkelissa tarkastellaan pulloviinejä, vaikka volyymipainotettu esittely vaatisi hanapakkausviinien käsittelyä. Vuonna 2009 punaviinien myynnistä 8,6 prosenttia maksoi yli kymmenen euroa ja keskihinta oli reilu seitsemän euroa. Alle seitsemän euroa 0,75 litralta maksoi Alkon punkuista yli puolet. Etelä-Afrikan viineissä ja etenkin punaviineissä mielipiteitä jakaa maalle tyypilliset tervamaiset ja palaneen kumin tai autonrenkaan aromit. Toisaalta ne antavat viineille potkua, mutta tasapainon ja ruokayhteensopivuuden kustannuksella. Lisäksi viinit ovat valtaosin selvän hapokkaita eikä viinejä saada täyteläisiksi. Nautiskelijalla on myös hieman ambivalentti suhtautuminen eteläafrikkalaisten tunnusaromeihin, jotka estävät viinin muodostumisen tyylikkääksi. Jos alussa palanut kumi olisin niukkaa, ilmestyy se viimeistään kohtuullisella hapettamisella peliin.
Terva ja palanut kumi korostavat mielipiteitä jakavaa tavaraa.
Eteläafrikkalaisten 1920-luvulla risteyttämä Pinotage-rypäle on suhteellisen onnistunut edullisissa viineissä sekä sekoitteissa. Huippuviiniä rypäleestä tuskin pystytään valmistamaan. Sen liuotinmaisuus pyöristää sekä rakennetta että aromeja. Listan parhaimmaksi viiniksi 83 pisteellä nousee Viking Linen myymä Nederburg Pinotage Western Cape 2008 erittäin kohtuullisella 6,50 euron hinnalla. Hyvä pisteet saa myös nautittavuutta sekä myös tavaraa korostava Goue Vallei Pinotage Western Cape 2006, jonka hinta nykyisin on 8,58 euroa ja vuosikerta 2008. Edullisissa viineissä pärjää hyvin Dumisani Pinotage-Shiraz Western Cape 2009 hintaan 7,82 euroa. Viinin suuntuntuma on juuri keskitäyteläinen ja toimiva, jota liuotinmainen tervamaisuus pyöristää. Nautittavuudesta hyvät pisteet saa keskitäyteläinen ja kesytetyn tanniininen ja hedelmäinen Goats do Roam Red Costal Region 2007 hintaan 8,98 €.
Kansainvälisistä punaisista rypäleistä Etelä-Afrikka yrittää sekä Porvoon Cabernet Sauvignonilla että Rhonen Syrahilta, josta yleensä käytetään aussien myyväksi tekemää Shiraz-nimeä. Australiassa Syrah pärjää Cabernet Sauvignonia paremmin laatu- ja huippuviineissä kun taas Chilessä ja Argentiinassa Cabernet Sauvignon toimii paremmin. Etelä-Afrikassa tilanne on vielä avoin, mutta maan parhaimmat viinit sisältävät Syrahia. Eteläafrikkalaiset yrittävät itse päteä (linkki) Porvoon sekoitteen rypäleillä. Nautiskelijan käsityksen mukaan maan huippurypäle tulee olemaan Syrah. Pinotagella hieman ”terästetty” on Lyngrove Reserve Shiraz Pinotage Stellenbosch 2007 hintaan 8,45 euroa. Hedelmäisyyden ja pyöreyden tuoma nautittavuus korostuu, ja hiilimäisyys tuottaa onnistuneen yhteispelin tummapintaisten liharuokien kanssa. Cabernet Sauvignon ja Syrah sekoitetta aussien tyyliin tarjoaa hiilimäistä ja palaneen kumin tavaraa nautittavuuden asemesta edustava Graham Beck Shiraz Cabernet Sauvignon Western Cape 2008 hintaan 9,80
Laadukkain Syrah-viini on happovetoista ja yrttimäistä tyyliä esittelevä Nederburg Shiraz Western Cape 2008 hintaan 9,99 euroa. Tyydyttäville pisteille jää samanhintainen (9,97 €) KWV Shiraz Western Cape 2008 sekä kaksi euroa edullisempi (7,99 €) False Bay Shiraz Coastal Region 2008, joka tosin tarjoaa mansikkahilloa ja härskiä suklaata kesytetyillä hapoilla ja tanniineilla.
CS-viineistä onnistunein ja samalla kertaa talon viineistä onnistunein on juuri hyvät pisteet saanut KWV Cabernet Sauvignon Western Cape 2008 hintaan 9,97 euroa. Viinissä on edullisissa viineissä niukkuushyödykkeenä olevaa tyylikkyyttä, tosin hieman steriilinä. Lähes samanhintainen (9,72 €) on Spier Inspire Cabernet Sauvignon Western Cape 2008, joka tarjoilee reilumpia happoja ja tanniineja ja väsähtää hieman hapettamalla.
Kahta kympin hintaista brändyttyä viiniä (rypäleen asemesta) esittelevät Nederburg Edelrood Cabernet Sauvignon Merlot Western Cape 2007 sekä hieman heikompi KWV Roodeberg Western Cape 2007. Edelrood on valmistettu Porvoon rypäleistä ja Roodeberg Porvoon rypäleitä ja Syrahia sekoittamalla. Kummassakin tosin kolmen vuoden ikä alkaa painaa, mikä paljastaa hyvin viinien yleisen laatutason. Kummassakin tavara korostuu nautittavuuden asemesta, mutta Roodebergissä nautittavuuspisteet vain tyydyttävän keskikertaiset. Näiden kahden viinin perusteella brändin nimellä (rypäleiden asemesta) myytävät viinit eivät tarjoa lisäarvoa ja tuottaja sekä myyjäporras näyttävät keräävän suurimman hyödyn.
Merlot-viiniä edustaa halvalla hinnalla (6,98 €) myytävä Distell Obikwa Merlot Western Cape 2009. Tämä kevyehkö viini on hintaluokan mukaisesti suhteellisen nopeasti avaamisen jälkeen parahimmillaan. Kohtuulliset tanniinit sekä kesytetyt hapot luumumaisilla ja hiilimäisillä aromeilla korostavat nautittavuutta. Hapettamalla tosin perinteiset autonrenkaat tulevat esille. Halpishintaluokassa viini on onnistunut. Laatuviinin tasoista seurusteluviinin nautittavuutta tarjoaa Mourvedrellä ja vaalealla Viognierilla pehmennetty Juno Western Cape 2008 nykyhintaan 9,68 euroa. Tervamaisuus saa pastillimaisia ja kahvimaisia piirteitä ja hapokkuus tasapainottaa reilua pyöreyttä ja tanniinit ovat kesytetyt.
Nautiskelijalla on syksyn 2009 viimeisimmän alkoholin veronkorostuksen jälkeen perusviinin ylähintaraja ollut 10 euroa. Kaikki artikkelin pulloviinit yltävät vähintään tähän suositeltavaan perusviinin laatutasoon. Laatuviinin tasolle päästään parhaimmillaan kahdeksalla eurolla, kun taas lähes kympin viinit saavat monesti perusviinin luokituksen. Kohtuuhintaisissa nuorina ja tai mahdollisimman nuorina myytävissä viineissä valmistajat yleensä panostavat nautittavuuteen, mutta chileläisille eteläafrikkalaiset eivät pärjää tällä ominaisuudella.
Eteläafrikkalaisten viinien suosion kasvun varjolla Alko on ottanut valikoimaan myös hinnakkaita punaviinejä. Alle kympin vähittäismyynnin viinejä kannatta verrata 10-15 euron sekä yli 15 euron punaviineihin. Katso myös erikoisviinit. Kiitettävät pisteet pysyvät eteläafrikkalaisille harvinaisena herkkuna, koska silloin ainakaan palanutta kumia tai autonrenkaita ei saa löytyä. Joka tapauksessa eteläafrikkalaiset jatkavat eri rypäleiden ja niiden yhdistelmien kokeilua.
|
|
|
Nederburg Winemakers Reserve Pinotage Western Cape 2008
|
| 83 |
6,50 € (8,67 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Distell/ Nederburg, Pinotage |
Ostoslistalle |
|
9.4.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
5961
|
Goue Vallei Pinotage Western Cape 2006
|
| 82 |
8,34 € (11,12 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Etelä-Afrikka/ Western Cape - Citrusdal Cellars/ Goue Vallei, Pinotage |
Ostoslistalle |
|
19.9.2009 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
473107
|
Lyngrove Reserve Shiraz Pinotage Stellenbosch 2007
|
| 82 |
8,45 € (11,27 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape/ Coastal Region/ Stellenbosch - Baarsma/ Lyngrove, Etelä-Afrikan tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
11.5.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, kohtuutanniininen, hapokas, tamminen. Yleiskäyttöinen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
447067
|
Juno Shiraz Mourvedre Viognier Western Cape 2008
|
| 82 |
9,63 € (12,84 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Charles Back/ Juno Wine Company, Etelä-Rhonen tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
23.12.2009 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
452407
|
Nederburg The Winemaster's Reserve Shiraz Western Cape 2008
|
| 80 |
9,99 € (13,32 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Distell/ Nederburg, Syrah |
Ostoslistalle |
|
6.1.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas, tamminen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
5436
|
KWV Cabernet Sauvignon Western Cape 2008
|
| 80 |
9,97 € (13,29 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - KWV, Cabernet Sauvignon |
Ostoslistalle |
|
22.5.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas. Yleiskäyttöinen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
440627
|
Goats do Roam Red Costal Region 2007
|
| 80 |
8,98 € (11,97 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Charles Back/ Fairview/ Goats do Roam, Etelä-Afrikan tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
22.5.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen. Yleiskäyttöinen. Harrastajan viini.
|
|
|
|
|
|
|
414027
|
Graham Beck Shiraz Cabernet Sauvignon Western Cape 2008
|
| 79 |
9,80 € (13,07 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Graham Beck Family Vineyards, Australian tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
6.5.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, erittäin kuiva, tanniininen, erittäin hapokas, voimakkaan tamminen/maanläheinen. Asiantuntijan viini.
|
|
|
|
|
|
|
443757
|
Spier Inspire Cabernet Sauvignon Western Cape 2008
|
| 79 |
9,72 € (12,96 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Spier, Cabernet Sauvignon |
Ostoslistalle |
|
6.1.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
442677
|
Dumisani Pinotage-Shiraz Western Cape 2009
|
| 78 |
7,82 € (10,43 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - PLB Wines/ Dumisani, Etelä-Afrikan tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
2.6.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen. Yleiskäyttöinen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
442447
|
False Bay Shiraz Coastal Region 2008
|
| 78 |
7,99 € (10,65 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Boutinot/ False Bay Vineyards, Syrah |
Ostoslistalle |
|
6.1.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
462387
|
Nederburg Edelrood Cabernet Sauvignon Merlot Western Cape 2007
|
| 77 |
9,99 € (13,32 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Distell/ Nederburg, Porvoon tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
4.6.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
449137
|
KWV Shiraz Western Cape 2008
|
| 77 |
9,97 € (13,29 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - KWV, Syrah |
Ostoslistalle |
|
22.5.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
468627
|
KWV Roodeberg Western Cape 2007
|
| 75 |
9,99 € (13,32 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - KWV, Australian tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
4.6.2010 |
|
|
Arvio |
Keskitäyteläinen, erittäin tanniininen, hapokas, voimakkaan tamminen/maanläheinen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
433987
|
Distell Drostdy-Hof Cape Red Western Cape 2009
|
| 75 |
6,98 € (9,31 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Distell, Etelä-Afrikan tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
16.6.2010 |
|
|
Arvio |
Kevyt, kohtuutanniininen, hapokas. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
407287
|
Distell Obikwa Merlot Western Cape 2009
|
| 74 |
6,98 € (9,31 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Distell, Merlot |
Ostoslistalle |
|
30.5.2010 |
|
|
Arvio |
Kevyt, kohtuutanniininen, hapokas. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
449717
|
Kumala Intulo Cape Red Western Cape NV
|
| 71 |
6,75 € (9,00 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - Constellation/ Kumala, Etelä-Afrikan tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
6.1.2010 |
|
|
Arvio |
Kevyt, kohtuutanniininen, hapokas, tamminen. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
449187
|
Versus Red Western Cape 2009
|
| 70 |
6,49 € (8,65 € / l)
|
|
| Etelä-Afrikka - Western Cape - The Company of Wine People, Australian tumma sekoite |
Ostoslistalle |
|
22.5.2010 |
|
|
Arvio |
Kevyt, kohtuutanniininen, hapokas. Perusviini.
|
|
|
|
|
|
|
takaisin
|